Heiniä tavitsisi

Tuli semmoinen vanhempi kaakki yhdessä kaupassa mukana. Nyt pitäisi saada talven heinät. Mistähän niitä tähän aikaan vuodesta saisi?
9128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tee metukkaa kaakistasi.

Äänestä
  • Kunhan olisit nyt edes sen verran antelias, että huolehtisit kaakille juomavedet. ja sitä kaurapuuron loppua, vaikka tosi limaista ja venyvää onkin, syö varmaan mieluusti.

    Äänestä

  • Muista, että koska olet hevosen ottanut, sinun tulee antaa sille ruokaa ja juomaa. Oli se sitten kiltti tai tuhma, sinun tulee antaa sille perjantaipizzaa, sillä et voi rikkoa eläinsuojelulakia.

    Äänestä

Sekin kävi kyllä mielessäni, mutta siinä on muutama pikku ongelma. Ensinnäkin eläimen surmaaminen. Miten hevonen surmataan kaikkien sääntöjen mukaan? Toiseksi minulle ei ole vapaana riittävän korkeaa sisätilaa eläimen nylkemiseen ja riiputtamiseen. Aseitahan minulla ei ole ja esim. puukolla tappaminen tuntuu kovin vieraalta ajatukselta, vasarasta puhumattakaan. Sitäpaitsi eläin tuntuu jo pitävän minusta, kävelee korvat luimussa perässä ja yrittää tervehtiä etujaloillaan. Kyllä minä niitä heiniä sittenkin.

Äänestä
  • Fiskarsin kirveitä voi vielä olla Kärkkäisellä myytävänä. Jos et tiedä mistä ja miten heiniä löytyy niin käy ihmeessä ostamassa se kirves. Kaikenlaisille tampioille hevosia annetaankin.

    Äänestä

  • hevostalli.net kirjoitti:

    Fiskarsin kirveitä voi vielä olla Kärkkäisellä myytävänä. Jos et tiedä mistä ja miten heiniä löytyy niin käy ihmeessä ostamassa se kirves. Kaikenlaisille tampioille hevosia annetaankin.

    Heheheheheeeee!

    Äänestä

Aina kun lähestyn sitä hevosta niin se takapäästä tulee sellainen kauhea patukka esiin. Mitä minun pitäisi siinä tilanteessa tehdä? Se hirnuu ja tuijottaa minua.

Äänestä

Miten se kaakki pääsi sinne kauppaan kun kulki mukanasi? En ymmärrä jutun juonta.

Äänestä
  • Ei se helposti etniselle vähemmistölle aukea tuo lukutaito. Pyydä vaimoasi pukeutumaan siihen "ostoshameeseen" ja kipaisemaan kirjakaupassa. Siellä A:n kohdalla löytyy teos nimeltä Aapinen. Niitä rouva voi sitten noukkia sieltä useampiakin kasseihinsa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pollellanälkä kirjoitti:

Tuli semmoinen vanhempi kaakki yhdessä kaupassa mukana. Nyt pitäisi saada talven heinät. Mistähän niitä tähän aikaan vuodesta saisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu