Hei! Sain kuulla tästä palstasta ja ajattelin teille heittää purtavaksi ongelmamme. Olemme pariskunta, mies fysioterapeutti ja minä erityisopettaja (eha) poika 13v. Saimme kaksi kuukautta sitten suloisen sijaistyttären (5v)ja olen nyt "hoitovapaalla" tämän kevään. Syksyllä ajattelin palata töihin. Kappas kummaa, sosiaalityöntekijmme oli meillä juuri käymässä ja kertoikin jotain hyvin hämeentävää ja mieleni on nyt ihan pyörällä. Sijaistyttäremme on kuulemma hyväksikäytetty ja tulisi tarvitsemaan tiivistä terapiaa seuraavat vuodet, mahdollisesti minun tulisi varautua ottamaan työstä vapaata ehkä vielä vuodeksi tai kahdeksi, koska lapsen tutkimukset ja tuleva terapia tarvitsevat sitä. Tiedossamme oli, että sijoitettavat lapset eivät ehkä ole kaikkein tasapainoisempia kaiken kokemansa jälkeen ja olin varautunut kaikenlaiseen, en kuitenkaan tähän, joka nyt tuli aikamoisena yllätyksenä. Sosiaalityöntekijä sanoi selitykseksi, että heilläkään ei ollut sijoitusvaiheessa tarkempia tietoja,mitä lapsi tulisi tarvitsemaan, koska lapsi tuli toisesta kaupungista. SIIS MITÄ?!? Eikö tieto kulje lapsen mukana? Ja hänet ollaan sijoittamassa perheeseen...
Ongelma on tosiaan se, että vaikka kuinka voisimme hyväksyä lapsen ongelmat ja auttaa häntä jo omankin tietotaitomme puolesta, työtäni en voi jättää. Onko näin käynyt kenellekkään toiselle vai onko meidän tapauksemme jotain ihan outoa?
Ongelma on tosiaan se, että vaikka kuinka voisimme hyväksyä lapsen ongelmat ja auttaa häntä jo omankin tietotaitomme puolesta, työtäni en voi jättää. Onko näin käynyt kenellekkään toiselle vai onko meidän tapauksemme jotain ihan outoa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikea tilanne. Voisit olla lapselle avuksi, mutta sosiaalitantat häiriköivät. Irrottaudu prosessista, jos voit.
mutta sosiaalikuvastin kertoo alussa vain sen mitä haluat kuulla.
sijaisvanhemmaksi aikovaa ei haluta pelästyttää...
sijaisvanhemmaksi aikovan on hyvä ensin kiintyä lapseen lapsena ennen ongelmista kertomista...
sijaisvanhemman kykyä haistaa terapian tarve seurataan... voihan olla ettei toinen edes tajua lapsen huutavan apua... säästyy rahoja ja murheita kun ei tarvi järjestää terapia rahoitusta...
sijaisvanhemmaksi aikova voi luulla että rakkaus ja syli riittävät korjaamaan...
sijoittaja ei mielestään valehtele sanoessaan lapsen olevan terve, kun hän tarkoittaa: sijoitus hetkellä lapsella ei ole fyysistä sairautta...
ei, tapauksenne on pikemmin sääntö kuin poikkeus.
jatkossa teidän tulee selvitää mitä terapiaa tytölle ollaan tarjoamassa ja kuinka usein.(yksilöterpia/ryhmäterapia..kaksikertaa viikossa/kerran viikossa/harvemmin...ja terapian nimike: musiikkiterapia/koppaterapia/theraplay vai mikä).
kun terapiatyyppi ja terapeutti ovat selvillä, menette juttelemaan terapeutin kanssa ja kerrotte elämän tilanteenne... vanhemmat töissä aamupäivät( voisiko isä järjestää aamuisin työaikaansa terapiapäivinä?) voiko terapian saada sellaiseen aikaan, että siihen kuljetukset teille onnistuvat. tai voiko lapsen hoitopaikka järjestää kuljetukset?
terapiassa käyvä lapsi on käsittämättömän sitova. vapaa-aikaa et juuri tule tuntemaan, sillä kotona odottaa takertuva ja tarvitseva lapsi. mutta silti oman elämän ja lapsen terapian onnistuu järjestämään jos haluaa. ja jos on pakko.
Olet tärkeän valinnan edessä. Perheessänne, suloisen ulkokuorensa alla on hyvin traumaattinen lapsi, joka on tottunut miellyttämään aikuisia, etteivät tekisi hänelle enää pahaa. Asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä on varmaan ajankohtaista vasta likempänä murrosikää, mutta tässä vaiheessa hyväksikäytön työstäminen leikkiterapian ym. kautta on tarpeen. Onko oikeudenkäynnit ja tutkimukset kesken? Tiedetäänkö hyväksikäyttäjä? Joutuuko lapsi vielä kohtaamaan häntä - toivottavasti ei.
Hyvä tilanne on kun lapsi jo tässä vaiheessa ohjataan terapiaan, huonompi olisi jos ei ohjattaisi. Vanhemman tehtävä on suojella lasta ja omaa perhettään. Jaksaisitteko paremmin tukea lasta jos voisit käydä tilanteen kotoa käsin läpi sen sijaan että joutuisit menoistasi keskustelemaan joka kerta vielä työnantajankin kanssa?
Turvallinen perhe ja luotettavat aikuiset ovat erittäin tärkeitä hyväksikäytetylle lapselle. Jos olet kotona tulet tuntemaan tytön huomattavasti paljon paremmin ja voit häntä paremmin auttaa kasvussaan ja kysymyksissään ja itseluottamuksen puutteen ja syyllisyyskysymysten äärellä kuin jos lähdet töihin tässä vaiheessa. Jos lähdet töihin, varmista, että tukiverkko perheenne ja tytön ympärillä toimii moitteettomasti: Terapiakuljetukset ja kaikki (monet monet) muut viranomaiskäynnit viikkojen mittaan sujuvat luotettavan saattajan kanssa ja niistä ei koidu teille kohtuuttomia kustannuksia vaan pystytte sopimaan asioista sijoittajan kanssa. Jos lapsi on hoidossa, hän todennäköisesti tarvitsee henkilökohtaisen avustajan matkojaan varten (1-4 viikossa), vaikka ei ehkä muuten - tai jommankumman vanhemmista täytyy keskeyttää työpäivänsä kuljetusten takia. Jos hän on kotona kanssasi, sinä viet häntä hoitoihin ja tutkimuksiin kunnes hänellä on edelletyksiä käydä säännöllisessä terapiassa esim. taksilla.
Meidän lapsella hyväksikäyttö loppui kouluiän alkuvaiheessa ja nyt murrosiässä hän käy terapiassa jälleen, kaksi kertaa viikossa selvitellen lapsuuden kokemuksiaan sekä sijoitusta ja ikäkauden asioita. Häntä onneksi kuljettaa taksi tuon 250 kilometriä viikon mittaan.
tässä on asiassa mukana olevan asiallinen ja hyvä vastaus.
ainoa mitä mietin nykyisessä elämäntilanteessani, on tuo itsestään selvyys, millä odotetaan sijaisvanhemman jättävän lapsen takia oman elämänsä ja perheensä ja sitoutuvan sijaislapsen kuntoutukseen.
perheessä 13v poika, murrosikä parhaimmillaan ja myös hän tarvitsee äitiään. ei äiti voi yksin tulokkaaseen sitoutua.
apua ja tuea olisi nyt vahvasti haettava ja saatava, jotta kuvio onnistuisi.
olisiko sijoittava kunta valmis korvaamaan ansionmetyksen (palkan) terapian ajalta!!!
Itse olen äiti, joka antoi huostaan lapsensa. Minulla ei ole alkoholi-, mielenterveys- ym. ongelmia, vaan lapseni on ADHD lapsi ja vaativa kasvatettava. En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä, että sossut panttaavat tietoa sijoitetusta lapsesta. Meillä ainakin sijoitus meni niin, että mahd. sijaisperhe (meillä perhekoti) kävi tutustumassa meihin ja kerroin lapsestani. Sijaisvanhemmat olivat myös yhteydessä lasta hoitaneisiin lääkäreihin. He kyselivät hyvin tarkkaan lapseni taustoja ja halusivat miettiä rauhassa, onko heistä kasvattamaan lastani. Kieltämättä minulla oli välillä sellainen olo, että lapseni on "markkinatavaraa". Mutta ymmärrän sen, että lapsen edun mukaista on että sijoitus onnistuu heti ja tulevat vanhemmat saavat mahdollisimman paljon tietoa, jotta voivat miettiä voimavarojaan. On järkyttävää, että jälkeen päin paljastuu kaikenlaista rankkaa lapsesta ja sijaisvanhemmat eivät ole kyenneet varautumaan tähän. Peräänkuulutan avoimuutta!!!
..avoimuutta tulisi peräänkuuluttaa aina ja kaikissa tapauksissa, kun lasta ollaan sijoittamassa perheeseen. Valitettavasti vaan useimmat biovanhemmat eivät toimi kuten sinä, Ellu, lapsensa parasta ajatellen, vaan toimivat vahvojen "suojien", so. alkeellisten puolustusmekanismien, turvin - jos edes osallistuvat perhesijoituksen alkuvaiheisiin.
Avoin keskustelu lapsen ongelmista ennen sijoitusta edesauttaa sijoituksen onnistumista, koska se mahdollistaa omien voimavarojen punnitsemisen ennen tunnesuhteen syntymistä.
Valitettavasti meilläkin on toimittu toisin päin.. Meille sijoitettujen sisarusten seks.hyväksikäyttö, fas / fae - epäilyt jne selvisivät vasta sijoituksen tapahduttua - emmekä suinkaan kuulleet niistä sosiaalityöntekijöiltä vaan neuvolan terveydenhoitajalta...Salailun ansiosta suhdettamme sijoittavaan kuntaan leimasi alusta alkaen epäluottamus - eikä se suinkaan ole vuosien varrella poistunut.
Terapioista vielä...niistä riitäisi kirjoittamista ja kertomista!! Olen käyttänyt sanontaa, että vuosien varrella olemme rämpineet lastenpsykiatritsen järjestelmän viidakossa, jossa viidakkoveistä todellakin tarvittaisiin! Lastenpsykiatrisen hoitojärjestelmän johtotähtenä on ajatus, että lapsen ongelmat syntyvät perheen vuorovaikutussuhteiden häiriöistä, ja sijoitetun lapsen ollessa kyseessä se perhe on sijaisperhe.. Asioita on totuttu hoitamaan tietynlaisella sabluunalla ja niinpä esim. luovuus hoitomenetelmissä ja rohkeus päätöksenteossa puuttuvat. Vaikka neuvottelussa olisit tasavertainen, niin viimeistään päätöksentekovaiheessa tipahdat auttamattomasti maallikon tasanteelle, joka on reippasti näiden ammattilaisten tasoa alempana. Terapia ei ole ainoa autuaaksi tekevä asia - joskus lapsi tarvitsee pitkään pelkästään normaalia perheen turvaa ja arkea, siinä osallisena olemista ja rakkauden kokemista. Terpian aika saattaa tulla joskus - hyväksikäyttötapauksissa se aika tulee, ja empaattinen, lasta arjessa tukeva vanhempi sen kyllä tunnistaa.
Olen huono neuvomaan, vaikka kokemusta ja näkemystä on koulutuksenkin kautta matkan aikana reppuun kertynyt. Sinuna kuitenkin luottaisin omaan näkemykseesi siitä, mikä on sijaistyttärellenne parasta. Ehkä tutkimusjakso poliklinisesti nyt kevään aikana? Terapia mahdollisesti myöhemmin, esim. kouluiässä? Terapiassa voi käydä myös koulupäivän aikana. Taksi voi hakea koulusta ja tuoda kouluun takaisin, näin meillä tehtiin ja opettajat joustivat ja jopa tekivät lukujäjestykseen muutoksia, etteivät terapiapoissaolot vaikeuttaisi luokan mukana pysymistä opillisesti. Tämänkaltainen järjestely kyllä edellyttää jo vahvaa ja hyvää luottamussuhdetta lapsen ja sijaisperheen välillä.
Lopuksi: uskaltakaa myös rohkeasti tehdä omia valintoja ja luottakaa omiin näkemyksiinne! Muutama vuosi eteenpäin ja te olette lapsen elämän parhaita asiantuntijoita!
Otin riskin,vaikka joku saattaa minut tästä kirjoituksesta tunnistaa. Asioista on pystyttävä puhumaan suoraan ja rehellisesti! Me sijaisvanhemmat olemme valitettavasti kohta katoavaa kansanperinnettä - niin raskasta tämä homma on ilman soppaa hämmentävää "auttamisjärjestelmää", joka ei suinkaan ole aina meitä varten, meidän tukemiseksi, vaan ikäänkuin me olisimme välttämätön paha, jotta systeemi pelaisi...