Nopeudensäätimen ja moottorin välinen ongelma

Joutsi

Aloin kunnostamaan muutaman vuoden vanhaa kauko-ohjattavaa lentokonettani. Kaikki lentokoneessa toimii niin kuin pitää, mutta harjaton (brushless) moottori ei lähde käyntiin. Eli se on varmaa, että virta kulkee kyllä nopeudensäätimen (ESC) kautta vastaanottimeen asti ja siitä se pääsee jakautumaan eri servoihin, mutta moottorin suuntaisesti virrankulku on kysymysmerkki. Toisaalta en ole vielä juottanut niitä moottorin johtoja Esc:n johtojen kanssa yhteen, mutta ne ovat kyllä sidottuina toisiinsa, koska pitäähän se moottori saada pyörimään oikein päin ennen kuin lähtee juottamaan johtoja toisiinsa. sen olen huomannut, että kun johdot ovat kaikki kiinni toisissaan ja kun nostaa ohjaimella kaasua, niin alkaa ESC:stä kuulumaan tikitystä ja jos saman tekee moottorin johtojen ollessa kytkemättöminä ESC:n johtoihin, niin tuota ääntä ei kuulu, eli jokin virta kuitenkin menee sinne moottorin ja Esc:n johtojen liittymäkohtaan, koska havaitsee sen muutoksen. Moottori ei silti lähde pyörimään. Testasin myös moottoria tuossa systeemissä, mikä varmasti on toimintakunnossa, koska sillä lentelin tänäänkin, mutta sekään moottori ei ollut toimiakseen.

Koneessa alkuperäisesti oli harjallinen (Brushed) moottori, joka toimi jonakin hetkinä, ei siis aina, kun antoi kaasua. Vaihdoin sen kuitenkin pois, koska tuossa moottorissa olisi pitänyt tehdä jokin akselisysteemi, koska suoraan siihen moottorin metallitikkuun ei saanut kiinni potkuria, toisin kuin harjattomaan moottoriin, missä oli pitkä metallitikku. Samalla siis vaihtui myös ESC, koska vanhaa moottoria pyöritti ESC, missä meni ainoastaan kaksi johtoa moottoriin, nykyiseen moottoriin menee kolme, eli ESC oli pakko vaihtaa.

Vielä noiden osien tarkennetut nimet, jos niitä tulee joku tarvitsemaan:

Nopeudensäädin: Skyartec BMC-25A
Moottori: Skyartec WZ12 1530KV Brushless Outrunner Motor

1

854

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RC_heko

      Ja ESC on tietysti ohjelmoitu ohjeensa mukaisesti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      578
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe