Täällä me olemme ja täällä me elämme ja täällä meidän on yritettävä tehdä elämästämme paras mahdollinen.
Varmin tie toivettemme mukaiseen elämään on se, että myönnämme toisille saman oikeuden ja muistamme sen tarkasti.
Ottaessamme itsellemme sen oikeuden.Se vaatii lakkaamatta sisäistä varuillaan olemista.
Sillä meistä on niin vaikea sallia toisten elää kuten haluavat.
Meillä on niin kummallinen mieltymys omien mielipiteittemme, halujemme ja kokemustemme tyrkyttämiseen.
Varmin tie toivettemme mukaiseen elämään on se, että myönnämme toisille saman oikeuden ja muistamme sen tarkasti.
Ottaessamme itsellemme sen oikeuden.Se vaatii lakkaamatta sisäistä varuillaan olemista.
Sillä meistä on niin vaikea sallia toisten elää kuten haluavat.
Meillä on niin kummallinen mieltymys omien mielipiteittemme, halujemme ja kokemustemme tyrkyttämiseen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kun jokkainen tekisi siten että otettaan toiset myös huomioon
Tehkää kuin opetan vaan ei kuin minä teen.
Tässä suhteessa Anu on toiminut aivan näin lukemattomissa yhteyksissä - valitettavasti ihan hamasta muinaisuudesta.
Nuottisi on jäänyt päälle, mutta omaan päähäsi ei ole tarttunut mitää - ei niin mitään !
Mitä lie sinun päähäsi jäänyt kuin ilkeileminen ja toisten solvaamiset.
Aika on sinun elämäsi kolikko,se on ainoa kolikko joka sinulla on.
Sinä vain voit päättää mihin sen käytät, varo etteivät toiset käytä sitä puolestasi.
Hyvä neuvo kuuluu niihin loukkauksiin, joka on paras unohtaa.
En ole milloinkaan kieltänyt sinua tai ketään hoidattamasta itseäsi jalkahoitajalla.
Minulla ei ole mitään oikeutta puuttua siihen, jos teetät asunnossasi sähköasennustöitä "ystävällisellä teknisesti koulutetulla" henkilöllä. Sitten kun sattuu joku vahinko niin aletaan kysyä "papereita" ja siinä
ovat hyvät neuvot kalliita kun todetaan ettei työn tekijällä ollutkaan laillisia oikeuksia
tähän ja asianmukaiset tarkastuksetkin ovat jääneet tekemättä.... Mitenkähän vakuutusyhtiö suhtautuu asiaan ?
Jos sairaalan jalkahoitajalla ei ole ammattipätevyyttä, niin onko sinulla sitten?
En tiedä mitä suotta sinulle vastailen, mutta kaiketi siksi että huomaisit miten väärässä sinä olet kultaseni.
Onhan potilasasiamiehiäkin, joilla ei ole mitään ammattipätevyysvaatimuksia. Omakohtaiset ja muuten tietämäni kokemukset vain osoittavat,
että
- sadan markan seppä tekee tuhannen markan vahingon !
En lainkaan ihmettele, että Suomessa tehdään alaraaja-amputaatioita moninkertainen määrä muihin pohjoismaihin verrattuna. Meillä on paljon suurempi todennäköisyys kuolla näihin komplikaatioihin kuin liikenneonnettomuudessa
ja useimmiten vain siksi ettemme ole ymmärtäneet turvautua ajoissa ammattinsa osaavan apuun.
- Saat olla ihan niin härkäpäinen kuin haluat, mutta tässäkin asiassa minä olen oikeassa
- valitettavasti !
enkä mitenkään umpimähkään, vaan omat kokemukseni vahvistavat katsomustani.
minä ole kulkenu jalkahoitajal monen mone vuuet,
enkä ol viel jalkojain menetäny.Vaa hyvä jalat minul on se tekkee niin terrää ku hoitaja hoitaa jalat kuntoo,kyl hää kehottaa sit lääkäri tai jalkterapeutil josha on aihet,mut ei ol viel aihet ollu,en minä men hamaslääkäril hampaita veättää jos hoijol saahaa ensi kuntoo.Ensi hoijetaa ja sit jos tarvii lääkär apua sit häätyy men lääkäril.
Minun mielestä ei ambutointi johdu jalkahoitajasta.
Käyn jalkahoitajalla hierottamassa
jalkojani ja leikkauttamassa kynnet.
Minulla kun on pari varpaan kynttä
niin kovaa kuin kallonikin.
Ei niitä voi tavallisilla kynsisaksilla
leikata ja hioa, kaikkia pattia pois.
Ja kyllä tähän jalkahoitoon kuuluu
paljon muutakin, vaan en nyt tässä
ala kertoilemaan.
Fysioterapiassa käyn kyllä sitten kun
pitää muualta hieroa hartiat ja niskan.
Kerroin vain mitä minä teen jalkahoitajalla, ei minulle tehdä mitään amputaatiota.
Ja toivottavasti ei ambutoidakkaan tarvitse
ainakaan näillä näkyvillä.
Jokainen meistä joskus kuolee sille emme mahda mitään ja se on aivan luonnollista.
Mutta jälkeenjääville omaisille se on kauheaa,
ikävä yllättää vaikka olisi vuosia kulunut.
Sepälläkään en ole käynyt kun ei tarvitse hevostakaan kengittää.
Kello ja kultasepällä käyn joskus useinkin
ja saan takuu varmaa työtä häneltä, on oppinsa käynyt ja työnsä taitaa.
Täällä maalla varsinkin tuntuu että ihmiset elävät elämäänsä toisten kautta.
Senkin energia-määrän, mikä menee naapurien vahtimiseen voisi käyttää johonkin hyödyllisempään.
On niin varmoja mielipiteitä, vaikka ei olla oltu päivääkään naapurin housuissa.
Tuntuu käsittämättömältä että joku muistaa täällä olleita vuosien takaisia kirjoituksia.
Minulla ei riittäisi aika eikä kärsivällisyys moiseen.
Tämä tuntuu aivan samalta kuin sinulla maalla,
että takerrutaan vanhoihin asioihin.
Eikä niistä näy loppua tulevan, ennenkuin
multaa suun päälle heitetään.
Olen todella vihainen, en muuten kirjottaisi tähän sävyyn.
Mutta aina vaikka mihin vastaisin tuo yksi on kintereillä kuin mehiläinen hunajan perässä.
Mutta tämä tuntuu siltä että kun on pieni kylä ja siellä joku juoksee jonkun perässä, niin siinä sitä ollaan.
Anteeksi ei tämä vihaisuuteni koske tietenkään sinua, mutta osasit niin hyvin vastata.
Kyllä asia on niinkuin kirjoitit ei mitään lisättävää eikä pois otettavaa.
Tämä oli nyt tälläinen tunteenpurkaus minulta, että anteeksi nyt vain.
Minusta tuntuu sille, että ikäisiämme vaivaa enemmän huono muisti, kuin se että muistaisimme paremmin.
Eikö vain harmitakin se, että muisti heikkenee?
Nyt tarvitsisitte luotettavia ihmisiä, jotka eivät huijaa teitä - vai ettekö?
muuntautuu niin valikoivaksi, että.....
Kehen täällä voisi luottaa?
Muihin kuin itseensä, tietty.
Ilta aamua viisaampi
Hankalaksi elämä käy,jos ei keneenkkään luota
kuka luottaa ja uskoo täällä johonki,kakspiippune juttu,toisaalla sanotaan
älä luota ja usko,älä anna itestäsi mitää tietoja sit joku kirjottaa ja sanoo valehtelijaks toisia,olen ällikäl lyöty.
joku menee toisel palstal kertoilee ei hajupojan kansa mitään ole,ja mie kyl uskon sen ettei varmana olekaan,miten voisikaa olla,on hää aika höntti meinaan tää hajupoika,mitä hänen kans pittäisi olla?Ei niin mittään,hullua olisi jos jottain olisikin,älä anu lankea vain tommoseen.
Tylsä koko tarina hänellä,kirjottaa mit sylki suuhun tuo.HUH,HUH,HUU