Tuomio keksitystä raiskausväitteestä

KusetettuOlo

Hei, onko kenelläkään näkemystä asiaan joka kävi itselleni.

Entinen työkaverini keksi kostoksi tehdä raiskausilmoituksen meidän harrastettua seksiä viime syksynä. Käräjäkäsittely asian tiimoilta oli syyskuussa, johon tämä muija saapui kunnon itkutarinan kera, joka meni nuorelle miestuomarille vieläpä läpi, vaikkei asiassa ollut ainuttakaan oikeaa todistetta, VAIN hänen kieltämättä uskottavaksi hiottu itkutarinansa.

Asianajajani vei asian luonnollisesti hoviin ja käsittely siellä on sitten kun on, mutta tänään minulle tipahti LähiTapioltasta lähes 5000 euron lasku toisen osapuolen oikeuskuluista, jotka hän on sitä kautta perimässä. Miten voi periä tuollaisia summia asiasta, joka ei edes ole lainvoimainen?

Vaikka periaatteessa olen maailman kiltein ihminen, saa tälläinen todella toivomaan, että kyseinen henkilö kokisi joksus oikeasti miltä se raiskaus tuntuu. Joka tapauksessa onko jollain ehdottaa asiaan ratkaisua? Mietin myös toisen asianajajan palkkaamista hovivaiheeseen joten jos on ehdotuksi Varsinais-Suomen alueen hyvistä asianajajista niin ehdottakaa. Kiitos.

8

1933

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanasanaavastaan

      Näissä jutuissa pitäisi olla laki, että jos raiskauksesta yms ilmoittaa rikoksena, se pitää tehdä niin pian kuin mahdollista ja näyttö mahdollinen. Eikä vihjailuja vuosien päästä joihin ei enää voi puolustautua edes mitenkään ja jossa on tarkoituksenmukainen mustamaalaus tai kiristysjemma. Kunnianloukkausjuttu. Miksi viivytteli jos varma tapaus? Mistä kostaa? Älä hukkaa rahaa toiseen asianajajaan kun oikeudesta ei aina tiedä. Jos voitat voit hakea jo maksetut takaisin.

    • Paskatrahastaa

      Hovissa syyte raukeaa,kun sana sanaa vastaan ja ei näyttöä,tuo on niin perseestä,itseäni yritettiin myös rahastaa tekaistulla raiskaus ja pahoinpitely syytteellä,kaatui jo alioikeudessa kun selvisi valheeksi,en saanut itse tuoda mitään kantaani esiin istunnossa,kun oikeus tiesi syytteen keksityksi,enkä nostaa vasta syytettä kunnianloukkauksesta ja perättömästä ilmiannosta,meni maine ja työpaikka,mutta oikeutta ei mies saa noissa jutuissa

      • pakottaja

        Minulla taas kävi niin, että raiskaussyyte kaatui käräjillä, mutta tuomittiin pakottamisesta sukupuoliyhteyteen, mikä voi tarkoittaa melkein mitä tahansa. Pakottaminen ei ollut vaihtoehtoisena syytteenä, mutta ilmeisesti Suomessa ei tarvitse olla.. niin ja asianomistaja ei valittanut hoviin, vaikka alkuperäinen syyte kaatui. Ainoastaan minä valitin.

        Ehdolliset tuomiothan tulee siitä, että tuomioistuin ei ole varma syyllisyydestä. Ei uskalleta vapauttaa, mutta ei myöskään laittaa linnaan.

        Jos on ollut sukupuoliyhteydessä ja nainen käy hakemassa psykologin lausunnon, on tuomio melko varma. Edes lääkärinlausuntoa väkivallasta ei tarvitse olla.

        Monet luulevat, että seksuaalirikokset tutkitaan niin tarkkaan, että vääriä tuomioita ei tule, mutta moni raiskareista meuhkaajakin voi yllättyä, kun omalle kohdalle sattuu...

        Yksikään nainen ei ole Suomessa istunut väärästä ilmiannosta, joten tuomarin hokema " velvollisuudesta puhua totta" on pelkkää tyhjää uhoamista. Oikeudessa saa kyllä valehdella sydämensä kyllyydestä. Tuomiota ei tule.

        Ja jälkeenpäin vaikea arvioida, pakotinko. Mutta ainakin asiaa liioteltiin aika voimakkaasti.
        Oikeastaan jo se, että ylipuhuu naisen seksiin voidaan tietyissä oloissa tulkita pakottamiseksi, ei siinä veitsellä uhkaamista tarvita. Vähän vaikea asia itselle kun ei muista yksityiskohtia kunnolla.


      • ktitk

        Ei todellakaan ehdolliset tule siitä ettei olla varma syyllisyydestä. Ne tulees siitä ettei pikkujutuista uppoa vielä syvemmille rikoksen urille vankilan opeilla.


      • fgggge
        ktitk kirjoitti:

        Ei todellakaan ehdolliset tule siitä ettei olla varma syyllisyydestä. Ne tulees siitä ettei pikkujutuista uppoa vielä syvemmille rikoksen urille vankilan opeilla.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ehdollinen_rangaistus

        Tuossa on tietoa ehdollisesta.


      • Paskatrahastaa

        Juu ja lisätiedoksi etten sormellanikaan koskenut kyseiseen naiseen ja ei ollut mitään kontaktia muutenkaan kuin juteltiin ja juotiin kaljaa.


    • peugeotkviisnollaneljä

      Asuessani Porvoossa v 1983 , jouduin väärän ilmiannoa uhriksi .
      Eräs nainen väitti,että olisin yrittänyt raiskata hänet,ollessaan kävelyllä yhdeksän vuotiaan tyttärensä kanssa .
      Kun olin pidätettynä,niin eräs pariskunta "tunnisti" minut,siksi olin kiinni 39 tuntia .

      Johtuu myös varmaankin siitä,että poliisilaitoksella vuorolistat oli menneet sekaisin,kaikki "vihannesosaston" miehet sattuivat samaan vuoroon ?

      Eipä auttanut räkänokkien pullistelu,kun olin tapahtuma-aikaan Lappeenrannassa,alibi oli vahva,kolme kyytiläistä oli autossani mukana .

      Poliisin valehtelun vuoksi korvaukset jäi saamatta,syyttömänä pidätettynä olosta.

    • huslöhgf

      Useimmiten noilla väitteillä halutaan vahingoittaa syytettyä, vaikka hän olisi täysin syytön. Tuo on liian helppo väite toisen ihmisen tahalliseen vahingoittamiseen. Jotenkin lainsäädännöllä pitäisi estää pelkät tahalliset vahingoittavat väitteet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe