Larun kirja.....

.....kannattaa lukea, sillä siinä paljastuu, että Hämeenlinnan ravintoloitten omistajat ovat lähes järjestään venkuloita, veronkiertäjiä ja toistensa kusettajia. Pimeäa rahaa liikkuu ja kauppakirjat on usein laadittu siten, että ostajat saavat rahaa ja myyjät maksavat ostajalle päästäkseen eroon ravintoloistaan ja kaikista niihin liittyvistä vastuistaan.
221326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Luin tämän mielenkiintoisen kirjan yhdellä kertaa. Siellä vilahtelee varsin mielenkiintoisia ja tunnettuja henkilöitä, varsin kummallisissa ympyröissä. Luulisi, että verottajallakin olisi oppimista, miten omaisuuksia liikutellaan niin, ettei verottaja pääse apajille.

Äänestä
  • Kuulostaa oivalliselta oppimateriaalilta!

    Äänestä

Kirjasta oppii mitä ei pidä tehdä ja mitä kannattaa tehdä. Molemilla tavoilla voi rikastua, tai köyhtyä.

Äänestä

Larun kirja on totuuteen perustuvaa ja avointa viestintää. Monellakin taholla saattaa olla kärähtämisen pelko puserossa.

Äänestä

Miksi lukea ihmisten tärttöilyistä ja oman elämänsä (ja läheistensä) elon pilaamisesta. En osta kirjaa enkä sitä missään nimessä edes halua lukea sitä. Turhaa rahastusta.

Äänestä

Onko yhden kirjan ostamien sinulle "rahastusta"?

Äänestä

Onko tarkoitus myydä vain y k s i kirja???????

Äänestä

huumehörhökö tavastehuussin sankari. voi teitä raukkoja.

Äänestä
  • Kaikkea hyvää Larulle, hienoa että mies on nyt viimeinkin saanut elämänsä oikeille raiteille.

    Äänestä

  • Juu hianosti menee nykyään😂😂

    Äänestä

Ex. huumehörhö Laru on esimerkkinä siitä, miten pohjalta noustaan suurien vaikeuksien kautta normaaliin elämään. Hattua nostaisin ja korkealle, jos sellaisen omistaisin. Lätkässä eivät Mikki-Hiiret pärjää, et sinäkään.

Äänestä

Kuka ees on Laru?

Äänestä

Voi helkkari että vielä kehutaan ja paapotaan kun on aikanaan ollut huumeitten kanssa tekemisissä. En tiedä onko välittänyt nuorisolle huumeita mutta jos on niin, no olkoon sanomatta. voi jumankekka jos joku vielä ostaa jonkun kirjan jossa kehuskellaan että on aiemmin vetänyt viivaa nenään. ostakaa hyvät ihmiset elämä.

Äänestä
  • Miten niin paapotaan? Ovatko kaikki Suomessa muistelmiaan julkaiseet paapottuja? Heheh!

    Äänestä

tärkein oppitunti on se, että näennäistä lakia saa venyttää aika hyvin rauhassa, kunhan maksaa tuotosta siivun eteenpäin.

Jos ei maksa, niin seinä tulee äkkiä vastaan.

Äänestä

Kirjassa mainittiin nummella olleista ruututakeista?keitähän tässä oli?terv.60-90 luvulla asunut

Äänestä

Mitä helvetin väljä kuka oli missäkin ja asuiko joku nummella vai ei. Miten joku viitsiikin ostaa tämmöisen kirjan. Aivan sama kun itse olisin kirjoittanut muistelmani. Ainakin se ero olisi minun muistelmissani että ei tarvitsisi kirjoittaa huumeista. En ikinä ole ymmärtänyt että joku mahtailee ja kirjoittaa miten on vetänyt huumetta, kyllä on tämmöisellä' henkilöllä elämä kurjaa.

Äänestä

https://www.seiska.fi/Uutiset/HPK-hylkasi-ex-huippukiekkoilija-Mika-Lartaman-pelipaita-laskettiin-katosta-talousrikoksen?_ga=2.233268445.2122414439.1512923436-761849591.1512923436
Voi helkkari että "mies " viitsii narista jostakin pelipaidasta. HPK teki oikein kun poisti tämän rätin sieltä katosta. Ei taida käydä kauppa kirjasta kun tarvi mennä Elenia areenallekkin joulumyyjäisiin myymään tätä p...... Kuka tervejärkinen ostaa tämän kirjan joululahjaksi , ei kukaan. Seiskan sivuilla itketään mokomasta paidasta. Anna mun kaikki kestää.

Äänestä
  • Kirja jo pukinkontissa ja kirjan luku alkaa heti aattoiltana. Taidan lukea kerralla läpi kun on kuulemma mielenkiintoisia yksityiskohtiakin luvassa.

    Äänestä

Luettu. Ja vaikka en lätkää aktiivisesti seuraa, niin meni täysin maku hpk:n toimintaan Larun paidan alaslaskun suhteen. Hävetkää saatanan mulkut!

Tsemppiä Laru!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Faktaaon kirjoitti:

.....kannattaa lukea, sillä siinä paljastuu, että Hämeenlinnan ravintoloitten omistajat ovat lähes järjestään venkuloita, veronkiertäjiä ja toistensa kusettajia. Pimeäa rahaa liikkuu ja kauppakirjat on usein laadittu siten, että ostajat saavat rahaa ja myyjät maksavat ostajalle päästäkseen eroon ravintoloistaan ja kaikista niihin liittyvistä vastuistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu