Mileya vihasi talvea. Silloin meri tyrskysi kuin raivopää vasten Gennan valkoista kalliota, ja pakotti tuhannet alatason asukkaat nousemaan ylemmäs, pois omilta maatiloiltaan. Mileya muisti kuinka oli lapsena pelännyt alas joutumista, ja miten isä oli nauranut hänelle, ja kertonut kuinka Genna oli turvallinen. Hän oli kertonut kaukaisista pilareista, niistä jotka kohosivat taivaisiin kaukana, aina jäämerellä asti, ja kuinka siellä aallot iskivät kallioon niin, että koko pylväs tärisi.
Mileya seisoi lähellä reunaa ja katsoi alas. Ikänsä ylhäällä asuneena hän ei pelännyt korkeuksia, vaikka jotkut alatason ministerit kieltäytyivätkin menemästä reunalle. He eivät olleet tottuneet korkeuksiin. Mutta Mileyalle, joka oli kasvanut yhdeksännellä tasolla, ei korkeudesta ollut mitään haittaa. Hän oli seissyt juuri näin, hiukset vapaana liehuen, kädet levitettyinä tuulta vastaan, varpaat reunaa hipoen kun Adexi oli hänet nähnyt. Nyt Mileya melkein toivoi, että olisi ollut niinkuin muutkin hovin naiset, ja pitänyt päänsä panuksissa kuninkaansa edessä. Kenties häntä ei olisi silloin huomattu.
Mutta miksi murehtia turhia. Tällä hän nyt oli, yhdennellätoista tasolla, kuninkaan vastavihitty puoliso, ja vatsassaan kuninkaan perillinen. Ja hän oli vasta viidentoista.
Vartijat huokailivat lähellä kolmannen pihan suihkulähdettä. He seurasivat uutta kuningatartaan minne hän menikin. Heidän seuransa oli ahdistavaa, kuin muistuttamassa Adexista. Mielya värähti muistaessaan miehensä hymyn. Ei kai hän tarkoittanut olla julma, mutta oli tottunut saamaan haluamansa, ja se pelotti Mielyaa. Miten olla mieliksi miehelle, jolla oli kaikkea? Toki Adexi oli hellä, ja komea tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, eikä ollut kuin kymmenen vuotta Mileyaa vanhempi. Hän osti vaimolleen lahjoja ja koitti olla mieliksi, mutta suuttui helposti. Hän ei lyönyt vaimoaan, ei toki, mutta muuttui kasvoiltaan synkäksi ja pelottavan etäiseksi, ja sen vuoksi Mileya pelkäsi jokaista tekoaan.
Korkeat aallot iskivät kaukana alhaalla rantaan. Näin ylhäältä ne näyttivät pieniltä ja säälittäviltä, vaikka olivatkin useita metrejä korkeita. Mileya kääntyi katsomaan kohti itää.
Gennan saaristoon kuului seitsemänkymmentä saarta, suurin osa niin matalia, että olivat vain kesäkäytössä. Talvisin asukkaat, lähinnä paimentolaiset, saapuivat laivoilla pilariin, sukulaistensa luo, tai talviasunnoilleen. Genna itse oli kaukaa katsottuna kuin pystyyn kohonnut tippukivi, korkea, pystysuora kivinen sarvi, joka melkein hipoi taivasta. Gennan kärki oli melkein tasainen, ja sinne oli rakennettu kuninkaan palatsi ja hovi. Muu osa pilaria oli jaettu yhteentoista osaan, joissa jokaisella oli oma ministerinsä huolehtimassa oman kerroksesna väestä.
Muitakin saariryhmiä oli, vaikkei Mileya ollut niillä käynytkään. Ne olivat niin kaukana, etteivät näkyneet edes Gennan kärjestä, vaikka muutkin pilarit kilpailivat pituudesta Gennan kanssa. Mileya oli kuullut niiden olevan jopa pidempiä.
Laivat lähtivät joka kevät kiertämään saariryhmiä, ja niiden matkaan kului usein koko vuosi, elleivät kapteenit tunteneet sopivia virtauksia. Kukaan ei jakanut salaisuuksiaan: kapteenit kilpailivat siitä kuka oli nopein toimittamaan lastinsa ja hankkimaan uutta tavaraa. Pelkkä ajatus merestä näin talvella sai Mileyan huonovointiseksi.
Tai kenties kyse ei ollut vain siitä. Mileya laski varovasti kätensä vielä litteälle vatsalleen. Hän pelkäsi synnytystä, olihan hänen äitinsä kuollut sellaiseen. Mutta kuningas halusi lapsia, ja Mileyan oli toteltava miestää kaikessa.
Huokaisten Mileya asteli pihan poikki, ja huomasi ohimennen vartioiden helpotuksen. Ilma oli sangen kylmä, ja miesten kasvot punoittivat hieman.
Typerys, saatat vaarantaa kuninkaan lapsen, parantaja oli sanonut aamulla, kun Mileya oli kertonut menevänsä ulos. Mutta lapsesta saattaisi kasvaa Gennan hallitsia. Hänen oli pakko kasvaa vahvaksi. Vahvemmaksi kuin äitinsä.
Lapsi syntyy liian aikaisin, parantaja valitti, kun vesi purkautui ulos Mileyan kehosta. Mileya itse oli niin hysteerinen, ettei kuunnellut naisen valitusta. Kuunkierto vielä, parantaja motkotti, ja lapsi saattaisi pelastua. Mutta nyt kuolema oli mahdollinen.
Adexi seisoi kasvot totisena vaimonsa vuoteen vierellä, ja piti itkevää vaimoaan kädestä. Mileya pelkäsi enemmän kuin mitään lapsen kuolemista, mitä kuningas siihen sanoisi. Mutta Adexi vakuutteli rauhallisella äänellä, että vaimo oli nyt tärkein.
Verta alkoi valua vuolaana Mileyan jalkovälistä ja parantaja hääti kuninkaan armotta huoneesta. Mileyan kirkuminen seurasi kuninkaan menoa.
Suureksi ihmeeksi molemmat jäivät eloon.
Mileya makasi hikisenä ja kalpeana vuoteella, kun parantaja pesi ja kuivasi lapsen.
"Kuningashuone on saanut pojan, metsästäjän." Parantaja sanoi. Hänen apulaisensa, kolme nuorta naista hymyili hänen sanoilleen ja painui niiaukseen pienen käärön edessä.
"Anna lapsi minulle." Mileya ojensi kätensä lasta kohden.
"Te olette heikko ja väsynyt," Parantaja torui "ja niin on lapsikin. Parempi kun molemmat lepäätte nyt. Vien lapsen imettäjälle." Niin hän meni ja vei pojan mennessään.
Muutaman päivän Mileya ei muuta tehnyt kuin kyseli poikaansa. Mutta kuningashuoneen tapana oli kasvattaa lapsista vahvoja ja itsenäisiä, ja lopulta miehensä pyynnöstä Mileya lakkasi kyselemästä.
Poika sai nimekseen Semeth. Hänet tuotiin kuningattaren näytille ensin kerran päivässä, sitten kerran viikossa, ja aina vain harvemmin. Joka kerta kun Mileya näki lapsensa, tämä oli kasvanut enemmän, saanut enemmän tukkaa, oppinut istumaan, ryömimään, lopulta kävelemäänkin. Mileya rutisti poikaa sylissään aina vain kiivaammin, mutta joka kerta hoitaja vei lapsen pois, eikä tämä edes pyristellyt vastaan. Mileya ei ollut enää hänen äitinsä.
"Niin on aina ollut" Adexi lohdutti vaimoaan. "minutkin kasvatettiin miesten keskellä soturiksi."
"Hänen hoitajansa ei ole mies." Mileya tuhahti. "Miksi hoitaja saa olla läsnä, muttei äiti?"
"Niin on aina ollut." Adexi sanoi lempeästi ja veti vaimonsa syliinsä.
Semeth oli kolmen kun hänen sisarensa syntyi. Sillä kertaa Adexi oli poissa, kauppamatkalla pohjoisessa, ja synnytys sujui rauhallisesti ja hyvin. Sillä kertaa Mileya sai lapsen syliinsä. Olihan kyseessä tyttö, joka pitäisi kasvattaa naisten hoviin. Mileya käytti omaa valtaansa ja nimesi lapsen ilmana miehensä suostumusta Annaksi.
Kun Adexi palasi retkeltä, oli kummallakin puolisolla yllätys toisilleen.
"Minun tyttäreni" Adexi sanoi hellästi ja silitti lapsensa päätä. "Minulla on yllätys sinulle vaimo, ja sinulle myös Semeth!"
Poika istui hiljaisena tuolilla ja katseli sisartaan. Poika oli ollut aina hiljainen ja rauhallinen, se kuulemma johtui vaikeasta synnytyksestä. Anna puolestaan kitisi kaikesta, eikä ollut mihinkään tyytyväinen.
"Katso poikani, toin sinulle leikkitoverin!" Adexi viittasi vartioille, jotka kiiruhtivat ulos huoneesta palaten hetken kuluttua lapsen kanssa.
Aluksi Mileya luuli lapsen olevan vain joku orpo-poika, jonka Adexi oli löytänyt, mutta pojan hiukset olivat hopeiset, iho hieman harmahtava ja silmät kullankeltaiset, kuin kissalla.
"Lapsihan on demoni!" Mileya kiljaisi.
"Tuo on vanhaa taikauskoa!" Adexi sanoi ankarasti. "Hän on pohjoista kansaa, jota ei ole enää paljoa jäljellä kylmillä rannoilla. Löysin pojan ajelehtimassa mereltä pienellä lautalla, ja otin hänet Semethille seuraksi."
Pieni demonilapsi katseli kuninkaan poikaa uteliaana.
Adexi taputti pojan olkapäätä suurella kämmenellään.
"Annoin hänelle nimeksi Kii."
Mileya seisoi lähellä reunaa ja katsoi alas. Ikänsä ylhäällä asuneena hän ei pelännyt korkeuksia, vaikka jotkut alatason ministerit kieltäytyivätkin menemästä reunalle. He eivät olleet tottuneet korkeuksiin. Mutta Mileyalle, joka oli kasvanut yhdeksännellä tasolla, ei korkeudesta ollut mitään haittaa. Hän oli seissyt juuri näin, hiukset vapaana liehuen, kädet levitettyinä tuulta vastaan, varpaat reunaa hipoen kun Adexi oli hänet nähnyt. Nyt Mileya melkein toivoi, että olisi ollut niinkuin muutkin hovin naiset, ja pitänyt päänsä panuksissa kuninkaansa edessä. Kenties häntä ei olisi silloin huomattu.
Mutta miksi murehtia turhia. Tällä hän nyt oli, yhdennellätoista tasolla, kuninkaan vastavihitty puoliso, ja vatsassaan kuninkaan perillinen. Ja hän oli vasta viidentoista.
Vartijat huokailivat lähellä kolmannen pihan suihkulähdettä. He seurasivat uutta kuningatartaan minne hän menikin. Heidän seuransa oli ahdistavaa, kuin muistuttamassa Adexista. Mielya värähti muistaessaan miehensä hymyn. Ei kai hän tarkoittanut olla julma, mutta oli tottunut saamaan haluamansa, ja se pelotti Mielyaa. Miten olla mieliksi miehelle, jolla oli kaikkea? Toki Adexi oli hellä, ja komea tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, eikä ollut kuin kymmenen vuotta Mileyaa vanhempi. Hän osti vaimolleen lahjoja ja koitti olla mieliksi, mutta suuttui helposti. Hän ei lyönyt vaimoaan, ei toki, mutta muuttui kasvoiltaan synkäksi ja pelottavan etäiseksi, ja sen vuoksi Mileya pelkäsi jokaista tekoaan.
Korkeat aallot iskivät kaukana alhaalla rantaan. Näin ylhäältä ne näyttivät pieniltä ja säälittäviltä, vaikka olivatkin useita metrejä korkeita. Mileya kääntyi katsomaan kohti itää.
Gennan saaristoon kuului seitsemänkymmentä saarta, suurin osa niin matalia, että olivat vain kesäkäytössä. Talvisin asukkaat, lähinnä paimentolaiset, saapuivat laivoilla pilariin, sukulaistensa luo, tai talviasunnoilleen. Genna itse oli kaukaa katsottuna kuin pystyyn kohonnut tippukivi, korkea, pystysuora kivinen sarvi, joka melkein hipoi taivasta. Gennan kärki oli melkein tasainen, ja sinne oli rakennettu kuninkaan palatsi ja hovi. Muu osa pilaria oli jaettu yhteentoista osaan, joissa jokaisella oli oma ministerinsä huolehtimassa oman kerroksesna väestä.
Muitakin saariryhmiä oli, vaikkei Mileya ollut niillä käynytkään. Ne olivat niin kaukana, etteivät näkyneet edes Gennan kärjestä, vaikka muutkin pilarit kilpailivat pituudesta Gennan kanssa. Mileya oli kuullut niiden olevan jopa pidempiä.
Laivat lähtivät joka kevät kiertämään saariryhmiä, ja niiden matkaan kului usein koko vuosi, elleivät kapteenit tunteneet sopivia virtauksia. Kukaan ei jakanut salaisuuksiaan: kapteenit kilpailivat siitä kuka oli nopein toimittamaan lastinsa ja hankkimaan uutta tavaraa. Pelkkä ajatus merestä näin talvella sai Mileyan huonovointiseksi.
Tai kenties kyse ei ollut vain siitä. Mileya laski varovasti kätensä vielä litteälle vatsalleen. Hän pelkäsi synnytystä, olihan hänen äitinsä kuollut sellaiseen. Mutta kuningas halusi lapsia, ja Mileyan oli toteltava miestää kaikessa.
Huokaisten Mileya asteli pihan poikki, ja huomasi ohimennen vartioiden helpotuksen. Ilma oli sangen kylmä, ja miesten kasvot punoittivat hieman.
Typerys, saatat vaarantaa kuninkaan lapsen, parantaja oli sanonut aamulla, kun Mileya oli kertonut menevänsä ulos. Mutta lapsesta saattaisi kasvaa Gennan hallitsia. Hänen oli pakko kasvaa vahvaksi. Vahvemmaksi kuin äitinsä.
Lapsi syntyy liian aikaisin, parantaja valitti, kun vesi purkautui ulos Mileyan kehosta. Mileya itse oli niin hysteerinen, ettei kuunnellut naisen valitusta. Kuunkierto vielä, parantaja motkotti, ja lapsi saattaisi pelastua. Mutta nyt kuolema oli mahdollinen.
Adexi seisoi kasvot totisena vaimonsa vuoteen vierellä, ja piti itkevää vaimoaan kädestä. Mileya pelkäsi enemmän kuin mitään lapsen kuolemista, mitä kuningas siihen sanoisi. Mutta Adexi vakuutteli rauhallisella äänellä, että vaimo oli nyt tärkein.
Verta alkoi valua vuolaana Mileyan jalkovälistä ja parantaja hääti kuninkaan armotta huoneesta. Mileyan kirkuminen seurasi kuninkaan menoa.
Suureksi ihmeeksi molemmat jäivät eloon.
Mileya makasi hikisenä ja kalpeana vuoteella, kun parantaja pesi ja kuivasi lapsen.
"Kuningashuone on saanut pojan, metsästäjän." Parantaja sanoi. Hänen apulaisensa, kolme nuorta naista hymyili hänen sanoilleen ja painui niiaukseen pienen käärön edessä.
"Anna lapsi minulle." Mileya ojensi kätensä lasta kohden.
"Te olette heikko ja väsynyt," Parantaja torui "ja niin on lapsikin. Parempi kun molemmat lepäätte nyt. Vien lapsen imettäjälle." Niin hän meni ja vei pojan mennessään.
Muutaman päivän Mileya ei muuta tehnyt kuin kyseli poikaansa. Mutta kuningashuoneen tapana oli kasvattaa lapsista vahvoja ja itsenäisiä, ja lopulta miehensä pyynnöstä Mileya lakkasi kyselemästä.
Poika sai nimekseen Semeth. Hänet tuotiin kuningattaren näytille ensin kerran päivässä, sitten kerran viikossa, ja aina vain harvemmin. Joka kerta kun Mileya näki lapsensa, tämä oli kasvanut enemmän, saanut enemmän tukkaa, oppinut istumaan, ryömimään, lopulta kävelemäänkin. Mileya rutisti poikaa sylissään aina vain kiivaammin, mutta joka kerta hoitaja vei lapsen pois, eikä tämä edes pyristellyt vastaan. Mileya ei ollut enää hänen äitinsä.
"Niin on aina ollut" Adexi lohdutti vaimoaan. "minutkin kasvatettiin miesten keskellä soturiksi."
"Hänen hoitajansa ei ole mies." Mileya tuhahti. "Miksi hoitaja saa olla läsnä, muttei äiti?"
"Niin on aina ollut." Adexi sanoi lempeästi ja veti vaimonsa syliinsä.
Semeth oli kolmen kun hänen sisarensa syntyi. Sillä kertaa Adexi oli poissa, kauppamatkalla pohjoisessa, ja synnytys sujui rauhallisesti ja hyvin. Sillä kertaa Mileya sai lapsen syliinsä. Olihan kyseessä tyttö, joka pitäisi kasvattaa naisten hoviin. Mileya käytti omaa valtaansa ja nimesi lapsen ilmana miehensä suostumusta Annaksi.
Kun Adexi palasi retkeltä, oli kummallakin puolisolla yllätys toisilleen.
"Minun tyttäreni" Adexi sanoi hellästi ja silitti lapsensa päätä. "Minulla on yllätys sinulle vaimo, ja sinulle myös Semeth!"
Poika istui hiljaisena tuolilla ja katseli sisartaan. Poika oli ollut aina hiljainen ja rauhallinen, se kuulemma johtui vaikeasta synnytyksestä. Anna puolestaan kitisi kaikesta, eikä ollut mihinkään tyytyväinen.
"Katso poikani, toin sinulle leikkitoverin!" Adexi viittasi vartioille, jotka kiiruhtivat ulos huoneesta palaten hetken kuluttua lapsen kanssa.
Aluksi Mileya luuli lapsen olevan vain joku orpo-poika, jonka Adexi oli löytänyt, mutta pojan hiukset olivat hopeiset, iho hieman harmahtava ja silmät kullankeltaiset, kuin kissalla.
"Lapsihan on demoni!" Mileya kiljaisi.
"Tuo on vanhaa taikauskoa!" Adexi sanoi ankarasti. "Hän on pohjoista kansaa, jota ei ole enää paljoa jäljellä kylmillä rannoilla. Löysin pojan ajelehtimassa mereltä pienellä lautalla, ja otin hänet Semethille seuraksi."
Pieni demonilapsi katseli kuninkaan poikaa uteliaana.
Adexi taputti pojan olkapäätä suurella kämmenellään.
"Annoin hänelle nimeksi Kii."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.