Kevään lapsi

Hän haistaa jo mullan tuoksun.
Maasta versoaa jo uutta ruohoa.
Vielä hän näkee pienen yksinäisen
lumikokkareen tien vieressä.
Hän potkaisee sitä niin,
että se hajoaa sadoiksi pieniksi paloiksi,
jotka sulavat heti,
kun aurinko iskee silmänsä niihin.
Aah, aurinko!
hän pysähtyy hetkeksi,
ja antaa auringon hyväillä naamaansa.
Energia virtaa häneen.
Hän hypähtää,
ja lähtee tanssien eteenpäin.
Tuntuu kuin hän nousisi ilmaan.
Hän saapuu pellolle.
Eivät edes ankeat, ruskeat, kuraiset pellot
saa hänen mieltään laannutettua.
hänpä vain päättää hypähtää pellolle.
Linnut pelästyvät häntä,
ja lähtevät lentoon.
hän vilkuttaa linnuille,
ja lähtee metsään.
Valo siivilöityy oksiston läpi,
ja hän tuntee itsensä keijuksi.
Hän liihottelee ympäri metsää,
haistellen neulasten ja pihkan tuoksua.
Edessä näkyy puro.
Vesi ei ole aivan puhdasta,
mutta silti niin lämmintä ja pehmeää.
Hän kastaa varpaansa veteen ja makaa pientareella.
Hän katselee taivaalle puiden lomista.
Pilvet liikkuvat taivaalla rauhallisesti.
Hän jää makaamaan paikoilleen.
Ei ole kiire minnekkään,
hän on yhtä luonnon kanssa.
Ehkä, jos hän makaa siinä tarpeeksi kauan,
hänkin puhkeaa kukkaan.
Niin hän ainakin toivoo.
Mutta ketä hän on?
hän on kevään lapsi,
muuta hänestä ei tiedetä.