Käytiin vanhusten asioilla kelalla. Odotettiin tunti numerolla niinkuin pitää,mutta ulkomaalainen tuli otti numeron sanoi vain ettei ole aikaa jonottaa kävi neuvonnassa.Kohta virkailija kopista 3 vinkkasi vain sisään taisi olla suuri herra. Ainakin kauppakadulla päivät norkoilee. ketä kohdeltiin rasistimaisesti
kelan toiminta
omaiset
14471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuttua touhua Kelalta.
kajaani on menetetty manneille ja mamuille lopullisesti. valkonaamat kärsii rasismia ja joutuu maksumiehiksi ja naisiksi elättäessään niitä.
Suomalaiset väistykää. Suomalaiset pois suomesta !! Muistakaa vaalit...Äänestäkää.
Saman huomasin asioidessani kerran, sanoin siitä virkailijalle kun itse noiden etuilijoiden jälkeen koppiin menin...virkailija sanoi: ei noille voi mitään, kun ne etuilee ja tulee röyhkeästi sinne kopperoiseen! Vartiointi sinne Kelalle!
Systeri kertoi käyneensä Oulun kelassa. Siellä oli ollut vartijoita. Samoin rokotuspaikalla. On sitä aikoihin eletty.
Tässäpä alkaa pikkuhiljaa näkymään mikä meininki noitten 'rajat-auki-'sota'-pakolaisten valloitus on meitä kohtaan. Ne ovat tosi röyhkeitä, ilkeävätkin! Me Suomalaiset olemme kuitenkin suvaitsevaisia, odotetaan vuoroamme numerolla, emme kiilaa, puhua posmita äänekkäästi, emme haudo terroristitekoja, emme etuile, emme suunnittele pommeja ja mitä muuta?
Kohta emme päätä Suomen asioista, jos ei tuo hällitys tee jotain.....
Jos ulkomaalaiselle ei anna etuoikeuksia, isketään rasistikortti pöytään. Ole siinä sitten suuren kyrpäsi kanssa...
Tämä on puhtaasti äänestäjien itse tahtoma asiain tila joten älkää valittako.
Kunon kansalaisia ovat maahanmuuttajat ,mutta paikalliset ovat saastaa Kelan mielestä.
kella hyvä ystävlistä naisia palvela hyvin asiakaita.
Miten olis, jos olisit itse mennyt samaan koppiin ja sanonut isoon ääneen , että MINÄ OLIN ENSIN: Palvellaan järjestyksessä.
Ei auttanut sanonta mitään,sanottiin kyllä ei välittänyt muuta kuin nauroi vain.
Kela on jättänyt vanhukset heitteille ajat sitten.
Kelalle ei pidä MENNÄ! asiointi aina ensin verkko sivuston kautta!
Näin on ohjeistettu ihmisiä asioinnin suhteen siis.