Pää ei toimi jne.

hajamielinenhölmö

Ikää kohta 56 v ja kuukautiset olleet poissa pari vuotta. Hikoilua ei oirelistalla juurikaan ole, mutta kaikkea muuta mahdollista kyllä. Nivel- ja lihaskipuja yms. ja kolesteroliarvot pompanneet pilviin, refluksivaivat pahentuneet, hiukset harvenee ja ohenee ihan järkyttävästi, palelee, väsyttää, uni huonoa; en saa unta iltaisin ja aamulla, kun pitäis nousta, niin tuntuis olevan vasta silloin syvin univaihe ja uni ei tunnu virkistävän ollenkaan, vaikka pystyisikin nukkumaan esim. klo 9 saakka). Lisäksi ihmeellistä "aivosumua". Muisti pätkii, tulee ajatusvirheitä, pää käy jotenkin hitaalla, ei tajua mitään, puhe takkuilee (etenkin puhelimessa kuulostan varmaan välillä siltä kuin olisin kännissä/jossain muissa aineissa, hengästyttää, jonkinlainen ahdistusolo päällä, joutuu nieleskelemään jne.). Vaivat pahenevat vielä näköjään tällaiseen pimeään vuoden aikaan, lisäksi tullut ikäänkuin jonkinlaista masennusta. Oli mulla jotain kaamosoireita nuorempanakin, mutta ei kyllä ikinä mitään tässä mittakaavassa.
Kävin just terveyskeskuksessa lääkärissä ja otettiin kaikki verikokeet. Kilpirauhasarvot oli kuulemma normaalit. Niitähän tässä ensin noiden oireiden takia epäilin, mutta TSH oli 2,5 ja T4v jotain 13 paikkeilla, eli kuulemma ihan kunnossa ne, vaikkakin TSH arvo aiemmasta noussut. Aina ennen ollut arvo (ennen vaihdevuosien alkua) enintään 1,5 (joskus jopa 0.88) ja T4v arvokin nyt hieman laskenut.
Kolesterolit oli ne "tavalliset", kokonaisarvo yli 7:n ja LDL vähän yli 5:n. HDL ihan ok., se normaali, mikä mulla on aina ollut, mutta triglyarvo oli jostain syystä pompannut vähän päälle 1:stä yhtäkkiä 2.8:aan !! Lääkärin mukaan johtuu vaan jostain mitä olen suuhuni laittanut (en mitään sen kummempaa kuin ennenkään, oikeastaan olen ollut päinvastoin aika niukalla ravinnolla), eikä tohon ole kyllä koskaan ennen mikään ruoka noin vaikuttanut...! Sokerit ym. arvotkin oli ihan ok. Pitkäsokeri hieman noussut, mutta edelleen viitearvojen sisällä.
Mulla on vuosia sitten tutkittu aika perusteellisesti sydän, eikä suonissa ainakaan silloin ollut tukoksia. Lisäksi vuosi sitten olin sairaalan endokrinologin syynissä noiden kolesteroliarvojen takia. Ei löytynyt FH- sairautta geeneistä ja jotkut vähän harvemmin tutkitut rasva-ainearvot oli ihan erinomaiset, joten sain lopulta sydän- ja verisuonitautien riskilukemaksi ainoastaan 1, eikä statiineja määrätty.
Nyt musta vaan tuntuu siltä, että tää estrogeenin puutos kyllä vaikuttaa johonkin. Keltarauhashormonia en vaan syystä ja toisesta pysty käyttämään, joten vähän vaikea syödä mitään pillereitä. Ainoastaan pillereitä on joku gyne joskus ehdottanut. Geeliä ei ole suostuttu antamaan.
Kiva vaan tällainen, kun pää ei toimi...pitäis ensi vuoden alussa aloittaa mahdollisesti yksi uusi työ tai opiskella uuteen ammattiin, mutta pelkään ihan oikeasti selviydynkö enää niistä.

3

547

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KärsimysOhi

      Miksi et pysty käyttämään keltarauhashormonia ? Et voi käyttää pelkkää estrogeenia, jos kohtusi on tallella. Jos et hormonihoitoa voi käyttää, niin sitten pitää vain kärsiä. Aivosumu ja väsymys on tutkitusti vaihdevuosioireita. Liikunta voi auttaa hieman. Mars lenkille siis.

    • Lääkitys

      Olen samanikäinen kuin aloittaja ja minulla kolesteroli arvot koholla ja lääkitys kai pitää aloittaa?

      fp-8.1
      fp-trigly 1.31
      fp-kol-hdl 1.96
      fp-kol-ldl 5.72

    • Janemaare

      Hei nimim. ”hajamielinen hölmö”!
      Tuli lukiessani mieleen, ja varsinkin kun puhuit aivosumusta, että voisi olla hyvä käydä vielä jonkun kilpirauhasasiantuntijan puheilla, oikein erikoislääkärillä, joka osaa tulkita kyseiset arvot suhteessa oireisiin. Ystävälläni oli arvot kohdallaan tk-lääkärin mukaan, mutta asiaan enempi perehtynyt expertti näki heti, missä mennään.
      En tiedä, saako täällä mainostaa nimellä jotakuta pätevää, josta itellä on hyviä kokemuksia...?
      Tuo sana aivosumu nimittäin kuvaa ystäväni omien sanojen mukaan parhaiten viallisen kilpparin aiheuttamaa tuntemusta, joka tosin on vaan yksi monista hankalista oireista! Muita on hiustenlähtö, väsymys (syvä, loppumaton), palelu, kuiva iho, painonnousu, muistin pätkiminen, ahdistuneisuus, kammo isoja väkijoukkoja kohtaan, puheen pätkiminen.......ja oireet pahimmillaan tähän aikaan vuodesta. Helpottaa vasta keväällä. Ai niin, myös lihaskipuja ja hitautta, aikaansaamattomuutta., apatiaa, itkuherkkyyttä...loputon lista. Kuulosti vaan NIIN tutulta, että oli pakko kirjottaa. Toivottavasti saat apua, oli kyse sitten vaihtareista tai kilpparista tai molemmista! Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2452
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1622
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      81
      749
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      718
    Aihe