Syke (lyhyttarina)

Saapuessani lähinnä symbolisen rakennuksen ovelle on aikani ehtiä lääkekaapille tulkinnasta riippuen joko autuaan tahi tuskallisen vähissä, mikä maailman tuntuessa hidastetulta kilpikonnahyutelöltä on äärimmäisen huolestuttava asiantila. Tuhlaamatta aikaani rivinvaihtoon ja muuhun ruotsalaisten taidehomojen hifistelyyn astun sisään ovesta, jonka yläpuolella on teksti "Ken tästä käy, lie kaiken toivonsa jo ajat sitten heittänyt." sekä hieman pienemmällä fontilla "akusedien maja paikka". Ensimmäinen näkemäni asia samalla ovenavauksella sisään kipittävää theriania, joka nopeasta pulssistaan päätellen on jonkinlainen hiiri, lukuunottamatta on kevytcola 100-pack, jonka yli lähden subjektiivisen hidasta vaikkakin nopeutuvaa vauhtia hyppäämään. Sekotyttö istuu nojatuolissa lukemassa kuntoilusta, vaikka hänellä terve leposyke onkin etenkin verrattuna jokutyyppi19:aan, jonka sydämen lyönnit toistuvat doom-metaliin synkronoituina kahdesti minuutissa. Näitten huomioitten tekemisestä päätellen olen jo olohuoneessa, mutta aikanikin on lauseista päätellen ehtymässä. SciurusVulgaris nojaa keittiön ovenpieleen muka viattomana, mutta sykkeestä päätellen on juuri tehnyt jotain kiihdyttävää. Myös Lukiolaislikkoja on kiihtynyt, mikä ei ilmene sykkeestä (onko hän ihminen?) vaan aksidentaalisesta ruotsin puhumisesta. Eniten kuitenkin kiihtyvät lauseet ja maailma. Ryntään kaapille kaataen työskentelevän Oldien kumoon. Hänen sykkeensä kiihtyy yllätyksestä. Avaan kaapin oven. Otan vastalääkkeen. Ehdin! Pimeys.