uusi koira

moonchild

meilä on jo 3 vuotias narttu seropi. Nyt otamme sille kaveriksi 5 kk vanhan pennun.
Missä toisiinsa tutustuttaminen pitäisi tapahtua?
Vienkö pennun suoraan kotiin vai ensitapaaminen ulkona (eikenenkään maalla)?
Uskallanko jättää kahdestaan kotiin?
Koirallamme oli edellisessä perheessä useita koirakavereita.
Entä ruokinta. Annanko ruoat eri aiokoihin vai samaan aikaan? Olemme opettaneet koirallemme että kun sanoo "saa ottaa" silloin saa mennä kupille.

3

438

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enemmän ruokaa kuin aikuinen. Joten joudut varmasti syöttämään ainakin aluksi yhden ruokailun eri aikoina. Itse annan (minulla on monta koiraa) yhteisenä ruokailuna kupit ikä järjestyksessä. Eli vanhimmalle ensin ja nuorimmalle viimeiseksi. Kateutta ensi alkuun voi tulla varsinkin leluista ja huomiosta. Yleensä se menee aika nopeaan ohitse, kun annat yhtä paljon huomiota molemmille. Kotiin tullessasi tervehdi ensin vanhaa ja sitten nuorempaa. Tapoja on niin monia. Tutustuttamisesta en osaa sanoa sillä uusi pentu on joko meillä syntynyt tai muutoin tuon sen vain kotiin ja annan tutustua rauhassa. Yleensä meillä silloin on joku aina kotona ensi alkuun, jotta nähdään miten pärjäävät.
      Toivottavasti sait edes ajatuksen tynkää tästä
      ja onnittelut uuden perheenjäsenen tulosta.

      • Illan rauhaa sinulle uma!

        Olet aina tehnyt arvokasta ja pyyteetöntä työtä varmasti koko sydämestäsi eläinten parissa ja se on,
        suurta lähimmäisen rakkautta :)

        Kunpa me ihmisetkin muistaisimme
        että elämä on arvokas lahja
        ja kohtelisimme toisiamme
        vielä paremmin kuin itseämme.

        Uskon myös että se, kenellä on
        avoin ja rakastava syli Luojan luomille
        nelijalkaisille, on myös sydän avoin lähimmäisille.

        sinua siunaten,
        runis


      • runotytto1 kirjoitti:

        Illan rauhaa sinulle uma!

        Olet aina tehnyt arvokasta ja pyyteetöntä työtä varmasti koko sydämestäsi eläinten parissa ja se on,
        suurta lähimmäisen rakkautta :)

        Kunpa me ihmisetkin muistaisimme
        että elämä on arvokas lahja
        ja kohtelisimme toisiamme
        vielä paremmin kuin itseämme.

        Uskon myös että se, kenellä on
        avoin ja rakastava syli Luojan luomille
        nelijalkaisille, on myös sydän avoin lähimmäisille.

        sinua siunaten,
        runis

        sinulle tuosta ihanasta viestistä jonka talletan sydämeni sopukoihin ja koneelleni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      165
      1424
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      705
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      667
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      558
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      516
    6. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      506
    7. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      480
    8. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      112
      473
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      463
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      46
      450
    Aihe