häät

Kun kerran perhejuhliin juutuin, tässä on häät.

Harjoitus/kurssitehtävä, nakkaampa näytille senkin.

Tyyliharjoitus (Häät)

Nainen oli hyvin kaunis, yksinkertaisessa puuvillamekossaan. Hänen punertavat hiuksensa oli koottu taidokkaaksi kiharapilveksi päälaelle. Naisen vierellä istui kaksi suloista tyttöä, malttamattomina kirkon ovelle vilkuillen.

Mendelsohnin ensimmäisten tahtien soljuessa heinäkuun lämpöön, vieraat nousivat kohisten seisomaan ja kuikuilivat toistensa ohi, nähdäkseen käytävää etenevän parin. Nainen tarttui kyynärsauvoihinsa ja rikkoi ympäriltään lumouksen. Kymmenen vuotta aiemmin, hän oli kuunnellut säveltä, huntu hiuksillaan. Hän ei kävellyt pitkää käytävää alttarille, isänsä käsipuolessa. Hän oli tullut suoraan sakastista papin eteen. Silloin kirkko oli ollut tyhjä, lukuun ottamatta pappia, lukkaria ja paria todistajaa.

Vieraiden istuutuessa uudelleen, nainen hymyili. Kuuden penkkirivin päässä edessä, istui morsiamen liikuttunut äiti, jonka suuri punainen hattu liikehti levottomasti, tämän pidätellessä kyyneliään.

Vihkitilaisuus kesti kuusitoista minuuttia. Hääparin poistuttua kirkon eteiseen, vieraat siirtyivät tungeksimaan käytävälle. Nainen odotti hetken, nousi vasemmalle jalalleen ja asetteli kyynärsauvat tukevasti, ennen astumistaan ruskealle sisalmatolle. Käsien lihakset tekivät vaivoin niille uutena osoitetun ylimääräisen työn. Ponnistus nosti hennon punan naisen poskille.

-   Kas niin, voinko olla avuksi? Kulahtaneeseen kesäpukuun pukeutunut, keski-ikäinen poikamies kysyi.
-   Ei kiitos, nainen sanoi, hiukan liian jäykästi, kuulostaakseen ystävälliseltä.

-   Kohottakaamme malja nuorelleparille, morsiamen isä sanoi. Leveä helpotuksen hymy, leikki miehen huulilla. Pitkä ja hauskaksi tarkoitettu puhe oli viimein pidetty. Kahdesti mies oli seonnut sanoissaan, noissa kohtaa kukaan ei nauranut. Naisen mielestä, ne olivat ainoat kohdat, joissa olisi voinut nauraa ja rikkoa jäykän tunnelman.
-   Tahdotteko istua? Kuudenkymmenen ikäinen mies kysyi, naisen parannellessa keppiensä kanssa asentoaan.
-   Kiitos, nainen mutisi, istui ja asetti kepit vierelleen tarttuen miehensä ojentamaan shampanja lasiin.

Ihmiset seisoivat kunniakujassa, lasit koholla. Juhla oli täydellisesti suunniteltu, harmi ettei vieraille oltu järjestetty kenraaliharjoituksia, niin epävarmoilta nämä tilanteessa näyttivät.

Nainen laski lasin pöydälle, jalkaan alkoi koskea. Pitäisi ottaa särkylääke, sen jälkeen ei voisi juoda alkoholia, jos ei joisi, juhla olisi melkein liikaa kestää. Puheluksi morsiamen isä oli boolimaljaa kutsunut. Puhelu odotti heitä kaikkia takkahuoneessa, paitsi pastoria. Kuului kohteliaita nauruja, hymyjä ja nyökkäyksiä.

Nainen istui pöydässä aviomiehen hakiessa kahvia. Vastapäätä istui sulhasen isä, jättimäinen sikalan omistaja. Mies ei ollut maalaisen lepsu, pikemminkin tiukka pomo, joka varmasti vaati alaisiltaan paljon.

Kahvin jälkeen pöydät siirrettiin sivuun. Hääpari lähti valssiin. Ensimmäinen kierros meni hienosti puoleenväliin saakka, sitten sulhanen sekosi askelissaan. Morsiamen suu kiristyi viivaksi, tämän sanellessa jäisesti ohjeita, tuoreelle miehelleen. Nainen sääli sulhasta, voimatta tehdä muuta, kuin hymähtää vieraiden mukana. Jokainen heistä muisti hetken oman valssinsa, oli siitä aikaa vuosi tai viisikymmentä.

Keski-ikäinen poikamies nousi pöydästä, karkotettuaan jälleen uuden naisseurueen. Vilkaisi ympärilleen ja tuli naisen ja tämän aviomiehen luo.
-   Miten tuo sattui? Mies kysyi.
-   Koti on vaarallinen paikka, nainen vastasi, naurahti ja odotti seuraavaa kysymystä.

Kolmannen kysymyksen jälkeen, laskeutui hiljaisuus heidän välilleen. Jotain hupia, naisen aivoissa vilahti, tämän jatkaessa tarkoituksellisesti hiljaisuutta. Miehet vilkuilivat toisiaan, vieraita, etsivät turhaan seuraavan lauseen alkua. Nainen tunsi aikamiespojan ahdistuksen, nautti sen karvaasta kosteudesta kesäillassa. Pieni itsekäs hymy huulillaan, nainen lopulta kääntyi. Hymyili suoraan ja avoimesti miehelle lisäten tämän ahdistusta. Puna kihosi hitaasti, miehen kaulalta poskille.
-   Hakisitko mehua, nainen sanoi aviomiehelleen.

Tuolit kolahtivat, molemmat miehet nousivat, toinen suuntasi keittiöön, toinen kohti avoimia pariovia.

-   Sisällä olikin kuuma, nainen totesi miehelleen. Istuuuduttuaan seinän vierellä olevalle penkille.
Hääpari oli tullut koivujen katveeseen ilta-aurinkoon, kuvattavaksi. Lapset parveilivat vieraiden jaloissa. Esiintyisivät luultavasti jokaisen kuvan reunoilla.
-   Joko lähdetään? Mies kysyi.
-   Ihan miten vain, eiköhän nämä naamiaiset ole nähty.

Morsiamen veli ajoi vaitonaisen parin annettuun osoitteeseen. Auton kadottua näkyvistä, nainen vilkaisi miestään. Osoitteet oli jo erotettu, omaisuus jaettu. Oli vain tämä esitys, ainutkertainen näytös, jota toiset myöhemmin muistelisivat. Löytäisivät olemattomia merkkejä, pitämättömiä todisteita siitä, että tiesivät miten ja miksi kaikki päättyi.

Tässä näkyy erityisen hyvin, kitkerä tapani kirjoittaa. Vaikka olen iloinen ja positiivinen, tekstini taipuvat ironiaan.

Ihan kuin olisin oikeakätinen, joka soittaa kitaraa vasenkätisesti/ luovuus on outoa, sitä on, mutta mennäppä ohjailemaan sitä tietoisesti. Krr ja mur se jumputtelee omia raiteitaan vähääkään välittämättä, mitä minä haluan saada sanotuksi.

Tekstiin piti ujuttaa kolmen eri kirjailijan tyyliä, löydättekö ainuttakaan?
10615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minulla oli tässä hieman aikaa käsissäni, joten lukaisin tämän pätkäsi läpi pariin otteeseen. Tässä muutamia huomioita.

Tyylillisesti tavoittelemiasi kirjailijoita en osaa mennä arvailemaan, mutta alku vaikutti minusta jotenkin sievistelevän rakkausromaanimaiselta. Saisinpa euron joka kerta, kun jonkun hiukset on niissä "koottu taidokkaaksi kiharapilveksi päälaelle". Loppua kohden meni taas sitten jotenkin... karummaksi ehkä.

Yleisesti ottaen kirjoitat mielestäni ihan hyvin, tosin mitään erityisen koskettavaa en ole muistaakseni (ja eiköhän tuokin jo jotain kerro) teksteihisi liittyen kokenut. Mutta tämähän nyt olikin vain harjoitelma niin kuin monet muutkin tekstit täällä ovat kokeiluja tai yritelmiä. Siihenhän tämä palsta on omiaan.

Olet siinä mielessä kiinnostava kirjoittaja, että käytät pilkkuja liika. Siis paikoissa, joissa ne eivät ole kieliteknisesti välttämättömiä (yleensä ihmisiltä puuttuu pilkkuja). Joskus tämä luo rytmiä, joskus se vain tökkii. Kunnioitan muuten suuresti tarmoasi puurtaa tekstiesi kielellisen puolen parissa, koska muistaakseni se ei ole sinulle niin helppoa.

Haluatko siis olla positiivisempi, vai mitä? Siinä tapauksessa haluaisin muistuttaa, että yleensä asioilla on kaksi puolta. Tässäkin tapauksessa päähenkilön 'osattomuus' olisi voinut negatiivisen (kyynisen ulkopuolisuuden kokemuksen) sijaan ilmetä positiivisesti (vapauttavana ja valaisevana 'yläpuolella' olemisen kokemuksena, joka hieman pilkahtelikin kyynisyyden takaa). Jos nyt yhtään ymmärrät, mitä yritän sanoa. 'Been there, done that' -meininki voisi olla kyllästyneen sijaan riemukkaan ylimielistä. Eihän sinun tarvitse kuin vähän keikautella ja kehittää tunnetilaa/kokemusta, josta haluat kirjoittaa. Eikä sen pitäisi sinun emotionaalisella kapasiteetillasi olla mikään ongelma.

Äänestä
  • Kiva että löysit sievistelyn ja loppua kohti synkistelyn. Alku oli Alexandre Dumas ja lopussa häilyi Franz Kafkan kesäinen ahdistus, keski osa oli Ilkka Remestä, mutta sitä nyt on liki mahdoton tunnistaa tai tehdä tunnettavaksi.

    Käytän pilkkuja liikaa? mielenkiintoista, opettajani oli vaihtanut pilkuistani joka toisen pisteeksi.

    Tekstejäni ei kovin runsaasti ole täällä ollut, enemmän kirjoitan kommentteja toisten teksteistä.

    Mutta nyt siis vaihdan paidan nurinpäin, näin. Käyn lenkillä haistelemassa alkavaa kevättä ja kirjoitan seuraavaksi jotain iloista.

    Äänestä

  • sivuverso kirjoitti:

    Kiva että löysit sievistelyn ja loppua kohti synkistelyn. Alku oli Alexandre Dumas ja lopussa häilyi Franz Kafkan kesäinen ahdistus, keski osa oli Ilkka Remestä, mutta sitä nyt on liki mahdoton tunnistaa tai tehdä tunnettavaksi.

    Käytän pilkkuja liikaa? mielenkiintoista, opettajani oli vaihtanut pilkuistani joka toisen pisteeksi.

    Tekstejäni ei kovin runsaasti ole täällä ollut, enemmän kirjoitan kommentteja toisten teksteistä.

    Mutta nyt siis vaihdan paidan nurinpäin, näin. Käyn lenkillä haistelemassa alkavaa kevättä ja kirjoitan seuraavaksi jotain iloista.

    Niin minä noista pilkuista vielä...

    Irrotat pilkuilla jatkuvasti omaksi kokonaisuudekseen lauseenvastineita ja muuta pikkukrääsää, jotka eivät sitä kieliopillisesti vaatisi. Seuraa (vain) muutamia esimerkkejä:

    lauseenvastineita:

    "Vieraiden istuutuessa uudelleen, nainen hymyili."

    "Hääparin poistuttua kirkon eteiseen, vieraat siirtyivät tungeksimaan käytävälle."

    "Mendelsohnin ensimmäisten tahtien soljuessa heinäkuun lämpöön, vieraat nousivat kohisten seisomaan ja kuikuilivat toistensa ohi, nähdäkseen käytävää etenevän parin."

    (Edellisessä oli kaksi lauseenvastinetta, jotka on molemmat erotettu pilkulla. Kieliopillisesti se on väärin, mutta ilman pilkkuja virkkeestä tulisi raskas, yksi pitkä lause oikeastaan. Itse olen usein taipuvainen käyttämään lauseenvastineita. Pyrin pitämään sen kuitenkin maksimissaan yx/virke.)

    pikkukrääsää:

    "Nainen oli hyvin kaunis, yksinkertaisessa puuvillamekossaan."

    "Hän ei kävellyt pitkää käytävää alttarille, isänsä käsipuolessa."

    "Kymmenen vuotta aiemmin, hän oli kuunnellut säveltä, huntu hiuksillaan."

    "Leveä helpotuksen hymy, leikki miehen huulilla."

    (Nämä ovat joskus rytmityksen kannalta ihan onnistuneita ratkaisuja, mutta etenkin tuossa viimeisessä pistää vain räikeästi silmään, kun kyseessä on lyhyt ja yksinkertainen lause.)

    Joissain lauseissa pilkutat sekä vastineita että pikkukrääsää:

    "Kuuden penkkirivin päässä edessä, istui morsiamen liikuttunut äiti, jonka suuri punainen hattu liikehti levottomasti, tämän pidätellessä kyyneliään."

    "Morsiamen suu kiristyi viivaksi, tämän sanellessa jäisesti ohjeita, tuoreelle miehelleen."

    Oletan, että opettajasi 'pisteyttää' lähinnä silloin, jos olet vain pilkulla erottanut lauseita, joissa molemmissa on finiittinen verbi, eikä asianmukaista, pilkkua vaativaa konjuktiota. Tai sitten muuttaa myös verbimuotoa. Esim. tapauksissa:

    "Juhla oli täydellisesti suunniteltu, harmi ettei vieraille oltu järjestetty kenraaliharjoituksia, niin epävarmoilta nämä tilanteessa näyttivät."

    "Pitäisi ottaa särkylääke, sen jälkeen ei voisi juoda alkoholia, jos ei joisi, juhla olisi melkein liikaa kestää."

    En usko, että hän pääsääntöisesti tukee itsenäisiä lauseita, joissa ei ole persoonamuotoista verbiä. Ei niillä ole tapana.

    Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pilkun käyttäminen pisteen sijaan on kaunokirjallisissa teksteissä ihan ok, jos sen tekee oikein. Esim. "Nainen laski lasin pöydälle, jalkaan alkoi koskea." ei mielestäni ole kovin paha.

    Oletin tässä nyt, että kestät tällaisen pilkunviilauksen ja ehkä saat siitä jopa jotain irti.

    Hei ihmiset, sanotaanko muuten lauseenvastine vai -vastike?

    Äänestä

  • Lukutaitoinen kirjoitti:

    Kiitos,

    Neuvoista olisi ollut vielä enemmän apua, (tuleeko tuohon pilkku?) jos olisit laittanut oikein kirjoitettuja esimerkki lauseita perään.

    Edelleen haparoin pilkkuineni. Tämän luettuani toivottavasti taas aavistuksen vähemmän.

    Käynpä taas tekemässä pilkkutestin ja katson olenko kehittynyt lainkaan.

    Olet muuten aivan oikeassa, en auttanut loppuun asti. Näin minä olisin välimerkittänyt tarinasi, vaikken olekaan varma, onko tämä pilkulleen oikein. Olen parempi yleisten sääntöjen kuin niiden sovellutusten kanssa.

    Nainen oli hyvin kaunis yksinkertaisessa puuvillamekossaan. Hänen punertavat hiuksensa oli koottu taidokkaaksi kiharapilveksi päälaelle. Naisen vierellä istui kaksi suloista tyttöä, malttamattomina kirkon ovelle vilkuillen. [viimeisestä lauseesta olisi kieliopillisesti pitänyt poistaa pilkku, mutta silloin olisin joko siirtänyt "vilkuillen"-sanan heti tyttöjen jälkeen tai korvannut vastikkeen relatiivilauseella "jotka vilkuilivat...", mutta kummastakaan en tykännyt tyylillisesti yhtä paljon]

    Mendelsohnin ensimmäisten tahtien soljuessa heinäkuun lämpöön vieraat nousivat kohisten seisomaan. He kuikuilivat toistensa ohi nähdäkseen käytävää etenevän parin. Nainen tarttui kyynärsauvoihinsa ja rikkoi ympäriltään lumouksen. Kymmenen vuotta aiemmin hän oli kuunnellut säveltä, huntu hiuksillaan [taaskaan pilkku ei tarpeellinen, mutta pidin sen luomasta rytmistä]. Hän ei kävellyt pitkää käytävää alttarille isänsä käsipuolessa. Hän oli tullut suoraan sakastista papin eteen. Silloin kirkko oli ollut tyhjä lukuun ottamatta pappia, lukkaria ja paria todistajaa.

    Vieraiden istuutuessa uudelleen nainen hymyili. Kuuden penkkirivin päässä edessä istui morsiamen liikuttunut äiti, jonka suuri punainen hattu liikehti levottomasti, kun tämä pidäteli kyyneliään.

    Vihkitilaisuus kesti kuusitoista minuuttia. Hääparin poistuttua kirkon eteiseen vieraat siirtyivät tungeksimaan käytävälle. Nainen odotti hetken, nousi vasemmalle jalalleen ja asetteli kyynärsauvat tukevasti ennen astumistaan ruskealle sisalmatolle. Käsien lihakset tekivät vaivoin niille uutena osoitetun ylimääräisen työn. Ponnistus nosti hennon punan naisen poskille.

    - Kas niin, voinko olla avuksi? Kulahtaneeseen kesäpukuun pukeutunut, keski-ikäinen poikamies kysyi.
    - Ei kiitos, nainen sanoi, hiukan liian jäykästi kuulostaakseen ystävälliseltä [jälleen pidin pilkun luomassa rytmiä].

    - Kohottakaamme malja nuorelleparille, morsiamen isä sanoi. Leveä helpotuksen hymy leikki miehen huulilla. Pitkä ja hauskaksi tarkoitettu puhe oli viimein pidetty. Kahdesti mies oli seonnut sanoissaan. Noissa kohtaa kukaan ei nauranut. Naisen mielestä ne olivat ainoat kohdat, joissa olisi voinut nauraa ja rikkoa jäykän tunnelman.
    - Tahdotteko istua? Kuudenkymmenen ikäinen mies kysyi naisen parannellessa keppiensä kanssa asentoaan.
    - Kiitos, nainen mutisi, istui ja asetti kepit vierelleen tarttuen miehensä ojentamaan shampanja lasiin.

    Ihmiset seisoivat kunniakujassa, lasit koholla [rytmiä, rytmiä]. Juhla oli täydellisesti suunniteltu. Harmi, ettei vieraille oltu järjestetty kenraaliharjoituksia, niin epävarmoilta nämä tilanteessa näyttivät.

    Nainen laski lasin pöydälle, jalkaan alkoi koskea. Pitäisi ottaa särkylääke, eikä sen jälkeen voisi juoda alkoholia. Jos ei joisi, juhla olisi melkein liikaa kestää. Puheluksi morsiamen isä oli boolimaljaa kutsunut. Puhelu odotti heitä kaikkia takkahuoneessa, paitsi pastoria. Kuului kohteliaita nauruja, hymyjä ja nyökkäyksiä.

    Nainen istui pöydässä aviomiehen hakiessa kahvia. Vastapäätä istui sulhasen isä, jättimäinen sikalan omistaja. Mies ei ollut maalaisen lepsu, pikemminkin tiukka pomo, joka varmasti vaati alaisiltaan paljon.

    Kahvin jälkeen pöydät siirrettiin sivuun. Hääpari lähti valssiin. Ensimmäinen kierros meni hienosti puoleenväliin saakka, sitten sulhanen sekosi askelissaan. Morsiamen suu kiristyi viivaksi tämän sanellessa jäisesti ohjeita tuoreelle miehelleen. Nainen sääli sulhasta voimatta tehdä muuta, kuin hymähtää vieraiden mukana. Jokainen heistä muisti hetken oman valssinsa, oli siitä aikaa vuosi tai viisikymmentä.

    Keski-ikäinen poikamies nousi pöydästä karkotettuaan jälleen uuden naisseurueen. Vilkaisi ympärilleen ja tuli naisen ja tämän aviomiehen luo.
    - Miten tuo sattui? Mies kysyi.
    - Koti on vaarallinen paikka, nainen vastasi, naurahti ja odotti seuraavaa kysymystä.

    Kolmannen kysymyksen jälkeen laskeutui hiljaisuus heidän välilleen. Jotain hupia, naisen aivoissa vilahti, tämän jatkaessa tarkoituksellisesti hiljaisuutta. Miehet vilkuilivat toisiaan, vieraita, etsivät turhaan seuraavan lauseen alkua. Nainen tunsi aikamiespojan ahdistuksen, nautti sen karvaasta kosteudesta kesäillassa. Pieni itsekäs hymy huulillaan nainen lopulta kääntyi. Hymyili suoraan ja avoimesti miehelle lisäten tämän ahdistusta. Puna kihosi hitaasti miehen kaulalta poskille.
    - Hakisitko mehua, nainen sanoi aviomiehelleen.

    Tuolit kolahtivat, kun molemmat miehet nousivat. Toinen suuntasi keittiöön, toinen kohti avoimia pariovia.

    - Sisällä olikin kuuma, nainen totesi miehelleen istuuuduttuaan seinän vierellä olevalle penkille.
    Hääpari oli tullut koivujen katveeseen ilta-aurinkoon, kuvattavaksi. Lapset parveilivat vieraiden jaloissa. Esiintyisivät luultavasti jokaisen kuvan reunoilla.
    - Joko lähdetään? Mies kysyi.
    - Ihan miten vain, eiköhän nämä naamiaiset ole nähty.

    Morsiamen veli ajoi vaitonaisen parin annettuun osoitteeseen. Auton kadottua näkyvistä nainen vilkaisi miestään. Osoitteet oli jo erotettu, omaisuus jaettu. Oli vain tämä esitys, ainutkertainen näytös, jota toiset myöhemmin muistelisivat. Löytäisivät olemattomia merkkejä, pitämättömiä todisteita siitä, että tiesivät miten ja miksi kaikki päättyi.

    Olen siis vain poistanut ja muuttanut välimerkkejä plus lisännyt pari konjunktiota (kukaan ei varmaan huomaa, etten ihan tiedä, mitä tällä päivällä tekisin).

    Pari lisähuomiota, jotka tein 'lähilukuni' yhteydessä: Kuulutko koulukuntaan, joka uskoo yksinomaan verbeihin 'sanoa', 'kysyä' ja 'vastata' dialogin yhteydessä? Minä en, mutta sehän on oma asiani. Sitten mietin sitä, että eikö vuorosanan jälkeisen kysymys- tai huutomerkin jälkeen tule pieni kirjain. Mitä mieltä?

    Seurakuntaan sentään vielä kuulun.

    Kiitos vaivannäöstäsi.

    Tietoisesti en kuulu mihinkään koulukuntaan, pyrin kirjoittamaan aika simppelisti, josta syystä dialogini ovat mitä milloinkin.

    Tuota kysymysmerkin jälkeistä kirjaimen kokoa olen miettinyt itsekkin. Vilkaisen takaani jotain opusta...

    Haanpää kirjoittaa ne pienellä

    Ilkka Remes välttää ongelman aloittamalla aina
    kysyjän nimellä

    Mutta pienellä näyttää olevan painetussa tekstissä. Joten tulipa tuokin nyt tutkittua.

    Äänestä

Tämän rakkaan suomenkielen.

" Mendelsohnin ensimmäisten tahtien soljuessa heinäkuun lämpöön"... "soljuessa heinäkuun lämpöön", miksi ei soidessa henäkuun illassa?

" mennäppä " kuuluu olla mennäpä. Puhekielessä se p vain kuulostaa pp:ltä. (vrt. olekin->olekkin)

" vieraat nousivat kohisten seisomaan ja kuikuilivat ". "Kukuilivat" kuulostaa samalta, kuin joku vetelisi puukonkärjellä ikkunalasia vasten. Tyylirikko.

" Silloin kirkko oli ollut tyhjä, lukuun ottamatta pappia, lukkaria ja paria todistajaa".

-pappi, lukkari... olivatko todistajat mahdollisesti talonpoika ja kuppari?

Yritys hyvä 10, tulos 6 1/2.

Äänestä
  • No va olipa hyvä, että nakkasin tämän teille ennen kuin kiusasin sillä opettajaa, kiitos taas rehellisestä palautteesta. Siitä pidän aina.

    Taidanpa kirjoittaa jotain muuta opelle, tämä tuli tässä jo sitä myöten tutkittua, että hänkään tuskin voi uusia tyylirikkoja ja virheitä löytää.

    Sorruin taas olemaan itseni :) vaikka niin rimpuillen irti itsestäni.

    Jatkan harjoittelua.

    Äänestä

"Vihkitilaisuus kesti kuusitoista minuuttia."

Nätti sivallus.

Lukutaitoisella hyvät kommentit. Pilkutuksen tyhjäkäynti ei pistänyt silmään ennen kuin L. mainitsi siitä.

Jos suomen kielestä pitäisi valita joku teonsana jonka haluaisi poistettavan, nostaisin verbin "naurahtaa" listalla kärkeen. Minusta se ei vaan toimi.

Tekstistä tulee esiin juhlien ahdistavuus. Ei välttämättä maailman omaperäisin aihe, tosin... Jotenkin tätä voisi hioakin ja laajentaa, jännitteistä on olemassa versoja. Tsehov forever.

Äänestä

nainen on katkera, koska jollain toisella menee paremmin, joku toinen on onnellinen ja hän ei ole, siksi hän haluaa tehda muiden elämän erittäin vaikeaksi ja ahdistavaksi. hän ei siedä itselleen osoitettuja kohteliaisuuksia, vaan ottaa ne vastaan loukkauksina tai haasteina. hän nauttii siitä, kun saa toisen tuntemaan itsensä kurjaksi, mitättömäksi, ahdistuneeksi.

tässä oli lyhyt analyysi päähenkilöstä... alku oli ihan hyvä, mutta loppua kohti alkoi muuttua omituiseksi, vaikealukuiseksi.
tai ehkä en vain lukenut sitä ajatuksen kanssa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sivuverso kirjoitti:

Kun kerran perhejuhliin juutuin, tässä on häät.

Harjoitus/kurssitehtävä, nakkaampa näytille senkin.

Tyyliharjoitus (Häät)

Nainen oli hyvin kaunis, yksinkertaisessa puuvillamekossaan. Hänen punertavat hiuksensa oli koottu taidokkaaksi kiharapilveksi päälaelle. Naisen vierellä istui kaksi suloista tyttöä, malttamattomina kirkon ovelle vilkuillen.

Mendelsohnin ensimmäisten tahtien soljuessa heinäkuun lämpöön, vieraat nousivat kohisten seisomaan ja kuikuilivat toistensa ohi, nähdäkseen käytävää etenevän parin. Nainen tarttui kyynärsauvoihinsa ja rikkoi ympäriltään lumouksen. Kymmenen vuotta aiemmin, hän oli kuunnellut säveltä, huntu hiuksillaan. Hän ei kävellyt pitkää käytävää alttarille, isänsä käsipuolessa. Hän oli tullut suoraan sakastista papin eteen. Silloin kirkko oli ollut tyhjä, lukuun ottamatta pappia, lukkaria ja paria todistajaa.

Vieraiden istuutuessa uudelleen, nainen hymyili. Kuuden penkkirivin päässä edessä, istui morsiamen liikuttunut äiti, jonka suuri punainen hattu liikehti levottomasti, tämän pidätellessä kyyneliään.

Vihkitilaisuus kesti kuusitoista minuuttia. Hääparin poistuttua kirkon eteiseen, vieraat siirtyivät tungeksimaan käytävälle. Nainen odotti hetken, nousi vasemmalle jalalleen ja asetteli kyynärsauvat tukevasti, ennen astumistaan ruskealle sisalmatolle. Käsien lihakset tekivät vaivoin niille uutena osoitetun ylimääräisen työn. Ponnistus nosti hennon punan naisen poskille.

-   Kas niin, voinko olla avuksi? Kulahtaneeseen kesäpukuun pukeutunut, keski-ikäinen poikamies kysyi.
-   Ei kiitos, nainen sanoi, hiukan liian jäykästi, kuulostaakseen ystävälliseltä.

-   Kohottakaamme malja nuorelleparille, morsiamen isä sanoi. Leveä helpotuksen hymy, leikki miehen huulilla. Pitkä ja hauskaksi tarkoitettu puhe oli viimein pidetty. Kahdesti mies oli seonnut sanoissaan, noissa kohtaa kukaan ei nauranut. Naisen mielestä, ne olivat ainoat kohdat, joissa olisi voinut nauraa ja rikkoa jäykän tunnelman.
-   Tahdotteko istua? Kuudenkymmenen ikäinen mies kysyi, naisen parannellessa keppiensä kanssa asentoaan.
-   Kiitos, nainen mutisi, istui ja asetti kepit vierelleen tarttuen miehensä ojentamaan shampanja lasiin.

Ihmiset seisoivat kunniakujassa, lasit koholla. Juhla oli täydellisesti suunniteltu, harmi ettei vieraille oltu järjestetty kenraaliharjoituksia, niin epävarmoilta nämä tilanteessa näyttivät.

Nainen laski lasin pöydälle, jalkaan alkoi koskea. Pitäisi ottaa särkylääke, sen jälkeen ei voisi juoda alkoholia, jos ei joisi, juhla olisi melkein liikaa kestää. Puheluksi morsiamen isä oli boolimaljaa kutsunut. Puhelu odotti heitä kaikkia takkahuoneessa, paitsi pastoria. Kuului kohteliaita nauruja, hymyjä ja nyökkäyksiä.

Nainen istui pöydässä aviomiehen hakiessa kahvia. Vastapäätä istui sulhasen isä, jättimäinen sikalan omistaja. Mies ei ollut maalaisen lepsu, pikemminkin tiukka pomo, joka varmasti vaati alaisiltaan paljon.

Kahvin jälkeen pöydät siirrettiin sivuun. Hääpari lähti valssiin. Ensimmäinen kierros meni hienosti puoleenväliin saakka, sitten sulhanen sekosi askelissaan. Morsiamen suu kiristyi viivaksi, tämän sanellessa jäisesti ohjeita, tuoreelle miehelleen. Nainen sääli sulhasta, voimatta tehdä muuta, kuin hymähtää vieraiden mukana. Jokainen heistä muisti hetken oman valssinsa, oli siitä aikaa vuosi tai viisikymmentä.

Keski-ikäinen poikamies nousi pöydästä, karkotettuaan jälleen uuden naisseurueen. Vilkaisi ympärilleen ja tuli naisen ja tämän aviomiehen luo.
-   Miten tuo sattui? Mies kysyi.
-   Koti on vaarallinen paikka, nainen vastasi, naurahti ja odotti seuraavaa kysymystä.

Kolmannen kysymyksen jälkeen, laskeutui hiljaisuus heidän välilleen. Jotain hupia, naisen aivoissa vilahti, tämän jatkaessa tarkoituksellisesti hiljaisuutta. Miehet vilkuilivat toisiaan, vieraita, etsivät turhaan seuraavan lauseen alkua. Nainen tunsi aikamiespojan ahdistuksen, nautti sen karvaasta kosteudesta kesäillassa. Pieni itsekäs hymy huulillaan, nainen lopulta kääntyi. Hymyili suoraan ja avoimesti miehelle lisäten tämän ahdistusta. Puna kihosi hitaasti, miehen kaulalta poskille.
-   Hakisitko mehua, nainen sanoi aviomiehelleen.

Tuolit kolahtivat, molemmat miehet nousivat, toinen suuntasi keittiöön, toinen kohti avoimia pariovia.

-   Sisällä olikin kuuma, nainen totesi miehelleen. Istuuuduttuaan seinän vierellä olevalle penkille.
Hääpari oli tullut koivujen katveeseen ilta-aurinkoon, kuvattavaksi. Lapset parveilivat vieraiden jaloissa. Esiintyisivät luultavasti jokaisen kuvan reunoilla.
-   Joko lähdetään? Mies kysyi.
-   Ihan miten vain, eiköhän nämä naamiaiset ole nähty.

Morsiamen veli ajoi vaitonaisen parin annettuun osoitteeseen. Auton kadottua näkyvistä, nainen vilkaisi miestään. Osoitteet oli jo erotettu, omaisuus jaettu. Oli vain tämä esitys, ainutkertainen näytös, jota toiset myöhemmin muistelisivat. Löytäisivät olemattomia merkkejä, pitämättömiä todisteita siitä, että tiesivät miten ja miksi kaikki päättyi.

Tässä näkyy erityisen hyvin, kitkerä tapani kirjoittaa. Vaikka olen iloinen ja positiivinen, tekstini taipuvat ironiaan.

Ihan kuin olisin oikeakätinen, joka soittaa kitaraa vasenkätisesti/ luovuus on outoa, sitä on, mutta mennäppä ohjailemaan sitä tietoisesti. Krr ja mur se jumputtelee omia raiteitaan vähääkään välittämättä, mitä minä haluan saada sanotuksi.

Tekstiin piti ujuttaa kolmen eri kirjailijan tyyliä, löydättekö ainuttakaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu