Itsepalvelueläke

Pyytäisin kokeneemmilta neuvoa eläketietojen tarkastamiseksi ja lisäämiseksi.

Erityisesti jos täällä on joku satakuntalainen, niin mikä siellä mättää? Kuntia on tietysti liitetty, Rauman maalaiskuntaa ei enää taida olla, Lappi tl:n hoitelin jo aikoinaan Rauman kaupungin palveluksessa ja kai maar Säkylä vielä on olemassa. Tein koko päivän hommia syöttäessäni tietoja eläkeyhtiöön eikä siitä vieläkään valmista tullut.

Keva hoitaa ilmoitukseni perusteella kaiken muun, mutta Rauma-Repola OY:n osuus täytyy minun ilmeisesti itse selvittää. Uskotteko, että se olisi laistanut velvollisuutensa? Lisäksi muistan nähneeni sen osalta eläkekertymäni jossain vuosien takaisessa eläkeotteessa, joka ei enää ole tallessa. Silloin niistä sai vielä jotain selvää.
13241
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat
  • Tein tosiaankin koko päivän hommia Kevan sivulla työtodistuspinkkani kanssa sen jälkeen, kun olin tallentanut itselleni oman työeläkeotteeni Kevan osalta ja vertasin sitä työtodistuksiini. Nyt vain Repola on ymmärtääkseni hoitanut asiansa toista kautta. Että sieltäkin sitten tulee eläkettä. Mm. äitinikin sai eläkettä kahdesta eri työeläkeyhtiöstä, joista toinen oli Keva.

    Mutta kunnalliset eläkekertymät on Satakunnan osalta kuin hihasta vedettyjä. Älkää nyt hyvät hyssykät jättäkö kokonaisia vuoden mittaisten päätoimisten työsuhteiden eläkekertymiä pois, jos ette niin pikkuhilujen perään olisikaan.

    On minulla Repolankin työtodistus tallessa, mutta yksityisten kohdalla tarvitsisi penkoa myös palkkatiedot jostain, jos sen Kevasta mielisin saada. Myöhemmät (2005 jälkeen) yksityiset on hoituneet Kevan kautta.

    1Äänestä

Kannattaisiko kaivaa työtodistukset esille ja kirjata eri työpaikkojen työsuhteen alkamis- ja päättymispäivämäärät sekä työsuhteen pituus.
Varmaan voisi olla apua, jos olisi myös palkkatiedot käytettävissä.

Itse tilasin Kelalta aina välillä työeläkeotteen ja tarkistin tiedot. Puuttuvat on helpompi kaivaa esille, kun tiedot ovat vielä tuoreita. Vuosikymmenten jälkeen voi olla hankalampaa, ellei satu olemaan kirjallisia tietoja itsellään tallessa.

1Äänestä
  • Kopio työtodistuksesta sinne, mistä eläkekertymäpaperin olet saanut.
    Mielestäni ei noita vanhoja palkkatietoja tarvittu.
    Minulta puuttui myös yksi työperiodi. Korjasivat tosi nopeasti.

    Äänestä

  • Taikuritässä kirjoitti:

    Kopio työtodistuksesta sinne, mistä eläkekertymäpaperin olet saanut.
    Mielestäni ei noita vanhoja palkkatietoja tarvittu.
    Minulta puuttui myös yksi työperiodi. Korjasivat tosi nopeasti.

    Tiedän tapauksen, että työnantajan sinkkuroitua työtodistuksen kanssa meneteltiin päinvastoin eli eläketiedostoista kaivettiin esiin palvelutodistus ilman mainelauseita. Näin on tehtävä silloin, kun vaaditaan tietyn pituista työhistoriaa vaikkapa aikuiskoulutustukea tai vuorotteluvapaata tai valintapisteitä varten haettaessa oppilaitokseen.

    1Äänestä

  • Toivon, että löytyy kaikki ...

    Löytyy minulta kaikki, mutta siltä varalta, että muilta ei, niin esimerkiksi omalla kohdallani kaksi päätoimista työsuhdetta Satakunnasta eivät voi olla näkymättä missään, jos on saanut äitiyspäivärahaa tai ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Lisäksi ne näkyvät muualla Suomessa lukuisilla myöhemmillä työnantajilla, kun palvelulisiäni on laskettu. Sivutoimieni todistuksia en ole laittanut palvelulisähakemuksiin, koska ne eivät ole vaikuttaneet palvelulisiin, mutta nekin ovat tallessa ja asia eläkepapereissakin muutenkin hoidossa.

    Muistaakseni Keva selvittää nämä ilman työtodistuksiakin, mutta kuten mainitsit, niin on helpompi asioida heidän sähköisessä palvelussaan, kun voi syöttää tiedot tarkkoine päivämäärineen. Minulla jää varmasti vielä puhelimeenkin kysymyksiä, kunhan ensin saan nähdä heidän oikaisunsa.

    1Äänestä

  • Tiritiriteijaa kirjoitti:

    Toivon, että löytyy kaikki ...

    Ja pikkupätkiä ja sivutoimisia muualta kuin Satakunnasta siis puuttui. Osan lisäsin, mutta sitten olisi yksi anonyymi kuntatyönantaja vuodelta 2004, joten en tiedä, onko se Vantaa. Niin laitoinpa varmuuden vuoksi Vantaan vielä itsekin. Ja nyt muistankin vielä yhden ... pitää tarkistaa. Ikinä en olisi muistanut olleenikaan eräässä eteläisen Hämeen kaupungissa oman työpaikkani ohessa keikkailemassa puolikkaan sikariaskin edestä. On näköjään lisätty ilman, että olen pyytänyt sieltä edes työtodistusta.

    1Äänestä

  • Itsepalvelueläke kirjoitti:

    Tämän verran meni aikaa tarkistaa ja tallentaa loputkin tiedot. Kaikki puutteet liittyivät aikaan ennen vuotta 2005. Löytyi vielä yksi kokonaisen vuoden päätoiminen työsuhde ja toinen reilun parin kuukauden pätkä Hämeen hitailta. En sano, etteikö siellä vieläkin voisi olla jotain virheitä, mutta ei näillä silmillä enää kannata jatkaa.

    Jos tässä olisi tohkeissaan hakenut vaikka OVE -juttua, niin luultavasti olisi vain vilkaissut kokonaisuutta ja laittanut hakemuksen vetämään. Mitenkähän se mahtaa olla niiden korjausten kanssa myöhemmin, jos on jo maksettu väärin perustein. Tietysti on positiivinen yllätys, jos saa myöhemmin lisää. Kannattaa tarkistaa, jos se on vielä mahdollista. Minun eläkkeeni käsittelyä se ei viivästytä, koska aloitin näin hyvissä ajoin.

    Kevan sivulla alkaa huoltokatko klo 7-24. Sen vuoksi minulla meni tämä päivä ylitöiksi.

    1Äänestä

Joku työnantaja on voinut jättää ilmoittamatta ja eläkemaksut maksamatta aikoinaan.

1Äänestä
  • Ei isot firmat ole uskaltaneet jättää eläkemaksuja maksamatta.

    Äänestä

  • Näin on. Sitten asian voi todentaa sellaisista asioista kuin ammattijärjestön jäsenmaksu ja lakkoavustus, jota maksoin lakkoileville kollegoille muualla päin maatamme.

    Äänestä

  • Tiritiriteijaa kirjoitti:

    Näin on. Sitten asian voi todentaa sellaisista asioista kuin ammattijärjestön jäsenmaksu ja lakkoavustus, jota maksoin lakkoileville kollegoille muualla päin maatamme.

    Onkohan se jotenkin sillai, että fiksummasta päästä näitä laiminlyöntejä tapahtuu vähemmän. Ainakin Helsingin yliopisto on viitsinyt ilmoittaa kaiken karvaisen silpunkin.

    Äänestä

  • Näin kävi minulle. Ollessani siirtymässä eläkkeelle tiedusteli työeläkeyhtiöni minulta oliko eräs, heidän nimeämänsä toiminimi maksasnut minulle palkkaa. Oli maksanut ja toimitin tiedot.
    En tiedä mistä tiedusteluun johtanut impulssi oli lähtöisin.
    Asia hoitui.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiritiriteijaa kirjoitti:

Pyytäisin kokeneemmilta neuvoa eläketietojen tarkastamiseksi ja lisäämiseksi.

Erityisesti jos täällä on joku satakuntalainen, niin mikä siellä mättää? Kuntia on tietysti liitetty, Rauman maalaiskuntaa ei enää taida olla, Lappi tl:n hoitelin jo aikoinaan Rauman kaupungin palveluksessa ja kai maar Säkylä vielä on olemassa. Tein koko päivän hommia syöttäessäni tietoja eläkeyhtiöön eikä siitä vieläkään valmista tullut.

Keva hoitaa ilmoitukseni perusteella kaiken muun, mutta Rauma-Repola OY:n osuus täytyy minun ilmeisesti itse selvittää. Uskotteko, että se olisi laistanut velvollisuutensa? Lisäksi muistan nähneeni sen osalta eläkekertymäni jossain vuosien takaisessa eläkeotteessa, joka ei enää ole tallessa. Silloin niistä sai vielä jotain selvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu