Vuoden Orimattilalainen on Kalle Jokinen

Etlarista luin nettisivulta että vuoden Orimattilalaiseksi on valittu kansanedustaja Kalle Jokinen:

Orimattilassa vuoden kaupunkilaiseksi 2017 on valittu Kalle Jokinen. Hän on ratkaisevalla tavalla vaikuttanut Hennan juna-aseman saamiseen Orimattilaan. Lisäksi orimattilalaisella kokoomuksen kansanedustajalla on ollut myötävaikutuksensa koko hankkeen toteuttamiseen niin valtiollisella kuin kunnallisella tasolla.
Perusteluiden mukaan Jokisen toimenpiteet palvelevat Orimattilan elinvoimaisuuden vahvistumista oikoradan tarjoamat mahdollisuudet hyödyntäen.

Mitä mieltä ollaan valinnasta?
511906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Jos oltaisiin saatu äänestää, lopputulos olisi ollut toinen. Nyt hyvävelijärjestelmä palkitsi omansa.

Äänestä

Kuka tuon valinnan on tehnyt? Millä ansioilla hän on " vuoden Orimattilalainen"? En näe yhtäkään järkisyytä kyseisen henkilön valitsemiseksi " Vuoden Orimattilalaiseksi".

Hennaa on markkinoitu ja rakennettu suurilla rahasummilla joilla keskusta olisi saatu uuteen kukuistukseen ja Pennala - Virenoja sektorille satoja uusia asukkaita. Mutta rahat on haaskattu Hennaan ja tuloksena yksi tonttikauppa!!!!!

Äänestä

Aivan järjetöntä touhua taas. Kuka tahansa keksiii tuollaisia idiootti ideoita joita toiset hullut sitten toteuttaa yhteisistä vero rahoista. Voi p--lele!

Äänestä

Ei kai? Mitä helvetin pelleilyä???

Äänestä

Olihan sentään 12 eniten kilometrirahoja haalinut eduskunnassa kasaan. Se jos jokin on saavutus.

Äänestä

Tämä valinta on mielestäni tunnustus Kokoomukselle ja sen työlle Orimattilan eteen.Kansan tuki on tällä työllä Hennan rakentumiselle.Pian vuoden orimattilalainen on Hennasta näin uskon vahvasti.

Äänestä
  • Jeesus mikä pölvästi mielipide.

    Äänestä

Mitä ansioita löytyy? Hennan ja asemanpuolesta toiminut? Yhteisiä varoja on tuhlattu korpeen jonne ei kuuna kullan valkeana saada aikaan mitään asutusta ja juna asemakin kuolee parin kuukauden pakko huuman jälkeen. Valinta vuoden pöljänteriksi.

Äänestä

Täysin oikea päätös vuoden Orimattilalaiseksi. Hän on tehnyt Orimattilan hyväksi niin paljon, että kuka muu sitten voisi olla parempi valinta.

Äänestä
  • Kalliiksi tuli tämä poliisi Orimattilalle. Heh heh...

    Äänestä

Hieno veto Osmolta ja sai porukat taas ähkimään polvilleen.

Äänestä

Arto Hyvönen olisi ansainnut ennemmin tulla valituksi vuoden Orimattilalaiseksi.
En ymmärrä Kallen valintaa, vaikkei hänestäkään ole pahaa sanottavaa. Silti ihminen joka tekee hyvää-hyvyttään ja omilla varoillaan omalla ajallaan, saamatta palkkaa saati mitään tekee hyvää toisille ja rahtaa ruokaa sitä tarvitseville, silti "rikkaille" lisää palkintoja. Näille pitäisi riittää suuret palkat ja muut edut. Kuka lie valinnut. Olisi nyt kysynyt viisaammiltaan...

Äänestä
  • Arto on Orimattilan Veikko Hursti. Tekee hyvää työtä köyhien puolesta. Olisi ansainnut sata kertaa ennemmin vuoden kaupunkilainen tittelin kuin joku Jokinen.

    Äänestä

  • hyvävelipalkitsi kirjoitti:

    Arto on Orimattilan Veikko Hursti. Tekee hyvää työtä köyhien puolesta. Olisi ansainnut sata kertaa ennemmin vuoden kaupunkilainen tittelin kuin joku Jokinen.

    Kuka helvetin Hyvönen. Täysin outo nimi. Varmaan hatusta vedetty.

    Äänestä

  • oikeavalintavoitti kirjoitti:

    Kuka helvetin Hyvönen. Täysin outo nimi. Varmaan hatusta vedetty.

    Arto auttaa köyhiä ja lähimmäisiään ei riistä heiltä niin kuin eräs toinen.

    Äänestä

  • oikeavalintavoitti kirjoitti:

    Kuka helvetin Hyvönen. Täysin outo nimi. Varmaan hatusta vedetty.

    Ota silmä käteen ja lue paikallislehtiä, niin tietäisit missä mennään.

    Äänestä

  • Otin silmän käteen kuten ehdotit.Nyt en pysty yhdellä silmällä lukemaan senkään vertaa.Missä mennään?

    Äänestä

  • joopajootaasvaanola kirjoitti:

    Ota silmä käteen ja lue paikallislehtiä, niin tietäisit missä mennään.

    Ei köyhällä ole varaa ostaa kallista paikallislehteä. Rikkaiden hommia.

    Äänestä

Kyllähän Hyvösen Arto olisi ollut oikea valinta " Vuoden kaupunkilaiseksi". Tai sitten näin jälkikäteen myös paikallinen Odinien johtoporraskin olisi ollut parempi kun tuo Jokinen joka ei ole saanut aikaan yhtään mitään mikä hyödyttäisi tavallista kansalaista.

Äänestä
  • Kiitos hyvästä kommentista Raksa-Rane.

    Äänestä

Luin pituria, siellähän ne luki ketkä ovat vuoden kaupunkilaisen valinneet.
Persut meinaa, että kuntalaiset valitsisivat vuoden Orimattilaisen jatkossa äänestyksen kautta, mikä olisikin paljon reilumpaa ja järkevämpää. Eikä valita samaa henkilöä toistamiseen! Onhan täällä näitä kaupunkilaisia mistä valita kuin että samaa valita (itkuhuutonaurua)! Jospa se Arto ensvuonna saisi ansaitsemansa kunnian olla. peace!

Äänestä

Perjantaina sitten ratkee. Onko löytynyt jo uusi nimi vai?

Äänestä

Raksa-Rane minunkin mielestäni.pelaa ainakin omilla fyrkillaan. Niin ja ajaa Mercedeksellä.

Äänestä
  • Raksa-Rane ehdottomasti. Se että pelaa omilla rahoilla ja omaa maalaisjärkeä on nykymaailmassa jo arvokas asia.

    Äänestä

Voiko vuoden kaupunkilainen olla Henna ja asema? Sehän on kaikkien kaupunkilaisten silmä terä ja ihailun kohde.

Äänestä
  • Ei voi olla. Etkö ymmärrä.

    Äänestä

Ei kyllä voi valintaa kuin ihmetellä. Onko kaupungin talouden tuhoaminen henna hankkeen isänä palkitsemisen arvoinen asia? Sen seurauksena olemme myös saaneet kiinteistöveron korotukset ym.säästötoimet. Kukaan valtuustosalissa ei ole muutamaa persua lukuunottamatta palkitsemisen arvoinen.

Äänestä

Nyt muistutan valitsijoita : A-R-T-O H-Y-V-Ö-N-E-N .
Miettikää pikkasen miksi! Ennenkuin jonkun muun valitsette.

Äänestä
  • Älä valehtele. Sinä et seitkytluvulla ole mitään hopeasompaa voittanut.

    Äänestä

Mustutan valitsijoita: NALLE NOKINEN

Äänestä

Veikkaan että Jokisen Kalle valitaan.Ei ole oikein muita jotka olisivat erikoisen ansiokkaasti Orimattilan adioita vieneet eteenpäin.Perjantaina jännätään joulunavajaisissa.Tulen muuten Hennan asemalta suoraan juhliin.

Äänestä
  • Mitä ihmeen adioita. Ei oikein auennut minulle.Kertoisitko lisää.

    Äänestä

Pekka Kuosa niminen on tänä vuonna valittu vuoden Orimattilaiseksi -kuka hän on?

Äänestä
  • Pekka Kuosa? Nyt valehtelet. Kuka hän on ja millä meriiteillä valittu??

    Äänestä

  • hyvä mies väärä palkinto.

    Äänestä

  • hyvämiees kirjoitti:

    hyvä mies väärä palkinto.

    Joo ei ole ennää tämän hetken ansijoita vaan joskus aiemmin kymmeniä vuosia sitten touhunnu potku pallon parissa.

    Äänestä

Pitäisikö minun muuttaa Jeren kanssa Orimattilaan?Minut aunakin valittausiin heto vuoden kaupunkilaiseksi.Kuka muu muka?

Äänestä

Onnea Pekalle! Varmasti hyvä valinta! Hienoa!

Mutta oisko syytä jo viimein antaa asukkaiden itse päättää (äänestys) eikä tietty raati siellä mieti ominaan ja tee omavaltaisia päätöksiä vuodesta toiseen. Oisko reilumpaa? Toki tulee niitä hupiääniä, mutta ne voi samantein karsia pois.

Äänestä

Ketä siihen raatiin kuuluu?

Äänestä
  • Jokisen valitsi v 2017 Pieski ja kaupunginhallituksen pj. Eiköhän sama "porukka" ole taas ollut valitsijana.

    Äänestä

Kalle taitaa olla vahvoilla tänä vuonna kun valitaan vuoden Orimattilan kaupunkilainen.

Äänestä

Koivuselle ilman muuta titteli paras nuolija. Kokoomus kannattaa.

Äänestä

Nyt sai ehdottaa kuka valitaan vuoden Orimattilaiseksi. Ehdotin tietty Kalle Jokista. Paras valittakoon.

Äänestä

Kuten on tehty tiettäväksi: kyseessä ei ole suosituin kaupunkilainen -titteli, vaan sellainen henkilö tai yhdistys/yhtymä, joka on tehnyt eniten tekoja kaupungin hyvinvoinnin, kehityksen tai tunnetuksi tekemisen eteen.
Jos ette tykkää tästä yrittäjien ja kaupungin yhteisesti lanseeraamasta nimityksestä, keksikää ihan oma. Pitäkää pippalot ja julkaiskaa nimitys. Kukaan ei kiellä olemasta aktiivinen missään asiassa, mutina on turhaa energianhaaskausta.

Äänestä
  • Lanseerannut Orimattila tai Orimattilalainen - sanan? Just. Jos koko kaupungin nimellä joku valitaan, niin eiköhän se silloin kuulu koko kaupungille ja päätös voisi olla yhteinen tai äänestettävissä oleva asia. Muutenhan tässä voidaan alkaakin valitsemaan pieni-piiri-pyörii-ympyrässä vaikka mitä nimityksiä Orimattila-sanan ympärille. Sitä paitsi :mitä vikaa olisi olla suosittu ihmisten parissa? Kunhan kysyn.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lanseerannut Orimattila tai Orimattilalainen - sanan? Just. Jos koko kaupungin nimellä joku valitaan, niin eiköhän se silloin kuulu koko kaupungille ja päätös voisi olla yhteinen tai äänestettävissä oleva asia. Muutenhan tässä voidaan alkaakin valitsemaan pieni-piiri-pyörii-ympyrässä vaikka mitä nimityksiä Orimattila-sanan ympärille. Sitä paitsi :mitä vikaa olisi olla suosittu ihmisten parissa? Kunhan kysyn.

    Suosion määrän mittaaminen on ongelmallista siksi, että kaikki eivät ole niin tunnettuja, että tulisivat äänestetyiksi. Suosituksi tulisi siis äänestetyksi vuosi toisensä jälkeen samat tyypit, jotka kaikki tuntee: Riitta Väisänen, Eki Jantunen ja ketäs muita näitä nyt onkaan. otsikoissa viipyillyt. Syystä tai toisesta. Ovatko he sitten ansainneet tittelin? Ei mun mielestä, mieluummin se Kalle Jokinenkin.

    Äänestä

Ilman muuta senaattori Henna Kalle . Hienosti menee melkein milli taas ympyröihin ja teihin. Pisnekset luistaa. On kaurahattujen mukava laskea traktorilla menemään.

Äänestä
  • Totta haastat. On se kallista touhua yhden ja kahden kahelin päähän pistoista.
    Valtuusto on kaiken siunannu joten siellä vasta ne pöhlöt on.

    Äänestä

Vuoden Orimattilalainen piilottelee vaalitukia, kun ne ovatkin tulleet kyseenalaiselta yhtiöltä. Ja vielä omalle tilille maksettuina. Näin jälkeenpäin sitten selittelee asiaa, kun se tuli julki.

Äänestä

Oliskohan kokoomuksen mietittävä pitäisiköhän Jokinen siirtää sivuun ,kun alkaa tuo muistikin pätkimään.Erkkilässä on varmaan paikkoja.

Äänestä

Mihin on hävinnyt .nimimerkki Kalle Jokinen hei.Ennen vouhkasi Hennasta harvase päivä .Alkaakohan vihdoin huomata että persiilleen meni koko homma.Samoin professori taitaa olla parempi kun palaa piikainkyröön korpeen ja tunnustaa tosiasiat.Alkaakohan kapitalistikin ymmärtää että maailma ei perustu jatkuvaan kasvuun.Polttomoottoriin ja Jumalan pelkoon .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


peruskokkare kirjoitti:

Etlarista luin nettisivulta että vuoden Orimattilalaiseksi on valittu kansanedustaja Kalle Jokinen:

Orimattilassa vuoden kaupunkilaiseksi 2017 on valittu Kalle Jokinen. Hän on ratkaisevalla tavalla vaikuttanut Hennan juna-aseman saamiseen Orimattilaan. Lisäksi orimattilalaisella kokoomuksen kansanedustajalla on ollut myötävaikutuksensa koko hankkeen toteuttamiseen niin valtiollisella kuin kunnallisella tasolla.
Perusteluiden mukaan Jokisen toimenpiteet palvelevat Orimattilan elinvoimaisuuden vahvistumista oikoradan tarjoamat mahdollisuudet hyödyntäen.

Mitä mieltä ollaan valinnasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu