Kipeä vanhus !

Mistä apua kun oma järki ei enään toimi , voimat kadonneet,
autaako teitä joku omainen,
tuleeko avuksi viemään lääkäriin,

-- omaiset ei auta, haukutaan luulosairaaksi,
itse pitäisi jaksaa mennä lääkäriin,
he ei tajua että vanhus todella voi olla avun tarpeessa,
mikä meni kasvatuksessa pileen,
itse kyllä aikoinaan ymmärsin viedä vanhepiani lääkäriin
olin kaverina jopa lääkärin vastaan otolla selittämässä tilannetta,
kun tajusin ettei vanhempani itse edes osaa selittää kuinka on kipee,
aina saivat hyvä hoidon,
aina otettiin esm. viikoksi sairaalaan, lääkkeet tasapainotettiin ,
sitten taas esm. isäni eli ja jaksoi muutaman vuoden hyvin,
kunnes taas tarvitsi kuskata lääkäriin,

olenko osannu kasvataa narsisti luonteiset jälkeläiset, luulin rakasvani heitä ylikaiken, rakastani, mutta en ymmärrä, sekö se on vikana,
mistä narsismi luonne kehittyy ihmiseen ,
muistan kuinka kuvittelin aikoinani kasvattavani maailman ihanimmat ihmiset tähän maailmaan,
sainkin ulkoisesti menetyvät jälkeläiset,
mutta,
pettymys on nyt järkyttävä, en saakaan apua kun olen avun tapeessa,
saan kylmää hyytävää tunteetonta kohtelua ,
vihaako jälkikasvu aina vanhempiaan,
vai mistä johtuu ikuinen hyytävä kylmä käytös,

onko muita hyljättyjä vanhuksia,
olenko ainoa epäonnistunu vanhus,

hylkiikö terveydenhoitoki nyky vanhuksia,

laitokset on täynnä dementikkoja, meikäläistäki nuorempia,

hävettää aivan hirveesti kirjoittaa tämmösiä surullisia tunteita
mutta kun on paha olla,
ja apua tarvii,
on sekin vikana kun ei kehtaa yhteikunnalta pyytää apua,
varmaan kotipalvelusta tai jostain sosiaali toimesta saisi vieraita ihmisiä kotiin arvioimaan mun tilani,
mutta kuinka avuton vanha kehtaa,
kehtaatte te hankkia vierasta apua, jos olette kipeenä,
51632
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Missä vaiheessa eutanasia laki-alote mahtaa olla menossa,
jokunen päivä sitten sen piti olla eduskunnan käsittelyssä ,
mutta ei ole kuulunu uutisissa mihin tulokseen eduskunta on tullu,
siitä olisi varmasti monelle kipeälle, uupuneelle vanhukselle apu,
edellyttää ehdottomasti että se on vanhuksen oma tahto,
terveyden hoidon pitäisi olla vanhuksille helpompaa,
saada kunnon hoito kipuihin ja tulehduksiin,
moni vanhus pysyisi omatoimisena jos ei tulehdukset nujerra kipuineen vanhusta,
vaikuttaa siltä ettei enään hoideta kunnolla esm. virtsatietulehduksia,
lääkekuurit jätetään liian lyhyiksi,
sitten tulehdus heti uusiutuu,
lopulta muuttuu korooniseksi,
se on väärin vanhuksia kohtaan,

1Äänestä
  • Taisi kuulua: ei onnannut.

    Äänestä

Onpa surullista luettavaa, kohdallasi. Kun ihminen sairastaa pitää jokaisella olla turvaverkko, josta saa apua. On olemassa palvelu nimeltä:

OMA SENIORI PALVELU puh.nr 0800 170300

Siihen kuuluu kotiin asennettavat:

Valvomopalvelu

Turva-auttajat

Hälyytysranneke

Kaksion kokoiseen asuntoon asennetaan

5 liiketunnistinta, Laitepaketti asennuksineen maksaa 60 €

jonka jälkeen kk maksu 59 € Netistä voi lukea Oma Seniorista, kaiken mitä tuo apu kotiin kattaa. Tässä vain tärkeimmät.

PS. Jos et jaksa ,tai kykene itse tiedustelemaan mahdollisuutta saada valvonta kotiisi, anna lapsillesi tiedot.

Oman kunnan terveyskeskus kertoo myös mitä palveluja on senioriväestölle.

Heippa ja Hyvää yötä!

1Äänestä

Juttusi ei ole uskottava. Mutta jos on, niin tee testamentti ja jätä kaikki sille ihmiselle joka lupaa hoitaa ja auttaa sinua loppuaikasi. Älä jätä omillesi mitään muuta kuin se, mikä on lain mukaan pakko. Apua saa kun sitä osaa kysyä ja pyytää jotta turhat narinat nurkkaan, oma apu on paras apu.

2Äänestä
  • Kipeä vanhus
    Ota 10 metrin vauhti ja juokse pää edellä seinään

    Äänestä

  • Kaikonmänt kirjoitti:

    Kipeä vanhus
    Ota 10 metrin vauhti ja juokse pää edellä seinään

    "kaikonmänt "

    ei siihenkää pysty jalat ei toimi,
    mutta nukutuspiikin ottaisin jos joku lääkäri sen myöntäis,
    kivut sietämättömiä,

    Äänestä

Ylpeys on lankeemuksen äiti.

Mikäli liian pitkään olet pyytämättä apua, tulet yhä sairaammaksi.
Meillä on veronmaksajina varmasti oikeus pyytää apua, mutta ylpeys estää "kerjäämästä".
Ei ole kerjäämistä jos nyt heti arki aamun koittaessa SOITAT sosiaalitoimistoon ja pyydät heitä tulemaan luoksesi kartoittamaan avuntarpeesi.

Lääkärin vastaanotolla voit lääkrin kanssa keskustella mitä mieltä hän on yksin asumisestasi ja millaisia palveluja hän sinulle suosittelee. Lääkäri voi sitten kirjoittaa sinulle lausunnon havaitsemastaan ja mitä palveluja hänen mielestänsä juuri sinä tarvitset. Ei ole olemassa jotain kaavaa jonka mukaan palvelut sovitaan ja joita sosiaalitoimistot tarjoavat.

Katselen usein ikkunasta lähi taloja joissa käy kotipalvelu. En tiedä mitä palveluja he suorittavat, mutta melko usein auto pihoissa poikkeaa.

Et varmasti ole ainoa jota jälkikasvu ei auta. Olet kasvattanut liian hyvin, he ovat saaneet kaiken antamatta mitään ja nyt se palautuu kiittämättömyytenä johon he ovat jo oppineen.
Ellei lapsi opi osoittamaan kiitollisuutta, ei hän sitä aikuisenakaan opi.

Toivon mukaan uskallat pyytää apua, koska ketään ei jätetä hädän tullen yksin jos apua on pyytänyt.
Sosiaalitoimi määrittelee tarpeesi, itsestäsi riippuu milloin sitä saat, ellet edes pyytänyt ole.

1Äänestä

Aloittajalle!
Paljon on kohtalotovereita, lapset ovat saaneet hyvän alun, koulutuksen ja vanhempien hoivan, nyt on voimaa ja uhoa *näyttää* voimiaan. Kunnioitus vanhempia kohtaa sitä ei paljon ole tässä hetkessä. Maksetut koulutukset opetetut arkiset asiat eivät ole heille merkityksellisiä, *he ovat kyllä olemassa mutta vain kun tarvitsevat jotain*, kokemuksesta kerron.
Erosin kyllä patajuoposta, mielestäni en lapsista autoin vein matkoille ja tein parhaani mukaan heille pohjatyön elämään, nyt olen joka asiassa liikaa!

Näillä mennään mili maassa!
Toivon kaikille parempaa!

1Äänestä
  • "Vä-synyt-elämään "

    Suuret kiitokset vertaistuesta, olet melkein kopio kohtalotoveruudesta,
    jokin meni minun kasvatusmedodissa pieleen,
    en osannutkaan kasvattaa myötätuntoa omia vanhempiaan kohtaa,
    en osannu ilmaista ilmeisesti että oma vanhempikin voi olla heikko, sairas ja avun tarpeessa,

    siitä kuitenki jälkikasvulle kiitos ,
    kun ovat suhteellisen hyvin toimeen tulevia menestyneitä niinsanottuja kunnon kansalaisia,
    eivät ole rikollisia, eivät juoppoja, he tietenki taistelevat omaa taisteluaan omalla tavallaan omassa elämän kiemuroissaan ,
    heillä tietenki on omat huolensa, omien jälkeläistensä kanssa,
    joihin ei minulla ole mitään sanomista,

    tietenki me vanhukset kaipaisimme nyt vanhana heikkona heidän huomiotaan ja apu olisi enemmän kuin tarpeen,

    tämä on minun kohtaloni, ei sitä koskaan etukäteen tiedä minkälaisia ihmisiä on synnyttäny ja kasvattanu, vaikka on luullu tekevänsä kaikki oikein ja kaikki jälkikasvun parhaaksi,

    elämä on tämmöstä nyt,
    kun rakkaus ei riittäny,
    olisi pitäny osata jotain muutakin kasvatusmedoteista,
    olinkohan liian itsekäs rakkudessani heihin,
    kaikenlaisia asioita tulee mieleen
    kun vanhempana huomaa ettei olekkaa ollu riittän hyvä vanhempi,
    eikä rakkaus olekkaan ollu riittävää,
    tai oliko edes oikeaa, ????????
    kun nyt vnahana heikkona sairaana on jätetty ( ikuisesti kaikkivopana ) yksinäisyyteen unohduksiin,

    Äänestä

Uskomattoman aivottomia ja sydämettömiä jälkeläisiä, tuskin työssä menestyvät tai mitään koulutusta saaneetkaan ! Ainakin on hukkaan mennyt kasvatus ja koulutus ja omko syytä itsessäsikin, sinä heidät kasvatit ! Älä ainakaan jätä mitään perinnöksi, käytä kaikki varasi itsesi hoitoon ja palveluihin. Järkyttävää luettavaa, jos on totta. Hyvinvointivaltiossa on rahaa ja hoitajia takaamaan kaikki palvelut hoidot asunnot ja ateriat nenän eteen hetkessä kymmenilletuhansille nuorille terveille maahan lampsijoille, joista suurimmalla osalla ei ole oikeutta turvapaikkaan.

Äänestä
  • Turhaan me ulkopuoliset alamme lapsia ja sukulaisia syyttämään ja arvostelemaan.
    Minä kehoitan aloittajaa hakemaan apua ja sitä saa kun uskaltaa pyytää.

    Ei minunkaan lapeni tule minua auttamaan.
    Kun otan yhteyttä syyttää läheisriippuvuudesta ja siksi en ota yhteyttä edes jouluna.

    Vaikka kuinka hyvin lapset on kasvatettu, tai kuinka huonosti tahansa, se ei ole meille syy osoittaa syyttävää sormea lapseen tai kasvattajaan.
    Elämä kun on paljon enemmän kuin kotikaivon kannelta näkee.

    1Äänestä

  • Eipä niin, mutta kannattaneeko yhtä jo käsiteltyä aloitetta pöyhiä ja mässyttää kuin mautonta purukumia monta päivää?

    Aiheita kehiin vaan!

    Äänestä

  • palkeet.soimaan kirjoitti:

    Eipä niin, mutta kannattaneeko yhtä jo käsiteltyä aloitetta pöyhiä ja mässyttää kuin mautonta purukumia monta päivää?

    Aiheita kehiin vaan!

    Mistä sitä löytyy, teitkö aloituksen kun niin ärhäkkä olet muita neuvomaan?

    1Äänestä

  • palkeet.soimaan kirjoitti:

    Eipä niin, mutta kannattaneeko yhtä jo käsiteltyä aloitetta pöyhiä ja mässyttää kuin mautonta purukumia monta päivää?

    Aiheita kehiin vaan!

    Siitä vaan laitat oman uuden aiheen kehiin ! Täällä nostellaan vanhoja ketjuja, uusia kunnon aloituksia ei juurikaan tule. Miksi niin harva tekee omia aloituksia ? Huomasin että tuo ruorikoskikin meni taas muiden vanhoihin ketjuihin, sinne hukkuu hyvätkin kirjoitukset ja hienot runot. Itselläni ei vakinikkiä, teen noin kerran viikossa aloituksen. En tosin tätä.

    Äänestä

  • a........a kirjoitti:

    Mistä sitä löytyy, teitkö aloituksen kun niin ärhäkkä olet muita neuvomaan?

    sentääs luet ketjuja. Löysit hienon runon ja r-koskikin näki kannattavan osallistua VANHAAN ketjuun. Tästä aiheestako jatkettaessa löytyisi asiaa, joka ei olisi jo selvä

    1Äänestä

  • tallellaovat kirjoitti:

    sentääs luet ketjuja. Löysit hienon runon ja r-koskikin näki kannattavan osallistua VANHAAN ketjuun. Tästä aiheestako jatkettaessa löytyisi asiaa, joka ei olisi jo selvä

    Mistä minä nyt sen runon löysin?
    ruorikoskesta en mitään tiedä, enkä välitä tietääkkään.
    Minulle nimimerkeillä ei ole mitään muuta väliä, kuin siinä tapauksessa, että vastaan juuri ko. kirjoittajalle.

    eli missä ovat ne tallella, tai jotain muuta aloituksiasi joita kannattaisi jatkaa päiväkausia?

    1Äänestä

  • a.......a kirjoitti:

    Ville vallattoman runo vaimolleen, löytyy Naisten tantereella ketjun loppupuolella.

    1Äänestä

  • syyttämättä.apuahakemaan kirjoitti:

    Turhaan me ulkopuoliset alamme lapsia ja sukulaisia syyttämään ja arvostelemaan.
    Minä kehoitan aloittajaa hakemaan apua ja sitä saa kun uskaltaa pyytää.

    Ei minunkaan lapeni tule minua auttamaan.
    Kun otan yhteyttä syyttää läheisriippuvuudesta ja siksi en ota yhteyttä edes jouluna.

    Vaikka kuinka hyvin lapset on kasvatettu, tai kuinka huonosti tahansa, se ei ole meille syy osoittaa syyttävää sormea lapseen tai kasvattajaan.
    Elämä kun on paljon enemmän kuin kotikaivon kannelta näkee.

    juuri niin se on,
    olemme heitä rakastaneet koko sydämmestä,
    emme todellakaan tiedä mitä olemme lopulta saaneet aikaan,
    jälkikasvu on ylsilöitä,
    heillä omat luonteensa, omat perityt ominaisuutensa, joihin ehkä ei vanhemmat voikkaan vaikuttaa,
    myös koulut vaikuttaa lasten kasvatukseen valtavasti,
    jos jotain unohtuu kouluissa opettamatta, se koituu koko yhteiskunnan vahingoksi,

    tärkeintä on että jälkikasvu tulee itse jotenki toimeen,
    heillä on oma elämän taistelunsa käynnissä,

    vaikuttaa sitä että nyky aikana vanhusten avuntarve omaisilta on jotenki jäny huomammatta,
    olisko kouluissa jokin vaikutus myös kasvattamisessa,

    aikoinaan sodan jälkeen ainaki meidän koulussa opetetettiin myös sen ajan lapsille huolehtimaan omista vanhuksista oikein esimerkin kanssa,
    esimerkki oli jokin tämmönen:

    ennenvanhaan vanhus kun tuli heikoksi, hänet pistettiin jonnekki nurkkaan puulusikalla syömään,
    ei samaan pöytään kuin nuoret terveet,
    opetettiin ettei niin saa enään tehdä, vaan vanhuksista pitää pitää huolta loppuun asti,

    sori, olen huono kertoja, toivottavasti asia kuitenki tuli jotensakki selväksi,

    kouluissa pitäisi olla myös jotain opetusta suhtautumisessa vanhuksiin ja sairaisiin entisiin ahkeriin työ-ihmisiin,
    sillä vanhukset ovat aikoinaan tehneet työtä jälkikasvun ja koko suomen mestyksen eteen,

    Äänestä

  • oksapuute kirjoitti:

    Ville vallattoman runo vaimolleen, löytyy Naisten tantereella ketjun loppupuolella.

    Luuletko sinä onneton että minä olen täällä jotain etsimässä?

    Luen mitä milloinkin sattuu silmään osumaan, en selaa lukeakseni joka ainoan viestin mitä tänne kirjoitetaan.
    En selaile, enkä lue. Palstan tila on tuttua vanhaa soikkaamista toisten asioissa ja mollataan puolin ja toisin.

    Tässä ketjussa on asiaa!
    Yksimnäisyys, varsinkaan kun on sairas ja väsynyt, ei ole leikin asia.
    Olin itse masentumut ja ilman muiden ihmisten empatiaa en olisi selvinnyt katsomaan tällekkään sivustolle.

    Kun edes täällä voi saada suunsa auki, eli puhua siitä mitä haluaisi puhua, mutta ei tiedä kenelle puhuis, keneltä apua pyytäisi, niin tämäkin ketju on hyvä osoitus siitä, että ystävällisiäkin ihmisiä on olemassa. Nuo muutamat tyhjänpäiväiset välihuudot ovat sitten näyte siitä toisesta ääripäästä täälläkin.

    Tullaan kommentoimaan asiaa, vaikka mielessä on omasta turhautumisesta esiin nouseva välinpitämättömyys ja silloin heti isketään tikari avun pyytäjän rintaan, tai on ainakin tarkoitua alentaa jo muutenkin turhuutta tunteva kirjoittaja.

    En hae runoja, enkä ruorikoskia, en kaipaa kenekään vuodatuksia tyhjänpäiväisestä, eikä tantereet kiinnosta niin paljoa että sen ensi vilkaisuni jälkeen viitsisin aikaani tuhlata mokomaan pakenemiseen, mitä lie vouhotusta. Osoitteita en kaipaa.

    Kysyin tuolla aiemmin kun joku kehui että löysin runon, että, mistä minä sen runon LÄYSIN, en sanonut että mistä mnä sen löydän.

    Ettei enää väärinkäsityksiä, mibä kirjoitan siihen ketjuun johon haluan jotain sanoa ja luen mikä minua kiinnostaa, en ohjeistuksen mukaan.

    Mukavaa viikonloppua nyt kuitenkin, toivottavasti ketjun aloittaja ei loukkaanni moisista sivulta isketyistä sivulauseista. Luntakin sataa vanhan saastan peitoksi.

    Äänestä

  • a......a kirjoitti:

    Kiitos sinulle myötäelämisestä,
    tiedät varmaan omasta kokemuksesta kuinka onnneton vanus voi olla kun on sairas,
    tuntee itsensä heikoksi, avuntarve olisi suuri, muttei osaa oikein eikä oikein jaksakkaan hakea apua,

    tämä avuttomuuden tunne , kohtalo vamasti tulee koettelemaan kaikkia meitä vanhoja jossaki vaiheessa,

    en vielä yhtää tiedä kuinka tulen selviytymään tästä heikkoustilastani eteenpäin,
    läheiset ei näytä ymmärtävän,

    itsestäni en ole enään ollenkaa varma, osaanko oikeasta paikasta etsiä apua,
    olen kyllä jo tilannu laporatoriosta ajan , käyn siellä ja katsotaan mitä sitten seuraa,

    on paljon surullisia tunteita meillä vanhuksilla, niistä on vaikea puhua,
    varmasti monen vanhuksen on vaikea myöntää avuttomuuttaa,
    vaikea myöntää avun tarvettaan,

    oletan,
    useimmat vanhukset sinnittelevät kipujensa kanssa viimeseen asti
    enenkuin apua hakevat,
    moni hakee apua liian myöhään,
    tämä on tosi,

    Äänestä

  • elämään-väsyny kirjoitti:

    Sittenhän se loppu onkin luonnon sanelema, kun ei pää pelaa muussa kuin itsesäälissä.

    Äänestä

  • Tuolla yllä eräs kirjoottaa tämän palstan empatiasta ja siitä toisesta palstan ääripäästä.

    nih.hi
    18.11.2017 16:40
    ja siitä tämä nih.hi on lausuntoinensa huippuhyvä esimerkki!

    Ensimmäinen sieltä arvoasteikon alapäästä. Kuinka kehtaatkin?

    Äänestä

Jos tilanne jälkikasvun kanssa on vaikeutunut, ei ole mitään syytä ruveta marttyyrina kärsimään kotona vailla hoitoa. Ei ikä ole sairaus, mutta sen mukana voi tulla vaivoja. Itse ne on hoidettava ja lääkitykset tiedettävä.

Moni ihminen on lapseton tai hänen lähiomaisensa ovat matkojen päässä. Silti vanhukset selviävät. Ei siinä ole välttämättä lähiomaisia mukana.
Menet lääkäriisi ja selität tilanteen. Terveyskeskuksessa kyllä otetaan asiasi vakavasti ja saat neuvot miten edetä. Tuolla ylempänä antaa Sini-Sirkku hyvät neuvot. Ota yhteys ja kysy asiasta lisää.
Olet maksanut verosi juuri sitä varten, että yhteiskunnalla on mahdollisuus huolehtia sinusta nyt, kun huolenpitoa tarvitset. Nyt olet eläkkeellä, nyt saat apua jota tarvitset. Mutta kukaan ei tule kotiisi, jos et itse ole aktiivinen.
En ymmärrä, mikset apua pyytäisi, kun siihen on sinulla oikeus.

Itse olen yksin asuva ikäihminen ja hoidan asiani itse kysymättä lasteni tai lastenlasteni neuvoja tai apuja. Lapsillani on työnsä, perheensä ja harrastuksensa. Toisen ihmisen asioita pitäisi hoitaa virka-aikana. Ei se ole niin vain mahdollista.
Otan itse selvää asioista ja hoidan ne kun nyt vielä jaksan. Jos liikuntakyky menee, tarkistan tilanteen uudelleen. Ei minulla ole nuorten kanssa ongelmia, mutta en halua heidän vaivoikseen niin kauan kuin selviän itsekseni. Omatoimisuus pitää ihmisen virkeänä ja elämässä kiinni.

1Äänestä

Se joka maksaa verot, ei saa vanhana kunnon hoitoa. Se joka ei maksa senttiäkään veroja eikä tee työtä yhteiskunnan hyväksi, saa kaiken ilmaiseksi jo nuorena , varmin elatus ja hoito tulee kuin manulle iltanem noille oman maansa pilanneille. Omko oikein makriina?

1Äänestä
  • Mene peilin luo, ja riitele itsesi kanssa nyt jo !

    1Äänestä

  • Näin kauan sinulta siis on mennyt, ennen kuin olet oppinut elämän lait. Onneksi kuitenkin ajoissa. Niinpä voitkin jättää nyt verosi maksamatta. luovu kaikesta. heittäydy yhteiskunnan käsiin. Sitähän minä sulle äsken tuossa suosittelin.
    Odotit vaan, että lapset tulee jelppimään. Ihan turhaa.
    Autuus odottaa. Manu jo kattaa pöytää.

    1Äänestä

  • "hoito tulee kuin manulle iltanem noille oman maansa pilanneille"

    Siitäkös se kenkä puristaa ja päätä kivistää? Toiset on jaksaneet kävellä tuhansia kilometrejä apua saadakseen ja sinä et pääse edes lähimpään terkkariin, vaan valitat täällä, siis meille syyttömille.

    2Äänestä

  • On ero nuoren ja terveen kävelijän ja sairaan vanhuksen välillä.

    1Äänestä

  • josymmärrät kirjoitti:

    On ero nuoren ja terveen kävelijän ja sairaan vanhuksen välillä.

    Onneksi kyky ruikuttaa ja avuttomaksi heittäytymiseen säilyy viimeisimpänä taitona. Nyt on aika hyödyntää ne.
    Kateus on myös hyvä voimavara.
    Mamuviha virkistää.
    Kyllä elämässä vielä on ilonpilkahduksia, kun oikein ajattelee.
    Tsemppiä vaan, muut voivat antaa lisää vihjeitä.

    1Äänestä

  • meeppäs-nyt-hoitoon kirjoitti:

    "hoito tulee kuin manulle iltanem noille oman maansa pilanneille"

    Siitäkös se kenkä puristaa ja päätä kivistää? Toiset on jaksaneet kävellä tuhansia kilometrejä apua saadakseen ja sinä et pääse edes lähimpään terkkariin, vaan valitat täällä, siis meille syyttömille.

    Salakuljettajien kyydissä ovat tulleet ja ruotsalaiset tunkivat ne busseihin kohti Torniota. Lapset ja naiset ovat pakolaisleireillä tai kotonaan. Ei ole vihasta kyse, jos kyseenalaistaa tuon elintasopakolaisuuden. Taitaa sinun matubisneksesi tuottaa vähemmän voittoa, kun koetetaan hiuksn tuota suvakkiutta hillitä. Kyllä nämä omalta väeltä leikkaamiset on siksi, että Luona , SPR ym saisivat kääriä muhkeat voitot. Vanhusten hoito kilpailutetaan kuin huutolaiset, matujen hyysäämisessä on piikki auki. Sinusta se viha ja tyhmyys pursuaa !

    1Äänestä

  • sinävihaatsuomalaisia kirjoitti:

    On siinäkin yhenlainen🤢 kade sähikäinen!

    1Äänestä

Nämä kysymykset ovat polttavia monelle yksin asuvalle sairaalle vanhukselle. Terveysasemilla, apteekeissa jne pitäisi olla selkeä puhelinnumeroilla varustettu vihkonen ,jossa olisi vanhuksille tarkoitetut tiedot mistä apua haetaan.

2Äänestä

Mietityttää tulevaisuus näin perheettömänä miten valmistautua höperöitymiseen , kenelle ongelma "minä" ajaudun . Ongelmaksi itsensä kokeminen lienee kurjin tilanne tulevaisuudessa . Jospa onni olisi myötä ja mätänisin tähän asumukseen , ongelma olisi vain siivoojilla , luin kerran et L&T firmalla on erikoisesti kalmo siivous , taidan tilata .

Äänestä
  • Johan on jutut kuin "pimeän pirtin hävitys" muinaisuudessa.

    Äänestä

Sinä vihaat suomalaisia!

meeppäs-nyt-hoitoon kirjoitti:
"hoito tulee kuin manulle iltanem noille oman maansa pilanneille"

Siitäkös se kenkä puristaa ja päätä kivistää? Toiset on jaksaneet kävellä tuhansia kilometrejä apua saadakseen ja sinä et pääse edes lähimpään terkkariin, vaan valitat täällä, siis meille syyttömille.
Näytä lisää
Salakuljettajien kyydissä ovat tulleet ja ruotsalaiset tunkivat ne busseihin kohti Torniota. Lapset ja naiset ovat pakolaisleireillä tai kotonaan. Ei ole vihasta kyse, jos kyseenalaistaa tuon elintasopakolaisuuden. Taitaa sinun matubisneksesi tuottaa vähemmän voittoa, kun koetetaan hiuksn tuota suvakkiutta hillitä. Kyllä nämä omalta väeltä leikkaamiset on siksi, että Luona , SPR ym saisivat kääriä muhkeat voitot. Vanhusten hoito kilpailutetaan kuin huutolaiset, matujen hyysäämisessä on piikki auki. Sinusta se viha ja tyhmyys pursuaa !

1Äänestä
  • Yyääk' 🤮

    1Äänestä

  • Suomi otta ne mitä EU määrää jatkossa. Ruotsiin tulee 15000 tuhatta vähintään 2018.

    En tiedä kuka on ollut takana näissä bussimatkoissa vaikka olen asunut Ruotsissa yli 47 vuotta.

    Niinistö teki matkan Putin luokse ja loppui matkailu. Onko kukaan kiittänyt Niinistöä tästä suuresta teosta Suomen kansalle.

    1Äänestä

  • Joko taas tuo trolli operoi! Ei kannata vastata näille poliittisille hapattajille, sekasortoa ja hallituksen hajaannusta yrittävät ennen vaaleja !

    1Äänestä

OmaSeniori turvapalvelu sisältää turvarannekkeen ja kutsupainikkeen, joiden avulla seniori voi lähettää nappia painamalla apupyynnön lähipiirin kännyköihin. Aloituspaketti sisältää WiFi keskusyksikön ja kaksi kutsupainiketta, ilmainen käyttö.
https://www.omavahti.fi/tuote/turvapalvelu/

Äänestä
  • Kiitos ! Hyvä linkki. Jospa joku nuorempi jeesaisi tuossa asiassa ,kun aika tulee
    eli luultavasti aika pian.

    Äänestä

On kauheaa olla yksin, kun tietää kuoleman lähestyvän.

Äänestä

Aloitukseen, ei ole ketään. Kotihoidosta olen pyytänyt pari kertaa apua.
Sen saa sitten säännöllisesti, kun tarve on. Ne hoitaa kuolemankin.

Äänestä
  • Monesti vanhus ei halua apua omaiseltaan, vaan kiukuttelee ja on ilkeen piinallinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monesti vanhus ei halua apua omaiseltaan, vaan kiukuttelee ja on ilkeen piinallinen.

    Jos omainen on ilkeä vanhuskin on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monesti vanhus ei halua apua omaiseltaan, vaan kiukuttelee ja on ilkeen piinallinen.

    Empä usko että vanhus on tahallisesti ollenkaa ilkeä,
    ei ole ,ei ollenkaan,
    vanhus jos on ärtyny johtu siitä että vanhus voi huonosti,
    esm. diapettes, lieväki aiheuttaa pahaa oloa ja ärtynyttä olotilaa,
    se ärtymys ei tarkota että vanhus olisi vihanen tai ilkeä tilanteessa
    ei ollenkaan,
    monesti läheinen käsittää vanhuksen sairaudet ja pahan olotilan väärin,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos omainen on ilkeä vanhuskin on.

    Ei ole harvinaista, että geriatrinen sairaus aiheuttaa käytöshäiriöitä.
    Ja sitten on yksi asia, mikä teettää iän myötä käyttäyytmishäiriöitä,
    se on alkoholi. Yksikin lasillinen voi vapautta itsekontrollista ja muuttaa käytöksen
    hallitsemattomaksi.

    halooo
    sehän johtuu just sokerintasapainon heittelemisestä,
    siis lieväki diapettes aiheuttaa sokerintasapainon heittoja,
    ja tämmönen ihminen on kärtynen,
    vaikka ei tarkota olla kenellekkää pahalla tuulella,
    se jostuu vain hänen omasta fyysisestä tasapainottomasta elimistöstä,
    kun hänellä on pahaolo, eikä välttämättä itsekkää tajua miksi,
    usein pieni ruisleipä auttaa ja parantaa asiaa, tai jotain makeaa hiukan syödä,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos omainen on ilkeä vanhuskin on.

    Tai toisinpäin. - Nm. Monipuolista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Empä usko että vanhus on tahallisesti ollenkaa ilkeä,
    ei ole ,ei ollenkaan,
    vanhus jos on ärtyny johtu siitä että vanhus voi huonosti,
    esm. diapettes, lieväki aiheuttaa pahaa oloa ja ärtynyttä olotilaa,
    se ärtymys ei tarkota että vanhus olisi vihanen tai ilkeä tilanteessa
    ei ollenkaan,
    monesti läheinen käsittää vanhuksen sairaudet ja pahan olotilan väärin,

    Kuule, kyllä niitä on tosi ilkeitäkin vanhuksia. Ehkä aina olleet vähän känkkäränkkiä, mutta vanhuus ja kenties dementia vielä lisänneet käytöshäiriöitä.

    Itsekontrolli ei enää pelaa ja tulee impulsiivista käytöstä juurikin vanhalla ihmisellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Empä usko että vanhus on tahallisesti ollenkaa ilkeä,
    ei ole ,ei ollenkaan,
    vanhus jos on ärtyny johtu siitä että vanhus voi huonosti,
    esm. diapettes, lieväki aiheuttaa pahaa oloa ja ärtynyttä olotilaa,
    se ärtymys ei tarkota että vanhus olisi vihanen tai ilkeä tilanteessa
    ei ollenkaan,
    monesti läheinen käsittää vanhuksen sairaudet ja pahan olotilan väärin,

    Ei asia sinun uskostasi kiinni olekaan. Sairaudet, vaivat, viat, säryt ja kolotukset lisäävät niiden iäkkäiden ihmisten käytöksen häiriöitä, jotka jo lähtökohtaisesti ovat olleet luonteeltaan ristiriitaisia ja ongelmallisia tai haasteellisia, kuten nykyisin sanotaan. - Nm. Persoonallisuushäiriöt eivät lopu vanhuuteen

    Äänestä

Entä kun on niitä vanhuksia, jotka ovat ikänsä olleet ilkeitä ja inhottavia läheiselleen, eikä läheinen halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Toki usein on kysymys siitä, että siinä on ollut vastatusten kaksi ikävää ihmistä ja näinollen välit on poikki.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

kipeä-surullinen-vanha kirjoitti:

Mistä apua kun oma järki ei enään toimi , voimat kadonneet,
autaako teitä joku omainen,
tuleeko avuksi viemään lääkäriin,

-- omaiset ei auta, haukutaan luulosairaaksi,
itse pitäisi jaksaa mennä lääkäriin,
he ei tajua että vanhus todella voi olla avun tarpeessa,
mikä meni kasvatuksessa pileen,
itse kyllä aikoinaan ymmärsin viedä vanhepiani lääkäriin
olin kaverina jopa lääkärin vastaan otolla selittämässä tilannetta,
kun tajusin ettei vanhempani itse edes osaa selittää kuinka on kipee,
aina saivat hyvä hoidon,
aina otettiin esm. viikoksi sairaalaan, lääkkeet tasapainotettiin ,
sitten taas esm. isäni eli ja jaksoi muutaman vuoden hyvin,
kunnes taas tarvitsi kuskata lääkäriin,

olenko osannu kasvataa narsisti luonteiset jälkeläiset, luulin rakasvani heitä ylikaiken, rakastani, mutta en ymmärrä, sekö se on vikana,
mistä narsismi luonne kehittyy ihmiseen ,
muistan kuinka kuvittelin aikoinani kasvattavani maailman ihanimmat ihmiset tähän maailmaan,
sainkin ulkoisesti menetyvät jälkeläiset,
mutta,
pettymys on nyt järkyttävä, en saakaan apua kun olen avun tapeessa,
saan kylmää hyytävää tunteetonta kohtelua ,
vihaako jälkikasvu aina vanhempiaan,
vai mistä johtuu ikuinen hyytävä kylmä käytös,

onko muita hyljättyjä vanhuksia,
olenko ainoa epäonnistunu vanhus,

hylkiikö terveydenhoitoki nyky vanhuksia,

laitokset on täynnä dementikkoja, meikäläistäki nuorempia,

hävettää aivan hirveesti kirjoittaa tämmösiä surullisia tunteita
mutta kun on paha olla,
ja apua tarvii,
on sekin vikana kun ei kehtaa yhteikunnalta pyytää apua,
varmaan kotipalvelusta tai jostain sosiaali toimesta saisi vieraita ihmisiä kotiin arvioimaan mun tilani,
mutta kuinka avuton vanha kehtaa,
kehtaatte te hankkia vierasta apua, jos olette kipeenä,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu