Saako poliisi valehdella?

Epätoivo1

Eräs mukava henkilö ilmoitti poliisille että kotonani on kannabis "huumeluola". Seuraavana sunnuntaina kaupasta tullessani pojat odottivatkin ja pysäyttivät autoni sadan metrin päästä kotoa, ensin puhalsin nollat ja sen jälkeen tahtoivat tehdä huumepikatestin, kysyivät koska viimeksi olet poltellut ja vastasin totuuden mukaisesti että reilu viikko sitten. Monta kertaa sama kysymys ja puhetta että "verikokeissa viimeistään näkyy" Kysyin testin tulosta ja sain vastaukseksi epämääräisen "oli siinä jotain" ja sen verukkeella olivat saaneet kotietsintäluvat asuntooni, sain kuitenkin ajaa auton kotipihaan. Ennen asuntoon menoa poliisit kysyivät onko asunnossa huumeita ja oven avattuani näytin heille kannabispurkkini, jota käytän mieluummin kerran kuussa kun joisin viinaa. Tutkivat kuitenkin koko asunnon läpikotaisin. Ja lähtiessään tokaisivat "perästä kuuluu". Eilen näkemässäni ilmoituksessa selvisi että pikatesti olikin ollut puhdas, ja oli selvinnyt "muita seikkoja että kotonani on huumeita". Jäi nyt vain mietityttämään oliko kotietsinnälle perusteita ja saako poliisi valehdella päästäkseen tekemään "tehtävän loppuun" Muutenkaan ei ole aikaisempaa historiaa poliisin kanssa ja elän yhteiskunnan sisäpuolella.

0

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En ole rakastunut

        Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
        Ikävä
        415
        4574
      2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

        Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
        Maailman menoa
        247
        2274
      3. Olen ärtynyt koska

        minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
        Ikävä
        70
        1700
      4. Suomalaiset marjat loppuvat

        Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
        Maailman menoa
        161
        1452
      5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

        Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
        Perussuomalaiset
        304
        1380
      6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

        Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
        Suomussalmi
        67
        1147
      7. Mitä teen väärin?

        Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
        Sinkut
        138
        1117
      8. Haluaisin tietää

        mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
        Ikävä
        79
        1103
      9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

        ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
        Maailman menoa
        167
        1085
      10. Puhutko toisista ihmisistä

        pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
        Ikävä
        119
        977
      Aihe