SRAL pj lähettää sähköpostilla äänestysohjeita

memmakirjoittaa

En olisi uskonut ellen olisi nähnyt!

Kaverini kutsui kylään ja näytti Sral:n puheenjohtajan Merja Koivaaran lähettämän sähköpostin. Siinä hän käski välttämään äänestämästä yhtä ehdokasta. on kuulemma vaarallinen ja väärässä leirissä. käski myös kerholla kertoa ketä saa äänestää.

Kyllä puheenjohtajalla on tietenkin oikeus omaan mielipiteeseen. mutta en koskaan ennen ole kuullut että puheenjohtaja pitää kampanjaa yhden oman ehdokkaansa puolesta. se ei vain ole oikein

miettikää miten hallitustyöskentely onnistuu jos tämä puheenjohtajan vihaama ehdokas pääseekin hallitukseen ja kun hän tietää että memma on kirjoittanut aika pahaa tekstiä häntä vastaan ei siinä ole paljoa mahdollisuutta rauhalliseen työskentelyyn.

kenenkään hallituksessa ei saa sekaantua kampanjointiin. sitä kutsutaan insestiksi kun hallitus itse valitsee mielestään hyviä ehdokkaita

mutta memmalta nyt voi odottaa mitä tahansa

15

1111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yber-Nussila

      Jahas, Jari on taas herännyt käymään yhden miehen sotaa, kun pitäisi päästä keinolla millä hyvänsä kukkulan kuninkaaksi, mutta hallituspaikka ja puheenjohtajuus karkaa vuosi vuodelta yhä kauemmas. Nyt jopa uskolliset bulvaanit huomaavat kusetuksen ja jättävät uppoavan radiomäen.... Mutta, itkuitku ja vali vali sen kuin jatkuu...

      • kantapään.kautta

        Näin se vain on, kaikkia ei voi kusettaa kaikenaikaa ja pysyvästi.

        Jari K. onneksi hiffasi vedätyksen ja ihan omaksi edukseen. Hyvä J.K.!


    • Jarisedälle

      Merja on ihana ja Jari-setä tuhma!

    • Tuomasii

      Vai niin. Minä olen kai sitten vähemmän tärkeä kun sain Memmalta vain tekstarin. Käski äänestää Tuomasta

    • Jussila-soitti

      Jussila voisi lopettaa näiden keksittyjen tarinoiden levittelemisen! Jussila oli soittanut syyskokouspäivänä OH2EXE:lle. Hetkellä kun tämä odotti tietoja läheisensä tilasta! Oli sitten kertonut tämän ties kenelle vuosikokouksessa.

    • ex.jäsen

      Pitäiskö perustaa oma ryhmä SRAL - kähinöitä varten? Näillä olisi kuitenkin viihdearvoa laajemmaltikin.

      t. Ex jäsen OH2B##

    • mulkku-mies

      Tämä on mitä parhain ryhmä kahinoida. Ongelma on Jussila, joka voisi painua vittuun SRAL:sta. Myydä radionsa sekä kaataa mastonsa. Rähinät loppuisivat heti.

      • unddiefrageist

        Mistä moinen katkeruus ja raivo? Mitä on tämä Jussila tehnyt?


      • ex.jäsen

        Yhdistysten pitää ymmärtää olla käymättä oikeustoimiin tai oikeustoimia aiheuttaviin toimenpiteisiin jäsentä vastaan silloin, kun riskinä on jutun häviäminen. Ei SRAL ole eka yhdistys joka tähän virheeseen sortui eikä valitettavasti viimeinen. Siinä sitten poltetaan kymppitonneja jäsenten rahaa jonka voisi käyttää johonkin hyödyllisempään.

        Mä olen nähnyt samanlaisen tilanteen syntyvän useammassa yhdistyksessä ja aina olen neuvonut että ei missään nimessä lähdetä riitelemään oikeudessa jos asia ei lakimiehen mielestä ole päivänselvä ja mielellään ei silloinkaan. Nykyään annan SRAL:n esimerkkinä siitä, mitä voi tapahtua.

        Muistelen että joku akvaarioseura teki saman tempun parikymmentä vuotta sitten. Tappelivat vuosikausia henkilökysymyksistä ja kun eivät saaneet savustettua sitä yhtä ulos niin sitten lähtivät oikeuteen asti. Kaikki siitä hävisivät, kuten näyttää käyneen SRAL:n tapauksessakin. Sitä sitten ihmeteltiin ihan valtakunnan lehtiä myöten kuinka mitättömistä asioista seuran riidat lopulta olivat syntyneet. Mutta kun kasvojen menetyksen vuoksi edes se viisaampi ei voinut perääntyä niin sitten laitettiin raha palamaan.

        Parempi laiha sopu kuin lihava riita. Onneksi itse erosin SRAL:sta jo hieman ennen tuota oikeudenkäyntiä enkä päässyt maksamaan typerästä riitelystä jäsenmaksussani. Kun tuo vielä sattui murrokseen jossa internet, kännykät ja tietokoneet tulvivat joka talouteen niin ajoitus oli aika lailla pahin mahdollinen. Kiitos siitä mitä riitelyllänne (entiselle) harrasteelleni teitte. Ham spirittiä parhaimmillaan.

        Nyt kun joka kodissa on tietsikoiden lisäksi miljoona kiinalaista hakkuripoweria sirisemässä, vinkumassa ja säksättämässä radiotaajuuksilla niin on kovin helppo pitää HF laitteet kiinni. SRALin edelleen jatkuva typerä tappelu helpottaa pitkän QRT:n jatkumista entisestään. Ei tarvitse harmitella sitä, että nykyisessä QTH:ssa antennien laittaminen olisi muutenkin todella hankalaa.

        t. Ex jäsen OH2B##


      • mulkku-mies
        unddiefrageist kirjoitti:

        Mistä moinen katkeruus ja raivo? Mitä on tämä Jussila tehnyt?

        Vaikka mitä kuten nyt tämäkin viestiketju on Jussilan ja hänen bulvaaniensa aikaansaannosta. Ei ole mitään Koivaaran sähköposteja tai tekstiviestejä olemassakaan. Kaikki on Jussilan ja hänen bulvaanien valheita.


      • esimerkkierkki

        On esitetty että Jussila painuisi vittuun Srallista, kaataisi mastonsa ja hankkiutuisi radiolaitteistaan eroon. Olisiko sinun mahdollista näyttää hyvää esimerkkiä ja tehdä samoin? Kenties rähinöinti loppuisikin jo tuohon.


    • ryömikää.kiven.alle

      Ketä kiinnostaa näiden vuosia jatkunut keskinäinen kähinöinti, ei meitä. Vielä kun teette sen 3699 niin että saadaan nauhoitukset juutuubiin houkuttelemaan uutta väkeä harrastuksen pariin. Tervetuloa, meillä homma toimii.

      Kiitos, mutta jatkot jossakin muualla pliis.

    • anti-jussila

      On se vaan niin vaikea teidän Jussilistien tajuta minkäisen miehen kanssa olette tekemisissä. Lopettakaa tällaisten valheiden levittäminen liittomme puheenjohtajasta!

    • Liiton hallitus on vastuussa onnistuneesti kaikkien aikojen suurimasta meno erästä. Liittoon kuuluvat voivat kiittää halitusta samalla, kun maksavat jäsenmaksun. Onhan tuo nyt jäsenmaksun arvoinen suoritus tehdä kakkienaikojen ennätys.

    • Anonyymi

      2100 vuonna:
      Liiton ainoa jäsen lukee tyytyväisenä, kuinka lopultakin on saatu päätökseen liiton tuho. Liiton toinen jäsen irtisanoutui edelisenä vuonna. Ei tarvitse enää tapella mistään. Täydellinen yksimielisyys valitsee. 2000 luvun tavoite on viimeinkin saavutettu. Kiitos 2000 luvun alun aktiiviselle toiminnalle liiton tuhon suhteen. Nyt voi liittoon kuulumattomia muistaa liiton nimissä tutkinta pyynnöillä. Trafi, tukes ja oikeuslaitos saakin tämän tästä töitä. Kukaan ei kitise turhasta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3390
    Aihe