Nelonen Median toiminta härskiä

käänsinpois

11

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • khjS

      Ihan tiedoksi sinullekin, että isot linjaukset Sanoma Median ja muidenkin yhtiöiden sisällöistä tehdään korkeammalla tasolla kuin jonkun musapäällikön toimistossa. Tämä on ihan faktaa, jota kaltaisesi tavis ei tajua.

      • todellavakuuttavaa

        Aivan sama missä ne päätökset lopulta viimekädessä tehdään, mutta jos on tällainen tyyppi kanavan musiikkipäällikkönä joka haluaa olla edessuoltamassa tällaista paskaa ja antaa sille kasvot.

        Kävin taannoin ihan vasitella HitMixin sivuilla kun törmäsin mainintaan suurin hitti äänestyksestä. Listalle valmiiksi valitut biisit olivat kyllä todella surkuhupaista luettavaa. Mikko Koivusipilä kanavan musiikkipäällikkönä on ilmeisesti ollut listaa tekemessä, eikä edes osannut valita monelta niitä suurimpia hittejä. Taylor Swiftiltä puuttui äänestyksestä yksi hänen uransa isoimmista kappaleista ja se millä hänen suosionsa lähti räjähdysmäiseen nousuun eli Love Story. Backstreet Boysilta taas oli jätetty pois yhtyeen kaikkien aikojen suurin hitti I Want It That Way ja jos oikein muistan niin äänestyksessä ei ollut myöskään yhtään biisiä The Rasmukselta, Himiltä Nightwishiltä ja Foo Fightersilta.

        Kertonee ainakin itselleni sen faktan että varsin osaamaton musiikkipäällikkö tämänkin kanavan taustalla. Jos Suomessa haetaan isointa hittiä ja listalla ei ole 90 ja 2000 luvulta edes suurimpia suomalaisia hittejä äänestyksessä eikä kuten jo mainitsin suurelta osalta äänestyksestä löytyneiltä bändeiltä ja artisteilta osattu valita äänestykseen niitä isoimpia/ isointa hittiä.

        Tälle kanavalle pitäisi vielä saada lisää kuuluvuus alueita vuodelle 2018. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, jos toimiluvan myöntäjät tähän suostuvat.


    • halosentoimintahärskiä

      Mitäpä epäselvää tuossa, johan se uutisestakin ilmenee. MG oli lupautunut Nelosen ohjelmaan, mutta meni Maikkarille joka maksoi enemmän. Loikkareille ei tämmöisen eleen jälkeen tavata lounaita tarjota. Oletti tietysti että soitot jatkuvat kuten ennenkin nelosen puolella mutta joutui toteamaan kuinka kapitalismi toimii ja on nyt niin uhria niin uhria että.

      • todellavakuuttavaa

        Itse en sitä uutista ole lukenut, missä MG olisi lupautunut jo Nelosen ohjelmaan. Olisiko heittää linkkiä tähän. Itse olen onnistunut lukemaan vain sen että MG olisi käynyt keskusteluja molempien kanssa. Ensin kieltäytynyt Idolsista ja omien sanojensa mukaan lupautunut X-factoriin ennen kuin Nelonen tarjosi Voicen tähtivalmentajan paikkaa. MG:n tapaus nyt vain on kaikessa Nelonen Median radioiden pöljäilyissä ja yksitoikkoisessa sisällössä jäävuorenhuippu.

        Todennäköisesti jos MG olisi voiceen mennyt niin Redramalle olisi vain ilmoitettu: Sua ei enää kaivata.

        Jos MG vain valitsi toisen ohjelman, mutta entäs Michael Monroe. Kaveri luopui Voicen pestistä ja ne 30 vuotisjuhlakiertueen kiireet olivatkin X-Factor https://www.mtv.fi/viihde/musiikki/artikkeli/michael-monroe-jatti-voice-of-finland-pestinsa-paljastaa-paatoksensa-taustat/6454990#gs.UgFrklw

        Monroe päässyt verraten vähällä MG:hen verrattuna. Katselin Monroen ja Hanoi Rocksin soittotietoja biisit sivustolta ja jokusia soittokertoja löytyi ihan lähiajoiltakin. Vertailukohtaa kun itselläni ei ole kuinka paljon ovat aikaisemmin soittaneet niin en tiedä onko vähentynyt vai ihan normissa.

        Toivottavasti jatkossa X-factor Suomi ja Voice tulisivat eriaikoina. Miksi, miksi, miksi, Nelosen täytyi vetää Idols shaiba ylös haudastaan. Tässä kärsivät kaikki formaatit. Varsinkin jos tulevat samoihin aikoihin. Maikkari ja Nelonen voisivat tältä osin haudata sotakirveensä ja sopia, että vuoroin toinen tuottaa ohjelmansa syksyksi ja toinen kevääksi, jos siis oletetaan että Voice ja X-factor jatkuvat vielä 2018 jälkeen joka hiton vuosi.


      • halosentoimintahärskiä

        "MG taustoittaa tilannetta kertomalla, että toukokuussa 2017 hän oli jo luvannut lähteä tuomariksi The X Factoriin, kun häneltä kysyttiin halukkuutta Voice of Finlandin tuomarin pestiin.

        - Katsoin luonnollisesti myös tämän kortin. Päädyin kirjoittamaan sopimuksen The X Factorin kanssa, koska se tuntui oikealta ja sen sijaan että menisin jatkamaan jonkin ohjelman 'räppituomarin' virkaa, pääsen tässä tekemään sen juuri omalla tavallani ja suuresti arvostamassani seurassa, Mikael Gabriel kirjoittaa"

        -Jos MG oli toukokuussa 2017 jo luvannut lähteä tuomariksi X-Factoriin niin olisko siinä vaiheessa jos olisi ihan sopparitkin allekirjoitettu niin tuskin Nelonen Medialla olisi siihen mitään nokan koputtamista ollut? Ei, hän oli vain lupautunut, mutta katsoi "luonnollisesti myös tämän kortin" eli "kumpi maksaa enemmän". Ok Maikkarilla siis rahakkaampi tarjous, miksi siis kilpailevalle kanavalle sitoutunutta hahmoa pitäisi sen jälkeen esillä pitää sen enempää vaikka tietysti ei pitäisi silleen jo tehtyjen levyjen soittoon vaikuttaa. Varmaan Nelosella on viime päivinä ylävitosia heitelty kun Jouni Gabriel kärähti pössyttelystä. Monroella oli vähän toisenlainen tilanne eli määräaikaissopimus umpeutui jonka jälkeen voi tietysti vapaasti valita seuraavan työnantajansa. Eipä noilla vanhoilla formaateilla ole muuta saalistettavaa kuin katsojat ehkäpä seuraavaksi levyraati tai Megavisa uusiksi jossain muodossa. Tuskinpa noissa lähetysajoissa mitään sopimuksia tehdään ihan yhtä vähän kuin Citymarket ja Prisma sopisivat että myykää te tällä viikolla juhlamokkaa 3,99 niin me myydään sitten seuraavalla viikolla.


    • Eikiinnostapätkääkään

      Ketä helvettiä kiinnostaa joku Miksun musa. Hyvä vaan kun ei soiteta.

      • älherätämuaunesta

        Opettelisit pelle tajuaman mistä on kyse. Kyse tässä koko jupakassa ja tälläkin palstalla on Nelosen toiminnasta, jonka kohteena nyt sattu olemaan Mikael Gabriel, yhtä hyvin se olisi voinut Eino Kalevi, Jaakko Aukusti tai Juha Tapio.

        Sillä millaista musaa MG tekee ei ole mitään merkitystä. Knoppitietona jos et tiennyt ja kun näyttää kiinnostavan kun tännekin kommentoit. Radio Suomipop on kanava, joka on soittanut ylivoimaisesti eniten alkuvuodesta Mikael Gabrielin musiikki ja Nelonen Median radiot yhteensä ovat muutamana viimevuonna soittaneet hänen musiikkiaan ahkerimmin.

        Jos et vieläkään tajunnut se pointti on Nelonen Median toimintatavat asiassa.


      • Seafmrulez
        älherätämuaunesta kirjoitti:

        Opettelisit pelle tajuaman mistä on kyse. Kyse tässä koko jupakassa ja tälläkin palstalla on Nelosen toiminnasta, jonka kohteena nyt sattu olemaan Mikael Gabriel, yhtä hyvin se olisi voinut Eino Kalevi, Jaakko Aukusti tai Juha Tapio.

        Sillä millaista musaa MG tekee ei ole mitään merkitystä. Knoppitietona jos et tiennyt ja kun näyttää kiinnostavan kun tännekin kommentoit. Radio Suomipop on kanava, joka on soittanut ylivoimaisesti eniten alkuvuodesta Mikael Gabrielin musiikki ja Nelonen Median radiot yhteensä ovat muutamana viimevuonna soittaneet hänen musiikkiaan ahkerimmin.

        Jos et vieläkään tajunnut se pointti on Nelonen Median toimintatavat asiassa.

        Eikös Eino Kalevin musa soi päivittäin Radio Sandelsissa? Mikset kuuntele sieltä?


    • Anonyymi

      Hienot radiokanavat.

      • Anonyymi

        Radio Rock kyllä. Muita ei tule kuunneltua ollenkaan paitsi joskus Classic Hitsiä. En vain ole täysin varma onko kyseessä Sanoman vai Kevyt kanavan radio


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Radio Rock kyllä. Muita ei tule kuunneltua ollenkaan paitsi joskus Classic Hitsiä. En vain ole täysin varma onko kyseessä Sanoman vai Kevyt kanavan radio

        Sanoman. Harju halusi taajuuden Helsinkiin, mutta veti vesiperän. Onnistuessaan olisi varmaan ominut kanavan tuotannon itselleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jäätävä epävarmuus

      Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko
      Ikävä
      82
      1635
    2. Ainakin hän on elossa

      ehdin jo huolestua.
      Ikävä
      40
      1279
    3. En malta odottaa mies että tulet minuun

      Sykkivänä ja intohimon palossa ujutat hitaasti upean rakkauden miekkasi minuun, ja antaudutaan kiihkeään rakasteluun. Hu
      Ikävä
      87
      976
    4. Siltojen varjoissa

      Siltojen varjoissa Yksinäinen susi kulkee, hiljaisuudessa sanoja punnitsee. Sydän auki, paljas liekki rinnassa, siltoja
      Ikävä
      201
      936
    5. Mitä meille oikein

      Tapahtuu vai tapahtuuko mitään?
      Ikävä
      53
      862
    6. Mitä hellittelynimiä

      Sinulla on kaivatustasi?
      Ikävä
      61
      853
    7. Vanhemmalle naiselle

      Ihastuin sinuun kauan sitten. Luonteeseen, ulkonäköön ja iloisuuteen. Olen haaveillut sinusta sen jälkeen monet kerrat.
      Ikävä
      66
      838
    8. Pitsaa selliiä

      Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon
      Kuhmo
      20
      830
    9. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      34
      784
    10. Olet vain kiltimpi

      Ja rauhallisempi ja rakastavampi. Se vetoaa
      Ikävä
      37
      779
    Aihe