Muistatteko kuinka SCC:n tontilta raapaistiin pintamaat ja taxien kyljet olivat täynnä SCC:n mainoksia ja kuinka Kiemunki piti täysin varmana että autotalo rakennetaan Hämeenlinnaan.
Sairaalahanke noudattelee täysin samaa kaavaa. Tiedotusvälineet suorastaan pullistelevat toinen toistaan mairittelevimpia uutisointeja Viipurintien sillan pielen ainoasta oikeasta paikasta sairaalalle. Ja taas on äänessä, kukapa muukaan kuin Iisakki Kiemunki. Kiemungin puolitotuuksia sisältävissä puollustuspuheenvuoroissa sairaalalle on täsmälleen samat fraasit kuin autotalon kohdalla. Tai no ei ihan, sillä kaupunginjohtajaa ei tiettävästi ole vielä kutsuttu Ameriikkaan sairaalahankkeen neuvotteluihin.
Ajatelkaapa nyt, alkaako valtio todellakin rahoittamaan puolen miljardin sairaalaa viime vuosina kolmen tuhannen ihmisen muuttovoitosta kärsineeseen kanta-Hämeeseen? Ei tietenkään, se on täysin selvää jokaiselle ajatustoimintaan kykenevälle. koko hanke lepää jälleen kerran täysin utopististen haaveiden varassa, vailla minkäänlaisia realiteettejä. Tähän haaveiluun on jo nyt hukattu virkamiesten työaikaa ja verovaroja suunnitteluun kymmeniä tuhansia euroja.
Kun tähän lisätään vielä se, että puollustusvoimat ilmoitti neljä kuukautta sitten ettei ole väistymässä mihinkään tontiltaan, ei asia enää epätoivoisempi voisi olla.
Hengen nostatusta ja haavekuvia
39
524
Vastaukset
- Puolitotuus
Sinulla on Pilkkala aikaa kirjoitella täyttä askaa mutta mietihän miksi olet kusessa scc oikeudenkäynnissä etkä kirjoittele siitä edes puolitotuutta.
- kokoTotuus-
Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele Kokdem-ääliölle vankilaan se tuntee SCC tuulen huutelut ja kusetukset. Onnea matkaan.
Terveisiä eduskuntaan! - PelkääkkönnäPolliisii
Net mullat taitaa olla kateissa yhtälailla kuni Taula-Matin tuppeensahatut laurat! Ettei kertakaikkijjaan löyry yhtään mistään. Ja poliisei on niin kovin vähän, jottei tohri mennä häiritteen tälläsill triviaaleill!
Taitaa pitää nykysi oll vähintään kaks tapettu, ett poliisit lähtis kattoon.
- TerveisetEduskuntaa
Päivää Pulu.
- SulleMulleHYVÄÄ
Mutta kun niitä erilaisia urakoita ja gryndauksia on jo vähän alustavasti kai lupailtu ja matkoillakin reissailtu
- Eikö_
Kyseessä ole silloin muuttotappio?
- hoidokkimaskuliini
kuka hiton puupää ehdottaa sairaalaa kainusaareen, itsekin asun siellä joka aamu mm pitää asentaa Remrantit suoraan seinille,koska tämä vetelä suomössö liikuttelee keroostaloa,entäs sitten sairaalaa, mitä vikaa on Ahvenistosta???????
- vakaapersu
Olen myöskin ihmetellyt Ahvenistoa kuin ihan uusi sairaala ja nyt pitää vaan uusi rakentaapi. Kyllä varmaa vaa krynderewitä haluaa hyödyntää
- nnbbhh
Enää puuttuu khshp logot kerhon pelipaidoista...ja ympyrä sulkeutuu
- eihän.he.päätä.mistään
Khshp lakkaa olemasta kun sote-alue ja maakuntahallinto alkaa. Paikalliset korttelisuuruudet eivät päätä sote-alueen asioista enää lainkaan.
- HåkanFrånBemböle
Vartoillaan, vartoillaan; kohta KykySartsa ja kaverit antaa lausunnon( tällä kertaa ei anneta ilon kautta), on olemassa varasuunnitelma, jos alkusuunnitelma menee käteen.
Seetana, ne valopäät ostaa kyseisen tontin Senaatilta erittäin kalliilla hinnalla ja lisäksi teettävät puunpurkausalueen VR:lle. Taitaa tulla melkeinpä kopio SCC:N malliin.
Kukaan ei vielä sanomaan paikkaa mihin valtio haluaa sairaalan rakennettavan.
Eipä tiedetä vielä kokoakaan, jos leikkaukset tms. pienee, eipä tarvita kovinkaan suurta kompleksia kun suurin osa tehdään päiväkirurgiana.- HjeissanFråmme
Kari Ilkkalaa tarvittaisiin paljastamaan pahat haisevat paiseet mutta kun Kari on suhmuroinut itsensä kusseen autotalo-casessa ja on syytteessä käräjäoikeudessa. Pistetään hanke seis siihen asti kun Karin juttu tuomioistumisen kanssa on ohi 10 v. kulttua. Sitteen Kari johtaan projektia.
- FråmmeHjeissan
HjeissanFråmme kirjoitti:
Kari Ilkkalaa tarvittaisiin paljastamaan pahat haisevat paiseet mutta kun Kari on suhmuroinut itsensä kusseen autotalo-casessa ja on syytteessä käräjäoikeudessa. Pistetään hanke seis siihen asti kun Karin juttu tuomioistumisen kanssa on ohi 10 v. kulttua. Sitteen Kari johtaan projektia.
Kari Ilkkalaa tarvittaisiin paljastamaan pahat haisevat paiseet mutta kun Kari on nytjuurikin saattamassa KokDem-Rikollisia *kiven sisään* kun he ovatsuhmuroinut itsensä kusseen autotalo-casessa ja ovat pahasti pulassa ja syytteessä käräjäoikeudessa.
Pistetään hanke seis siihen asti kun KokDemujen juttu tuomioistumisen kanssa on ohi 10 v. kulttua.
Sitteen Kari johtaan projektia.
- Ladamies2
Esa Tarkka kirjoitti kaupunkiuutisiin asiallisen jutun, suosittelen luettavaksi.
Hän otti kantaa asioihin niinkin tiukasti, ettei taida olla sekoomuksen taikka sosiääliödemokraattien kannattaja.- ällöttäväää
Pezuikki kehui henki haisten omiaan.
- Nyrkinjahellanväliin
Eipä ole Esan jorinoilla varmaankaan mitään vaikutusta suunnitelmiin. Ei ole lehtijutun mukaan saanut edes omaa muijaansa ruotuun, kun puoliso kannattaa uutta sairaalan paikkaa. Laittaisi nyt edes kotoväen ruotuun, voisi lisätä uskottavuutta.
- TutinaaTalonPuolesta
Oliikoos se just Kanta-Hämeessä, kun oli rakennettu talo liika lähelle rautatietä ja sänkykin tärisi.
- 475gho
Nuku teltasa.
- ToinenSCCjomenossa
Hyvinkäälle kelpaa hyvinkin vanhan toimivan sairaalan saneeraus 60 miljoonalla eurolla jossa on myös HUS mukana mutta meidän pitäisi saada ihan uusi sairaala jonka kustannusarvio pyörii 300-500 miljoonan euron haminoilla ja suunniteltu paikkakin on aivan toivoton. Jokin tässä Hämeenlinnan yhtälössä ei nyt oikein täsmää. Toisaalta jos tuota uuden rakentamisen jättikakkua on jo etukäteen taas vähän jaettu niin kyllähän sitä uutta on pakko ajaa eteenpäin vaikka millä konstilla. 300-500 miljoonan potista on kyllä huomattavasti helpompi jakaa ns. rakentamisen ohihyvää mukana oleville puuhailijoille kuin kuin vajaan 100 miljoonan potista.
- Erikoisasiantuntijat
Uusi sairaala tuottaa itsensä takaisin jo muutamassa vuodessa kuten tapahtumapuistokin.
- vastakysymys
Tiedätköhän sä ihan varmasti mitä "kanta-häme" tarkoittaa?
- Hyvingäyp
Hyvinkäällä kelpasi myös ohjelmayhtiölle tapahtumapuistoksi jo olemassa oleva alue. Vaikuttavat tolkun ihmisiltä. Keskustan katujakaan ei tyhjennetä asiakkaista turhaan millään parkkimittareilla. Varmaan olis Ritaluomakin joutunut siellä näyttämään rahat jo ennen tonttikauppoja.
- kukapakeneeseuraavaksi
Hämeenlinnassa on nyt menossa näköjään jo SCC 2. Kaikilla ei ole kai vielä ihan maha täynnä Kirstulan Pellon Täydellisestä Mahalaskusta.
- Ritskulle4vhuone
http://www.hyvinkaa.fi/kaupunki-ja-hallinto/hallinto-ja-organisaatio/
Omaa kehitysyhtiötähän tuo tosiaan huutaa. - SariSairiosta
Aika yksinkertaisen näköinen himmeli. Mahtaako tuosta irrota luottamustehtäviin hakeutuneelle olleskaan leipä?
- SoonVanhaLahna
Miten on?
Tässäkö toimii HML:n hyvät veljet?
Tontti, jossa nykyinen sairaala toimii on kaupungin oma alue. Lunastus sairaalaalle on oikeastaan läpihuutojuttu. Osa ns. vanhasta sairaalasta suorastaan helpottaa siirtymistä uusiin osiin on vaivatonta. Ainoa, joka kärsii, on Kiemunki kun se( se on alunperin muoto elukasta, joka on ihmisen alempi versio) joutuu liimailemaan lappuja ilmoitustautuihin pitkillä käytävillä.
Juvoselle tämäkin, mitä auttaa rautatie? Kun mennään Helsingin suuntaan Riihimäki on takaraja, sen jälkeen alkaa HUS:n alue( 2 seisaketta). Entäs pohjoiseen, Iittalan jälkeen alkaa Toijalasta( 2 seisaketta) Pirkaanmaan alue, eipä tule sieltäkään monta potilasta.
Yhdyntä on mukavaa hommaa, kun antaa ja saa, sanoi Sartsa aikoinaan Levimiittingin jälkeen, pitääkö vieläkin? - I-K-
Sairaalahanke tullaan toteuttamaan, vaikka persut ja muut epäihmiset kuinka huutaisivat ja valittaisivat. Tämä hanke ollaan jo lyöty lukkoon ja kaikki muu on vain teknistä säätöä. Jos joku kuvittelee voivansa lyödä kalikoita rattaisiin, niin kannattaa silloin miettiä haluaako siihen karuselliin pyörimään. Nimettömillä foorumihuutelijoilla ei ole minkäänlaista merkitystä, ja jos joku omalla nimellään poikkiteloin asettuu, niin siinäpähän tuhoaa oman maineensa ja virkansa, jos hörhöllä sellaisia edes alunperinkään on. Kaikki mahdollinen lapsuuden tikkarivarkauksista seksuaali-asioihin tutkitaan ja paljastetaan. Se nyt vaan on tyhmää seistä radalla junan tullessa.
- kuvitellaan.kaikkeka
Samaa mieltä. Ei ole järkeä kuunnella joilla ei ole järkeä ees sairaalahankkeessa.
- KiehumunkkiUhoaa
Tuo teksti ja uho oli kuin suoraan Iisakin suusta :ambulance:
- onneaKK
Iisakkitautinen on vielä tajuissa tähän aikaan. Ei yleensä,
- HuomionSiirto
Jos joku valittaa niin voihan sen elämää aina vakoilla ja laittaa vaikka elatusmaksutiedot jakoon.
- Kfdgdhd
Älä perzuikki kersku kun et maksa.
- armeijaltakinlupasaatava
Tärkeinhän kuitenkin unohdettu, valtion osuudesta ei ole mitään varmuutta, myöntääkö edes rahaa? Kriisikunta sillä seisaalta hämeenlinna jos omillaan rakentaa sairaalan.
- vanhaasaneratenparempi
Hämeenlinna ei pysty omilla rahoillaan edes nykyistä sairaalaa ehostamaan kun kaikki rakentaminen menee koko ajan velkarahalla eli ei mitään toiveita uudelle sairaalalle radan varteen . Lisääntyvä muuttotappio ja yritysten poislähtö paikkakunnalta vielä kurjistaa kaupungin rahallista tilannetta entisestään.
- HannuJii
Katsokaapas kun Iisakki on jo vajaan vuoden talossa oltuaan saanut palkantarkistuksen: http://khshp.ktweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil.htm? elin=HALL&pvm=26.9.2017 16:00 §143 Viranhaltijoiden päätökset:
"148/8.9.2017 Viestintäpäällikön palkan tarkistaminen 1.11.2017 lukien"- wd444
Linkki ei aukea kuin etusivulta, mites ton palkan tarkistamisen pääsee näkemään
- HannuJii
wd444 kirjoitti:
Linkki ei aukea kuin etusivulta, mites ton palkan tarkistamisen pääsee näkemään
Sivulta http://khshp.ktweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_tek.htm hakemalla, toimielin Hallitus ja Hae kokoukset, 26.9.2017 kokouksen pöytäkirjassa tuo mainitaan.
- demarit
Eihän sairaalan työntekijätkään ole kovin mielissään uuden sairaalan sijainnista. Eikä uudesta "Kahdeksan tähden sairaala"-yhteistyöstä, aikaisemmin on jo kai joitain osia myyty/ulkoistettu, ainakin sydänsairaalan ja fimlabin valomainokset taitaa olla keskussairaalan pääovella. Kaikki nämä tehdyt ja suunnitteilla olevat hankkeet esitetään niin että ne on välttämättömiä ja että rahaa säästyy, mahtaako olla oikeasti niin? Ahvenistolle mahtuu kyllä rakentamaan uutta! Ja suunniteltuun uuteen sairaalaan ei mahdu läheskään kaikki nykyiset toiminnot, eli jääkö osa kuitenkin nykyiseen paikkaan?
- nvb270
Sinun on hyvä keskittyä sairautesi hoitamiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357754Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834596Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673251- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581488Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171476Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581189Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2771088