Yhteiskuntatieteilijä kauppikseen?

Kauppikseenko

Kokeillaanpa löytyisikö täältä kohtalotovereita tai muuten vaan hyviä neuvoja.

Oma tilanteeni on suunnilleen seuraavanlainen: Valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi muutamia vuosia sitten. Olen sikäli ollut onnekas, että työttömänä en ole pahemmin joutunut olemaan, mutta työsuhteeni ovat olleet erilaisia määräaikaisia pätkiä julkisella sektorilla. Nyt kun nykyinen sopparini vuoden lopussa päättyy, on tullut taas kirottua nuoruuden opiskeluvalintoja ja mietittyä, miksei voinut opiskella jotain vähän käytännönläheisempää. Tuntuu että vieläkin saa olla hakemassa kymmeniä työpaikkoja päästäkseen edes yhteen haastatteluun ja vakituisesta työsuhteesta on melkein turha edes unelmoida.

Nyt olenkin pohtinut, kannattaisikohan vielä näin kolmikymppisenä lähteä tekemään toista maisteritutkintoa kauppatieteistä. Pääasiallisena motivaationa tällaiseen ratkaisuun olisi omalta osaltani siis laajentaa työllistymismahdollisuuksiani etenkin yksityisen sektorin suhteen ja tietysti myös palkkaus. Kauppatieteitä olen töiden ohessa jo opiskellut avoimessa yliopistossa 60 opintopisteen verran (laskentatoimen aineopinnot).

Olisi kiva kuulla, mikäli täältä löytyisi kokemuksia KTM-tutkinnon suorittamisesta YTM/VTM, FM tai muulta vastaavalta pohjalta. Minkä maisteriohjelman valitsitte ja onko KTM ollut sellainen tutkinto, joka ratkaisevasti myös paransi asemaanne ja palkkausta?

0

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

        Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
        Äänekoski
        75
        1420
      2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

        Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
        Maailman menoa
        248
        1322
      3. Martina lähdössä Ibizalle

        Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        152
        1106
      4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
        Maailman menoa
        255
        1088
      5. Avustikset peruttu.

        Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
        Suomussalmi
        51
        795
      6. 65
        774
      7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

        Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
        Ikävä
        62
        757
      8. Miksi mies tuntee näin?

        Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
        Ikävä
        39
        728
      9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

        parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
        Ikävä
        44
        701
      10. Määpä tiijän että rakastat

        Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
        Ikävä
        30
        647
      Aihe