Unettomuus, raskaus, uupuminen

meredith9786

Uniongelmat alkoivat vuosi sitten.
Aiemmin oli vain silloin tällöin (pari kertaa kk), ettei uni tullut, vaan valvoin 2-3 asti. Vuosi sitten lakkasin nukkumasta melkein täysin. Unta odotin tunteja. Sitten aamuyöllä nukuin pari tuntia, kunnes heräsin ja aloitin päivän. Puoli vuotta meni pääsääntöisesti siten, että uni ei tullut -säännöllisestä elämänrytmistä huolimatta, useaan tuntiin nukkumaanmenosta. Valvoin 3-4 asti aamuyöllä ja sitten nukuin muutaman tunnin.

Jossain vaiheessa se muuttui siten, että uni tuli kyllä nopeasti, mutta kesti sellaiset maksimissaan 5 tuntia, yleensä vähän vähemmän. Uni oli kyllä syvää ja sillä jaksoi kyllä yhden työpäivän.
Käytin maltillisesti melatoniinia, Anti-Stressiä ja Zopinoxia. Zopinox oli lähinnä se viimeinen mahdollisuus kun muuten olisi pää hajonnut.

Sitten tulin raskaaksi ja luonnollisesti jätin kaikki, siis ihan kaikki, lääkkeet ja luontaistuotteet pois. Alkuraskaudessa ravasin toki vessassa öisinkin muutaman tunnin välein, joten se siitä nukkumisesta. Rajoitin kyllä nesteitä illalla ym. Raskauden edetessä olen käynyt yöllä kerran vessassa. Käytännössä nykyään menee siten, että nukahdan nopeasti, väsyneenä. Nukun 3-4 tuntia, herään vessahätään, käyn vessassa, valvon pari tuntia ja ehkä nukun, -ehkä en, kellonsoittoon asti.

Jotkut yöt ovat hyvinkin virkistäviä, esim. viime viikolla 13 tuntia yhdellä heräämisellä. Kertoo jotain väsymyksestä ja uupumuksesta! Edellinen yö taas 6 tuntia ja viime yö ehkä 4.

Olen jo niin tottunut olemaan väsynyt ja uupunut, ettei se haittaa sillä tavalla normaalia elämää.
Eniten tässä vituttaa myötätunnottomuus. Mies ei ymmärrä, "miten voin olla jatkuvasti väsynyt ja äreä". Neuvolassa ja neuvolalääkärillä vaan kohautellaan olkia ja sanotaan että jaa.

Olen ollut hyvin huolissani levon vähyyden vaikutuksesta sikiön kasvuun ja kehitykseen. Pelkään, että saan jonkun sokerivauvan (pahimmassa tapauksessa sikiöllä on joku diabetes tms.). Lisäksi kun omat hormonit ovat sekaisin, niin ei se voi mitenkään olla terveellistä kenellekään. Käypä Hoito -sivustolta luin, että unettomuus esim. aktivoi lisämunuaista tuottamaan kortisolia, joka taas vaikuttaa kilpirauhasen tuottamiin hormoneihin jne.

Ei mulla muuta.

1

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Annanenk

      Voi kuule! Ymmärrän sua täysin! Mulla alkoi unetromuus stressaavassa elämäntilanteessa ja burnoutissa. Valitettavasti lääkäri määräsi nukahtamislääkkeitä ja jäin niihin koukkuun ja ne tuli jokapäiväiseen käyttöön, ku en enää nukkunu ilman niitä. Niiden jälkeen unettomuus on ollut vielä hirveempää. Kun olen alkanut purkaa niitä, saatan joskus nukkua vaan tunninkin. Viime yönä nukuin kolme tuntia vaikka olin pedissä koko yön ja en voi kuvata sitä turhautumisen määrää. Joskus oon niin väsynyt, että tuntuu että pää on sumussa, ja järki ei juokse eikä jaksa enää toimia. Otan melatoniinia ja oon kokeillut kaikki mitä lääkkeettömiin hoitokeinoihin tulee.

      Sitten välillä rysähdän ja nukun kans jonkun päälle 10 tuntia suorilta putkeen ja voi että kuin ihanaa se on!

      Hirveää tämä on. Varsinkin kun muistan mitä elämä aikanaan oli hyvien unien kanssa.

      Elättelen toivoa että kun pääsen tästä lääkkeestä eroon ja aivot palautuu näistä, nukun vielä joskus hyvää luomu unta. Siihen asti ootan vaan aina ihmettä et jonain öinä nukun hyvin et jaksan sinnitellä tän väsymyksen kanssa....

      Voin kuvitella että raskaana kaikki huolet vauvastakin vaikuttaa nukkumiseen vielä enemmän ja unettomuus on vielä raskaampi taakka.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4593
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3165
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2863
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      60
      2787
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      6
      2370
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2165
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      15
      1589
    8. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      17
      1564
    9. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1504
    10. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1498
    Aihe