Eli siis olen nyt lukion 2. luokalla ja olen nyt tähän asti ollut pitkässä matikassa. Sain ensimmäisen vuoden alussa ensimmäisestä pitkän matikan kurssista 7 ja olin siihen ihan tyytyväinen, joten päätin jatkaa. Seuraavasta sain 6 ja sitten sen jälkeen tähän päivään saakka numerot ovat pyörineet 5 ja 6 välillä. Yhdestä kurssista olen saanut nelosen. Tällä hetkellä olemme Ma8 kurssilla. Joten mietin vaan, että onko minulla mitään mahdollisuutta kirjoittaa tuo pitkä matikka ja onko joku muu ollut samassa tilanteessa? Mitä ootte tehnyt?
Vastaukset 12
- juutaiei
Voithan sinä tietysti pitkän matikan kirjoittaa. Saatat hyvinkin päästä läpi, mutta huippuarvosanaan et tuolla osaamistasolla yllä.
En sitten tiedä, onko parempi saada pitkästä matikasta A tai B sen sijaan että saisi lyhyestä L tai E. Mieti sitä! - Tietenkinpitkä
Ilman muuta pitkä matikka kannattaa kirjoittaa vaatimattomillakin arvosanoilla. Pitkässä matematiikassa käsitellään asiat syvällisemmin kuin lyhyessä, mistä on hyötyä monessa eri jatkokoulutuksessa. Pitkän kirjoittamalla osoitat, että et ole lukiossa mennyt siitä mistä aita on matalin. Pitkän matikan arvosanaa arvostetaan aina.
- Anonyymi
Pitkä matikka kannattaa kirjoittaa vaikka saisi siitä arvosanan i. Pitkän matikan arvosanaa arvostetaan aina.
- eimatikkanero
Itse luin kaikki pitkän matikan pakolliset kurssit mutta niitten keskiarvo pyöriikin siinä 5,5 paikkeilla joten päätin sitten olla kirjottamatta :D ekasta kurssista sain kans 7 ja loput onkin sitten ollu nelosia, vitosia tai kutosia eikä ne tulokset enää lähteny nousuun. Jos jaksat tehä töitä nii kyllä se varmaan kannattaa kirjottaa (yleensä A:n raja on kuitenkin vaan jotain 8 pistettä) mut ite kirjotan keväällä lyhyen matikan ja nyt ku oon ekaa kertaa lyhyen matikan kurssilla nii toivon et oisin tehny tän päätöksen paljon aijemmin :D
Mut hei tsemppiä! Kannattaa kirjoittaa, vaikka se olisi suoritettu A:lla, niin sitä kuitenkin arvostetaan.
- Anonyymi
Pari vuotta kulunut viime viestistä ja lukiokin on nyt viimein ohi...Teidän vinkkejä kuuntelin ja sillä menin. B:hän sieltä tuli pitkästä matikasta. Itse todella tyytyväinen, kun otti huomioon oman opiskeluun käytetyn ajan. Ei ollut helpoin tie, mutta ei se loppujen lopuksi kovin mahdotonkaan ollut. Saas nähdä minkälaisia matikan haasteita tulevaisuus tuo, kun opinnot alkavat :D
- Anonyymi
Onneksi olkoon pitkän matikan B! Onhan se jotain.
Matikan haasteista tulevissa opinnoissa voi sanoa, ettei kaikilla aloilla matikka merkitse mitään eikä sitä sisälly kaikkiin opintoihin ainakaan paljoa. Sinun matikan osaamisella en kovin matikkapitoisiin opintoihin suuntaisi, kun matikka kerran ei ole vahvuutesi. Valinnanvaraa on silti paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi olkoon pitkän matikan B! Onhan se jotain.
Matikan haasteista tulevissa opinnoissa voi sanoa, ettei kaikilla aloilla matikka merkitse mitään eikä sitä sisälly kaikkiin opintoihin ainakaan paljoa. Sinun matikan osaamisella en kovin matikkapitoisiin opintoihin suuntaisi, kun matikka kerran ei ole vahvuutesi. Valinnanvaraa on silti paljon.Jos insinööriksi meinaa niin kyl ne samat matikat opetetaan uudestaan, että lyhyelläkin pärjää :DDD
- Anonyymi
Kiva kun tulit kertomaan ja mahtava rutistus! Opintopolusta voi katsoa kuinka paljon lähtöpisteitä saa pitkästä versus lyhyestä eri arvosanoilla. Riippuu mihin hakee. Aika usein pitkän A-M antaa muutaman pisteen enemmän kuin lyhyen vastaava arvosana. Sitten taas E-L on jo yhden arvosanan enemmän (eli pitkän E antaa paremmat pisteet kuin lyhyen L). Itse olen aikoinaan tehnyt lyhyen matikan ja kirjoittanut L. Nyt opiskelen itsekseni pitkää ja tarkoitus on kirjoittaa keväällä. Jos tulee E niin olen aika pettynyt, koska kovan työn jälkeen saan vain alle kaksi pistettä lisää aloituspisteisiin. Jos tulee M tai huonompi, niin sitten ei uurastuksesta ole ollut hyötyä. Tai no...ei ole ollut hyötyä opiskeluhakuihin, mutta kyllä pitkästä matikasta voi silti hyötyä nähdä itselleen, kun siinä käydään asioita läpi syvemmin.
- Anonyymi
Ehkä se pitkä matikka, ainakin hyvin opittuna, antaa sinulle itseluottamusta.
Mutta yleisesti ottaen pitkä matikka alapään arvosanoilla ei ole minkään arvoinen. Vaikka opetus olisi syvällistä, laajaa ja kaikin puolin huippua, huono arvosana osoittaa oppimiskyvyttömyyttä.
Se ei liene kummoinenkaan ansio missään.
Pitkästä matikasta heruvista pisteistä opiskelupaikoista kilpailtaessa on sanottava, että äidinkieli antaa samoilla arvosanoilla yhtä hyvät pisteet. Äidinkieli on sitä paitsi välttämätön kaikilla aloilla, äidinkielen täsmällinen osaaminen vaikuttaa menestykseesi joka päivä koko loppuelämäsi ajan. Ehkä kannattaisi panostaa siihen yhtä paljon tai enemmän.
On hämmästyttävää, että pitkästä matikasta L:n kirjoittaneilla on vain yhdellä kymmenestä L myös äidinkielestä. Eli se siitä pitkän matikan ajattelua kehittävästä luonteesta useimpien kohdalla! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä se pitkä matikka, ainakin hyvin opittuna, antaa sinulle itseluottamusta.
Mutta yleisesti ottaen pitkä matikka alapään arvosanoilla ei ole minkään arvoinen. Vaikka opetus olisi syvällistä, laajaa ja kaikin puolin huippua, huono arvosana osoittaa oppimiskyvyttömyyttä.
Se ei liene kummoinenkaan ansio missään.
Pitkästä matikasta heruvista pisteistä opiskelupaikoista kilpailtaessa on sanottava, että äidinkieli antaa samoilla arvosanoilla yhtä hyvät pisteet. Äidinkieli on sitä paitsi välttämätön kaikilla aloilla, äidinkielen täsmällinen osaaminen vaikuttaa menestykseesi joka päivä koko loppuelämäsi ajan. Ehkä kannattaisi panostaa siihen yhtä paljon tai enemmän.
On hämmästyttävää, että pitkästä matikasta L:n kirjoittaneilla on vain yhdellä kymmenestä L myös äidinkielestä. Eli se siitä pitkän matikan ajattelua kehittävästä luonteesta useimpien kohdalla!Jos oot hyvä matikassa, niin tottakai. Mä en osaa matikassa yhtään mitään, ehkä peruslaskut.
- Anonyymi
Me oikeisiin töihin vaan sieltä pulpetin takaa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS672037Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52766Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43661
- 47624
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48541