Hunajaa

Otin loppusyksystä yhden ampiaisen lasipurkkiin. Ikäänkuin vangiksi mutta kuitenkin vilpittömin lemmikkieläin-tarkoituksin.
Ajattelin lyödä rahoiksi mehiläiskasvattajana. Hunajasta maksetaan hunajaa.
Mutta onko nappaamassani yksilössä jotain vialla kun se ei ole tehnyt vielä pisaran pisaraa hunajaa purkin pohjalle ja aikaa on kulunut jo puoli vuotta? Olen ruokkinut sitä, eilenkin annoin sille tilkan muusia ja makkaranpalan. Mikä tätä ampiaista siis riivaa? Tällä menolla ei rikastumaan pääse!!!
0136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


bzz kirjoitti:

Otin loppusyksystä yhden ampiaisen lasipurkkiin. Ikäänkuin vangiksi mutta kuitenkin vilpittömin lemmikkieläin-tarkoituksin.
Ajattelin lyödä rahoiksi mehiläiskasvattajana. Hunajasta maksetaan hunajaa.
Mutta onko nappaamassani yksilössä jotain vialla kun se ei ole tehnyt vielä pisaran pisaraa hunajaa purkin pohjalle ja aikaa on kulunut jo puoli vuotta? Olen ruokkinut sitä, eilenkin annoin sille tilkan muusia ja makkaranpalan. Mikä tätä ampiaista siis riivaa? Tällä menolla ei rikastumaan pääse!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu