Tammikuun lentohinnat, Thaimaa

santtu_1975A

Nyt alkaa enemmän ja enemmän vaikuttamaan siltä, että Tammikuulle voisi työkuviosta tulla sellainen reilun kahden viikon "aika-ikkuna" mihin mahtuisi 7-10Päivän lomailu Thaimaassa.

Vaikka jonkin verran Thaimaassa matkaillut (olisikohan viimekuun Chiang Main reissu ollut joku 17-18:sta Thaimaan matka), niin edellisestä Talvikauden (Joulu-Helmikuu) Thaimaan reissusta on vierähtänyt aikaa varmaan kahdeksan vuotta ja omat matkani ovat töiden takia ajoittuneet tämän jälkeen talvisesongin ulkopuolelle (reissut viimevuosina olleet Syys- Marraskuussa ja Touko- Kesäkuussa).

Tiedän aikahyvin noiden loppusyksyn ja kevätkesän lentojen hintakuviot, mutta nyt tämä Keski-talvi on aikaa että en oikein tiedä miten lentohinnat kehittyvät ja siihen kysyisin hieman neuvoa ja kokemuksia?

Myös yhtenä mahdollisuutena ovat myös matkatoimistojen äkkilähdöt taikka lentopaikat (näillä molemmilla on joskus myös reissussa tullut oltua), mutta niitä ei ole vuosiin tullut seurattua, kun ei oikeastaan ole saatavilla niillä omilla "normaaleilla" loma-ajoilla (Näillä voisi Bangkokin sijasta lentää myös vaikka Phukettiin taikka Krabille)

Valitettavasti varmuus, että pääsenkö töiden puolesta lähtemään reisuun täsmentyy vasta tuossa 2-4viikon kuluessa ja ainakaan ennen sitä en voi lentoa ottaa (ja varmaan pitää asiasta muutenkin hieman vielä kotona keskustella, kun talven olen muutenkin aika isoilta osin reissutyössä pohjois-suomessa).

Muutenkin jos reissuun tulee lähdettyä, pitäisi se saada aika pienellä budjetilla tehtyä (eli hyvin edulliset lennot löydettyä), että "annan itselleni luvan" lähteä, kun edelliset reissut olleet viimekuussa sekä Toukokuussa ja tulevalle Toukokuulle on lennot taas ostettuna.

Tiedän tosiaan että lentojen hinnat vaihtelevat eri vuosina jonkinkin verran, mutta mitä kokemusta reissaajilla edullisten Thaimaan lentojen saamisesta Tammikuulle, ehkä noin kuukautta ennen lähtöä, taikka sitten Tammikuun äkkilähtöjen/lentopaikkojen "metsästyksestä" muutama päivä ennen lähtöä, löytyykö?

17

835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äkkilähtöjenkyttääjä

      Äkkilähtöjä varmaan löytyy tammikuussa lyhyelläkin varoitusajalla, mutta todennäköisesti viikoksi tai kahdeksi. Aurinkomatkat ja matkavekka ainakin tekevät tosin myös 11 päivän reissuja. Aurinkomatkoilta tosin ei edusllista taida löytyä edes seuraavan päivän lähdöille.

      • santtu_1975A

        Kahden viikon matka ei hyvin todennäköisesti tuona ajankohtana onnistu (11päivää voisi olla ok. jos lähtöpäivä on sopiva), mutta viikonkin reissu tuona ajankohtana voisi olla ihan mukava.


    • no esim finskillä suora lento helsinki-bangkok 9-19 tammikuuta 681€.
      Mun mielestä toi alkaa olee ihan normaali hinta....
      Yhdellä vaihdolla pääsee johonkin 620€ mut ei mielestäni kannata säästää 60€ tossa tilanteessa.

      • santtu_1975A

        Finskiltä löytyisi tiettyillä päivillä vielä halvemmat lennot (581€), mutta jäisi matkoineen 8päivään, mutta toisaalta sekin vielä voisi menetellä...
        Hankala tilanne, kun vaikuttaa siltä, että varmuus pääsenkö lähtemään vaiko en ja jos, niin mille päiville, varmistuu varmaan vasta noin kolme-neljä viikkoa ennen mahdollisia lähtöpäiviä.


      • kuriput
        santtu_1975A kirjoitti:

        Finskiltä löytyisi tiettyillä päivillä vielä halvemmat lennot (581€), mutta jäisi matkoineen 8päivään, mutta toisaalta sekin vielä voisi menetellä...
        Hankala tilanne, kun vaikuttaa siltä, että varmuus pääsenkö lähtemään vaiko en ja jos, niin mille päiville, varmistuu varmaan vasta noin kolme-neljä viikkoa ennen mahdollisia lähtöpäiviä.

        Sitäpaitsi se menolento tuolla hinnalla oli Hong Kongin kautta ja vaihtoaika 6 tuntia. Paluu oli suora.


    • Tsekkaa noi yleiset haku koneet, trivagot yms voit löytää yllättävän edullisen lennon hotellin.

    • Kannattaa tsekata myös lennot esim köpiksestä,amsterdamista ja frankfurtista sieltä on enemmän lentoja kuin täältä pohjoisesta ja parempia lentoyhtiöitä palvelun suhteen. Esin thai air ,korean air.jne

    • Kikkrabi

      Tammikuussa ollaan ostettu pelkkiä lentoja noin viiden sadan hintaan. Joskus on näyttänyt olevan halvemmallakin esim. Tuilla. Me ollaan ostettu Aurinkomatkoilta ja Apolllomatkoilta. Molemmat on Finnairin lentoja.

      • KineauFallet

        Saahan noita ny neljäänsataan tänäänkin, tosin kaks välilaskua Mongoliassa ja vaihtaa pitää Gambiassa, matka-aika 34 tuntia.


      • santtu_1975A

        Onko lennot olleet Bangkokiin vaiko vaikkapa Phukettiin taikka Krabille?
        Molemmat vaihtoehdot myös käyvät erittäin hyvin.


    • Kikkrabi

      lennot ovat olleet Phukettiin

    • santtu_1975A

      Nyt sitten muutama päivä sitten varmistui "aikaikkuna" minkä puitteissa voin lähteä ja juuri varattu lennot reilun kahden viikon päähän H:ki - Bkk -H:ki. Qatarilla 495€ (perillä 10 yötä)
      Seuraavaksi sitten suunnittelemaan minne päin Thaimaata tuosta Bangkokista sitten jatkaa. Toukokuulle kun on sitten tiedossa reissu Koh Chang Pattaya, niin tälle reissulla ei sitten ainakaan Pattayalle taida tulla mentyä, vaan joku uusi, ennen käymätön kohde olisi hakusessa. Pitäisiköhän tällä reissulla käydä sitten vihdoin tutustumassa Siaminlahden länsipuoleen, jos muuta vaihtoehtoa ei keksi.

      • opelisti

        Mitä kautta lento on? Paljonko on kokonaismatkustusaika?


      • KiinnostaaPaljon

        Perusta oma aloitus.
        Santun päiväkirja.


      • santtu_1975A
        opelisti kirjoitti:

        Mitä kautta lento on? Paljonko on kokonaismatkustusaika?

        Dohan kauttahan tuo Qatar operoi.
        Meno kahden tunnin vaihto-ajalla, eli matkan kokonaiskesto vajaat 15h. (tällä vaihto-ajalla olen pari lentoa lentänyt ja on ihan sopivan pituinen vaihto, kiire ei tule, mutta liikaa ylimääräistäkään aikaa ei jää).
        Paluu sitten 7h. vaihdolla (eli matka-aika noin 21h.) mutta siinä olisi tarkoitus tehdä muutaman tunnin pika-pistäytyminen Dohan kaupunkia katsastamaan.


      • santtu_1975A

        Eihän tuossa tietysti "säästö" ole verrattuna suoraan Finnairin lentoon kuin 260€ kyseisillä lentopäivillä (ja noilla lentopäivillä sain maksimipäivät aikaiseksi mitä töiden puitteissa voin poissa olla), mutta katsoin että se on juuri sen suuruinen säästö että tuon pidemmän matkustusajan "siedän".


      • santtu_1975A

        Ja sitten kun katsoin uudestaan, niin noille kyseisille päiville Finnairilta löytyneet halvimmat hinnat olivatkin myös vaihdollisia lentoja. Suorilla lennoilla hinta olisikin yli 900€, eli "säästö" olikin noin 405€, joka onkin sitten jo ihan kelvollinen summa tuosta pinestä ajankäytöstä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe