totta(ko)

Jospa sitä osaisi tulkita itseänsä vain katsomalla peiliin. Olisi helppoa huomata joka kerta uusia piirteitä itsestään. Voisi joko käyttää niitä hyväksi tai piilottaa sydämen uumeniin ja käyttää vain tarvittaessa. Saisi tuntea itsensä, ei tarvitsisi pohdiskella. Pohdiskella ja kuluttaa aikaa. Aikaa kun meillä ihmisillä ei tunnu riittävän ollenkaan. Aina on kiire jonnekin. Kiirettä ja väsymystä riittää, se ei lopu koskaan piinaamasta meitä. Välillä on kausia jolloin saa huokaista jossain kaukana. Levätä oikein kunnolla, ladata kuluneet akut täyteen virtaa. Mutta sen kauden jälkeen tulee kova kiire ja hässäkkä. Ja vähän ajan päästä huomaatkin toivovasi olevasi jossain muualla. Kaukana poissa todellisuudesta, jossain missä kukat kasvaa läpi vuoden ja maito virtaa joissa ja pikku puroissa. Eikä olisi huolen häivääkään. Mutta siihenkin kyllästyy ja tulee pakonomainen tarve päästä ulos ja tuulettua. On pakko kirmata villinä ja vapaana pellolla, pakko lähteä pois ja terävöityä. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole tyyppiä joka toivoisi olevan ainainen loma tai ainainen työ ja kiire. On ihmisiä jotka ovat siltä väliltä. Oivatko he sittenkään niin tavallisia kuin ehkä näyttävät?

-omaa näkymää maailmasta, olen yleensä hyvinkin punkideologiaan suuntautuva mutta nyt tuntuu että tuota on ajankohtaista julistaa koska väsymys on ottamassa ihmisissä vallan-
0111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


salla-91 kirjoitti:

Jospa sitä osaisi tulkita itseänsä vain katsomalla peiliin. Olisi helppoa huomata joka kerta uusia piirteitä itsestään. Voisi joko käyttää niitä hyväksi tai piilottaa sydämen uumeniin ja käyttää vain tarvittaessa. Saisi tuntea itsensä, ei tarvitsisi pohdiskella. Pohdiskella ja kuluttaa aikaa. Aikaa kun meillä ihmisillä ei tunnu riittävän ollenkaan. Aina on kiire jonnekin. Kiirettä ja väsymystä riittää, se ei lopu koskaan piinaamasta meitä. Välillä on kausia jolloin saa huokaista jossain kaukana. Levätä oikein kunnolla, ladata kuluneet akut täyteen virtaa. Mutta sen kauden jälkeen tulee kova kiire ja hässäkkä. Ja vähän ajan päästä huomaatkin toivovasi olevasi jossain muualla. Kaukana poissa todellisuudesta, jossain missä kukat kasvaa läpi vuoden ja maito virtaa joissa ja pikku puroissa. Eikä olisi huolen häivääkään. Mutta siihenkin kyllästyy ja tulee pakonomainen tarve päästä ulos ja tuulettua. On pakko kirmata villinä ja vapaana pellolla, pakko lähteä pois ja terävöityä. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole tyyppiä joka toivoisi olevan ainainen loma tai ainainen työ ja kiire. On ihmisiä jotka ovat siltä väliltä. Oivatko he sittenkään niin tavallisia kuin ehkä näyttävät?

-omaa näkymää maailmasta, olen yleensä hyvinkin punkideologiaan suuntautuva mutta nyt tuntuu että tuota on ajankohtaista julistaa koska väsymys on ottamassa ihmisissä vallan-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu