Minua kiusattiin aikoinaan peruskoulussa monta vuotta. Joskus sain turpaani koulussa niin pahasti, että jouduin lääkärin paikattavaksi. Rinki oli ympärillä ja osumaa tuli eri suunnilta. Omalla kohdallani kiusaaminen loppui vasta kun aloin käydä säännöllisesti punttisalilla ja kasvoin fyysisesti muita vahvemmaksi.
Aloin myöhemmin harrastaa kamppailulajeja. Kouluaikana olin joutunut tappelemaan useita kertoja puolustaakseni itseäni, ja pystyin nopeasti omaksumaan varsinkin ottelemiseen liittyviä taitoja. Johtuu ehkä siitä kun pienenä lapsena sai niin usein turpaansa, mutta esimerkiksi potkunyrkkeilyssä minullä ei ollut mitään vaikeutta lyödä tai potkaista vastustajaa lujaa päähän. En myöskään pelännyt koviakaan vastustajia, sillä olinhan pienenä lapsena joutunut selviytymään paljon isompia ja vahvempia kiusaajia vastaan. Osa minua huomattavasti kovemmista ja taitavammista ottelijoista ihmetteli, kun tulin vaan koko ajan kovaa päälle, vaikka he saivat lujiakin osumia sisään. Ajatuksena oli vaan, että kyllä minäkin saan jonkun kovan tällin annettua ja yleensä tässä onnistuinkin.
Kun 3-vuotiasta poikaani päiväkodissa oli ensimmäisen kerran fyysisesti kiusattu, aloin opettamaan hänelle kamppailutaitoja; otteluasento, torjunnat, väistöt, lyönnit, potkun , painiminen... Hyvin meni oppi perille, eikä hänellä ole sen jälkeen ollut kertaakaan hätää kun joku on hyökännyt kimppuun tai haastanut tappeluut. Vastustajat ovat saaneet pataansa ja yleensä oppineet läksynsä heti ensimmäisestä kerrasta. Nykyään poikani kilpailee kamppailulajissa.
Myös omalle tyttärelleni olen yrittänyt opettaa kamppailulajitaitoja, mutta koska hänelle tappeleminen ei ole mitenkään luontaista, oppi ei ole mennyt yhtä hyvin perille. Toisaalta hänet kiusaajat jättävät heti rauhaan kun hän sanoo kertovansa heistä isoveljelleen. Joskus isoveli on sitten käynyt kiusaajia kovistelemassa sanallisesti ja ehkä hivenen fyysisesti painostaen ja kiusaajilla on loppunut rohkeus siihen. Tyttäreninikin harrastaa kamppailulajajia, mutta ei ihan samalla tasolla vielä kuin poikani.
Summa summarum: ikävä todeta mutta yhteiskunta, opettajat, vanhemmat eikä oikein kukaan auta kiusaamisen uhria. Kiusatut ovat todella yksin. Paras keino ainakin pojilla säästyä pahimmalta fyysiseltä kiusaamiselta on yksinkertaisesti opetella puolustamaan itseään. Suosittelen kaikkia vanhempia laittamaan lapsen kamppailulajiharrastuksen pariin niin aikaisin kuin mahdollista. Taidot eivät lapsesta kiusaajaa tee, vaan hän pystyy tarvittaessa puolustautumaan.
Aloin myöhemmin harrastaa kamppailulajeja. Kouluaikana olin joutunut tappelemaan useita kertoja puolustaakseni itseäni, ja pystyin nopeasti omaksumaan varsinkin ottelemiseen liittyviä taitoja. Johtuu ehkä siitä kun pienenä lapsena sai niin usein turpaansa, mutta esimerkiksi potkunyrkkeilyssä minullä ei ollut mitään vaikeutta lyödä tai potkaista vastustajaa lujaa päähän. En myöskään pelännyt koviakaan vastustajia, sillä olinhan pienenä lapsena joutunut selviytymään paljon isompia ja vahvempia kiusaajia vastaan. Osa minua huomattavasti kovemmista ja taitavammista ottelijoista ihmetteli, kun tulin vaan koko ajan kovaa päälle, vaikka he saivat lujiakin osumia sisään. Ajatuksena oli vaan, että kyllä minäkin saan jonkun kovan tällin annettua ja yleensä tässä onnistuinkin.
Kun 3-vuotiasta poikaani päiväkodissa oli ensimmäisen kerran fyysisesti kiusattu, aloin opettamaan hänelle kamppailutaitoja; otteluasento, torjunnat, väistöt, lyönnit, potkun , painiminen... Hyvin meni oppi perille, eikä hänellä ole sen jälkeen ollut kertaakaan hätää kun joku on hyökännyt kimppuun tai haastanut tappeluut. Vastustajat ovat saaneet pataansa ja yleensä oppineet läksynsä heti ensimmäisestä kerrasta. Nykyään poikani kilpailee kamppailulajissa.
Myös omalle tyttärelleni olen yrittänyt opettaa kamppailulajitaitoja, mutta koska hänelle tappeleminen ei ole mitenkään luontaista, oppi ei ole mennyt yhtä hyvin perille. Toisaalta hänet kiusaajat jättävät heti rauhaan kun hän sanoo kertovansa heistä isoveljelleen. Joskus isoveli on sitten käynyt kiusaajia kovistelemassa sanallisesti ja ehkä hivenen fyysisesti painostaen ja kiusaajilla on loppunut rohkeus siihen. Tyttäreninikin harrastaa kamppailulajajia, mutta ei ihan samalla tasolla vielä kuin poikani.
Summa summarum: ikävä todeta mutta yhteiskunta, opettajat, vanhemmat eikä oikein kukaan auta kiusaamisen uhria. Kiusatut ovat todella yksin. Paras keino ainakin pojilla säästyä pahimmalta fyysiseltä kiusaamiselta on yksinkertaisesti opetella puolustamaan itseään. Suosittelen kaikkia vanhempia laittamaan lapsen kamppailulajiharrastuksen pariin niin aikaisin kuin mahdollista. Taidot eivät lapsesta kiusaajaa tee, vaan hän pystyy tarvittaessa puolustautumaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.