"Yleensä ne haukkuvat hampaitan kirjoitti" YLE

Kaikesta voi tulla todellinen riesa henkilölle. Lukekaa mitä kaikkea se tuo tullessaan. Tästä YLE uutisoi kuvien kanssa. Laitatte vain hakukenttään otsikon ja YLE perään.
19479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Onko tämä nainen kuuluisakin?

Äänestä
  • Hakee myötätuntoa kun jäänyt kiinni valehtelusta.

    Äänestä

Myynyt tavarapalveluja. Joku sanoisi rumemmin, mutta mä sanon vaan myyjäksi.

Äänestä

Sehän se on

Äänestä

Tämä YLEn juttu on tytön antama julkiselle sanalle levitettäväksi. Ihmettelen toki mikä on ollut tarkoitus antaessaan juttunsa tiedotusvälineille. Mitä se palvelee?

Äänestä

Hän haluaa jukisuutta. Tietenkin hän on itse paras vastaaja miksi?

Äänestä

Tytto itse valehtelee ja syyllistää kaikki viattomat omaksi hyödyksi

Äänestä

Kysykää tytöltä itseltään mikä on näiden lausuntojen takana? Minä en ainakaan ymmärrä sitä. Tämä parjauskampanja ei ole missään yhteydessä kenenkään vanhan miehen tekemisien kanssa, sillä tyttöhän on itse tarkastanut kaikki jotka on hyväksynyt nuorten palstalle. Siinähän oli ikä rajattu 13 - 17 vuotuaisiin. Kuitenkin sinne oli hyväksytty reilusti vanhempia ihmisiä mukaan.

Äänestä

Onpa sekava juttu ota hänestä selvää.

Äänestä

Gooklasin tämän naisen nimellä ja mitä sieltä tulikaan esille? Näyttää siltä, että hänellä on kokonaan omat käsitykset asioista. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että hän on antanut tämän juttunsa tiedotusvälineille. Tällä on selvästi jokin tarkoitus. No aika näyttää mikä se mahdollisesti on.

Äänestä

Yrittää osoittaa rikospoliisille, että hän on pulmunen

Äänestä

Miksi häntä haukutaan,mitä hän on tehnyt?

Äänestä

Tässä on ihmeteltävä, että henkilö on antanut julkiselle sanalle lausunnon miettimättä sitä millaisen kuvan se hänestä antaa.

Äänestä

Ei voi olla totta. Tämän on täytynyt tehdä julkiseksi joku joka ei ole hänen kannattaja.

Äänestä

Ei sitä ole voinut tehdä kukaan muu kun hän itse. Siinä on sellaisia tietoja ja lainauksia joita ei kukaan muu voi tehdä. Eikä YLE ja muut ota henkilökohtaisia asioita kun henkilöltä itseltään.

Äänestä

Olen pohtinut tätä kirjoitussarjaa pitkään, koska en pystynyt ymmärtämään miksi tyttö on antanut tämän alunperin jukisuuteen. Tuolla aikaisemmin on muutkin ihmetelleet samaa asiaa.

Olen jopa pahoittanut mieleni joistakin kirjoituksista. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että teemme yhdessä hänelle suuren palveluksen kun kirjoitamme tästä tänne. Kirjoiteaan vaan tänne niinkauan kun tyttö haluaa. Osataan toki lopettaa sitten jos tyttö ilmaisee halunsa siihen, ja toivoo ettemme enää kirjoittelisi tästä.

Tämä kirjoitusarja on todella mielenkiintoinen, koska auttaa pohtimaan ihmisen käyttäytymistä äärioloissa. Mielenkiintoiseksi sen tekee se, että miksi ja miten tämä kaikki on saanut alkunsa? Näyttäisi alku olevan auttamishalu. Missä vaiheessa ollaan sitten tultu siihen vihakirjoitus pisteeseen? Milloin auttajasta on tullut autettava? Onko tämä julkisuus hänelle paras lääke?

Äänestä

Todenäköisesti tyttö haluaa meiltä sääliä. Minä kyllä säälin tyttöä vakken minäkään ymmärrä mitä tämä julkisuuden haku on.

Äänestä

Avatkaa linkistä Yle.fi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


KaikkeasitänäkeeYLE kirjoitti:

Kaikesta voi tulla todellinen riesa henkilölle. Lukekaa mitä kaikkea se tuo tullessaan. Tästä YLE uutisoi kuvien kanssa. Laitatte vain hakukenttään otsikon ja YLE perään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu