Meillä on ilmassa jo aikastenlailla erinomaisen herkulliset tuoksut.
Ensin ruskistelin sonnipoikaa sekä sipulia ja pinosin ne pataan muhimaan kera maustepippureiden, luomu kasvisliemen, jauhettujen torvisienien ja laakerinlehtien. Siellä kun olivat hiljalleen toista tuntia muhineet lisäsin sekaan paloiteltua lanttua ja porkkanaa aimo annoksen. Kohta lisään sinne vielä potut ja jo reilun tunnin perästä on ape valmis. Ehditään juuri ylensyödä herkkueväs puolukkahilloa kyytipoikanaan ennen totaalista lysähtämistä sohvalle katsomaan formuloita, jonka aikana on hyvä sulatella ylitäyttä vatsan sisusta, samalla voi miettiä mitä sitä herkuttelisi iltakaffeen kanssa kuha vatsa taas vetää lisää.
Mitäs teillä tänään syödään?
32
396
Vastaukset
Lihaperunalaatikko on uunissa. Lisänä uunijuureksia ja salaattia. Juomaksi minulle kivennäisvettä ja kaverille piimää.
- Arkinen.ihminen
Lohta on pannussa paistettu, siihen keitetyt perunat ja kasvisraaste öljykastikkeella. Ruisleipää jos jaksaa.
- maissiiii
vaude, kuulostaakin niin hyvältä, niin varmasti myös maistuu hyvältä, epäilen, ettei se iltakaan ilman herkkuja mene.
Äskön lämmittelin perjantaista jauhelihakeittoa, lapsena sitä nimitettiin murukeitoksi.
Jälkiruokana oli eilen vatkattua marjapuuroa.
Siis kaikkea vanhaa, illalla vielä lämmitän eilistä perunamuussia ja kalakastiketta. salaateista ei tietoakaan, ehkä hieman saatan saada kuivaa porkkanaraastetta kulhon pohjalta.
Jääkaapin tyhjennys käynnissä, edessä viikon reissu. Kaikkea sitä sinnekin kertyy, säästelee ja säästelee ja sitten heittää roskiin.
Uuni on päällä, teen sinne banaanimuffinsseja, niillä elän sitten huomisen menomatkan ja ehkä seuraavan ja seuraavankin päivän. - nasulix
Keitin pari pussia pakastevihanneksia. Niiden lisäksi chorizo-nakkeja ja ruisleipää johon päälle kurkkusalaattia. kraanavedellä huuhtelin alas.
Vähän myöhemmin keitän kahvit ja nautin tämän joulun ensimmäiset tortut. Eikä se pieni konjakkikaan ole poissuljettu mahdollisuus. Ihan arkisesti siskonmakkarasoppaa, piti tehdä nuo jääkaapissa olleet makkarat jo ruoaksi, ennenkuin menevät vanhaksi.
Teillä on herkut, kyl se possunliha on hyvää..noinkin laitettuna.- Päivän.menu
Tänään päätin tehdä lasagnea, sitä tuleekin harvemmin kokkailtua. Lasagnen kanssa puolukka- ja lakkahilloa ja itse leivottuja riisipiirakoita. Salaattia ei tänä päivänä, sitä on usein muutenkin. Osan lasagnesta pakastan, vuoka oli reilun kokoinen. Sanovat sen vain paranevan pakkasessa. Tämän päälle itse leivotut wiinerit kahvin kanssa.
"Yksin-kertaisesti sitten:
Apetit pakaste-vihannekset ja kasvikset, sekä Kukka-Kaali.
300gr. ja 250gr. X 2.SF 300gr. X 1 SF.
10-12 kpl. Kariniemen Kukon-Pojan paisti-leikkeitä 800gr.SF
Vaihto-ehtona tar-tar leikattua laatu-naudan lihaa 2% 850gr.SF
Leipinä Täysj. Ruis ja Vehnä 1 X 2vpl.SF
Juustoportti Luomu-Kirnu-Voi.SF
Juustoportti Luomu-viili 6kpl.SF
Valio Maito 3ltr. luomu rasvaton.SF
Omenaa, Mandariinia tms.Osittain SF
Viikon eväs.
Maksaa mitä maksaa"
-
Höyryttäessä TODELLA paljon Valko-Sipuli-jauhetta Vihannes-kerrosten väliin.
-
Satunnaisesti Maksa-Laatikkoa vitamiinien vuoksi.
H.- vaihteluvirkistäisi
Aika suppealla menulla olet jo vuosia pärjännyt, en ihmettele yhtään ettei näppikseltä tule enää yhtään järkevää juttua.
- Milloin-mitäkin
Savulohi pastaa kermassa ja valkosipuli-ruohosipuli patonkia voilla päällystettynä.
Ruokajuomana kokoliha maitoa eli punaisesta purkista kaadettuna ja kermakahvit päälle kera kääretortun. Sitten vaan tupakkia huuleen - tv on auki Formula kanavalla. En tiedä jaksanko nousta tietokoneen ääreltä, tässäkin näkisi Formulat, on C-more.
Huomenna varmaan palaan perinne ruokiin, jätkän lenkkimakkaraa ja silleen, ei mitään halpis jauhomakkaraa vaan l a a d u k a s t a tietenkin. - utaret
Valmiiksiyrttimaustettu kokonainen broileri on uunissa rautapadassa kypsymässä. Parsakaali-perunamuusia oheissärpimeksi, sitä kun sattuu olemaan valmiina, niin ei viitsi vääntää muuta, tai ehkä kokeeksi voisi tiristellä poppadomeja. Illemmalla hedelmäsalaattia, jossa mangoa, persimonia, ananasta, satsumaa ja omenaa.
Pottuvoita ja lohimedaljonkeja kera pakastekasvisten.
- Ruuasta-mieleen-mölähti
Minulle syntyi tunne, (ei koske sinua) että jotkut palstalaisista syövät pottuvoita joka päivä ja sitten ilmestyvät palstalle pottuilemaan ventovieraille. Etenkin ruotsin suunnassa tuntuu olevan pottumaanikkoja jopa kolme cipaletta.
Ruuasta-mieleen-mölähti kirjoitti:
Minulle syntyi tunne, (ei koske sinua) että jotkut palstalaisista syövät pottuvoita joka päivä ja sitten ilmestyvät palstalle pottuilemaan ventovieraille. Etenkin ruotsin suunnassa tuntuu olevan pottumaanikkoja jopa kolme cipaletta.
Tarkoitatko että pottuvoi saisi pottuilemaan?
- Kuin.potut.pottuina
siilenämää kirjoitti:
Tarkoitatko että pottuvoi saisi pottuilemaan?
"Pottuvoi" saa pottuilemaan, kyllä.
Kuin.potut.pottuina kirjoitti:
"Pottuvoi" saa pottuilemaan, kyllä.
En ole huomannut omasta tai lähipiirini pottuvoista että sillä olisi tuollaisia vikutuksia. Päinvastoin, tyytyväistä hyrinää :).
siilenämää kirjoitti:
En ole huomannut omasta tai lähipiirini pottuvoista että sillä olisi tuollaisia vikutuksia. Päinvastoin, tyytyväistä hyrinää :).
Minä en edes tiedä, mitä sellainen pottuvoi on.
Potut pottuina ja voi voi voi ...Tellukka kirjoitti:
Minä en edes tiedä, mitä sellainen pottuvoi on.
Potut pottuina ja voi voi voi ...Perunamuusi on vastaavaa mutta ei ihan niin hyvää. Pottuvoihin pitää olla jauhoista pottua, kuumaa maitoa, paljon pilkottua sipulia raakana ja voita isohko nokare. Tietty suolaa.
siilenämää kirjoitti:
Perunamuusi on vastaavaa mutta ei ihan niin hyvää. Pottuvoihin pitää olla jauhoista pottua, kuumaa maitoa, paljon pilkottua sipulia raakana ja voita isohko nokare. Tietty suolaa.
Laitan minä syödessä aina perunamuusiin voisilmän. Tuo raaka sipuli ei kuulosta hyvältä ollenkaan. Olen ennenkin tosin kuullut joittenkin pilaavan muusin sellaisella.
Tellukka kirjoitti:
Laitan minä syödessä aina perunamuusiin voisilmän. Tuo raaka sipuli ei kuulosta hyvältä ollenkaan. Olen ennenkin tosin kuullut joittenkin pilaavan muusin sellaisella.
Makuja on monia sanoi koira kun muniaan nuoli :).
No vasta olen ehtinyt syömään yhden banaanin ja monta kuppia kahvia.
Saa nähdä, mitä tässä vielä. Heitän tuosta pakastetun valmisruuan laukkuun (pasta med fyra ostar) siltä varalta, jos kissojen ja koirien hoitamispaikassani on ruokakaapit miten tyhjillään.- Saga.Kabinetti
Oli pari yötä pieniä vieraita yökylässä. Kaavin pohjat makaroonilaatikosta ja perunamuusista jauhelihakastikkeella. Olivat toivomusruokia.
Huomenna sitten ruotuun takaisin, koska napsin herkkukupin jämätkin.
Palstalla suositeltiin jossain vaiheessa saltön-sarjaa. Sitä putkeen olen katsonut samalla kun kudon toista villapuseroa.- maissiiii
Saga.Kabinetti
Saltön on myös suosikkini,
Jo toinen villapaita menossa, nostan hattua.
Villapaitaa en saisi aikaiseksi, tai jos kovin paksusta langasta yrittäisin ,
niin ehkä. - Saga.Kabinetti
maissiiii kirjoitti:
Saga.Kabinetti
Saltön on myös suosikkini,
Jo toinen villapaita menossa, nostan hattua.
Villapaitaa en saisi aikaiseksi, tai jos kovin paksusta langasta yrittäisin ,
niin ehkä.Koukuttaa tuo Saltön. Ihana kylä missä kuvattu. Voisin asua tuollaisessa kylässä. Vähän ihastunut olen myös Holgeriin. On sellainen honkkeli :)
Nuo villapaidat ovat lasten kokoja. Ensimmäinen oli haastavampi, mutta tämä toinen on pyöröpuikoilla kudottava. Voi siis kutoa miltei silmät ummessa.
Saisi olla noita vähän varttuneempien ohjelmia enemmänkin. Olisi koko suku villapaidoitettu.
Ai niin, hyvää matkaa maissiii. - maissiiii
Saga.Kabinetti kirjoitti:
Koukuttaa tuo Saltön. Ihana kylä missä kuvattu. Voisin asua tuollaisessa kylässä. Vähän ihastunut olen myös Holgeriin. On sellainen honkkeli :)
Nuo villapaidat ovat lasten kokoja. Ensimmäinen oli haastavampi, mutta tämä toinen on pyöröpuikoilla kudottava. Voi siis kutoa miltei silmät ummessa.
Saisi olla noita vähän varttuneempien ohjelmia enemmänkin. Olisi koko suku villapaidoitettu.
Ai niin, hyvää matkaa maissiii.Kiitos,
toivottavasti näen revontulia kun lähden, niitä oikein varta vasten etsimään,
Saltön on todella tosi ihana kylä, yritin kerran oikein kartalta etsiä missä noin kivan näköinen paikka oikein on. En kyllä selvää varmuutta paikasta silloin löytänyt.
Miten ruotsalaiset osaavatkin niin kesäiset maisemat löytää sarjoihinsa.
Holgeri honkkeli, kuvaavasti kirjoitat, mua huvittaa kun ne kaksi heppua melkein kuin terapoivat toisiaan siellä vanhassa autossa istuen.
tässä iässä tarvitaan sitä vertaistukea.
Jotenkin tulee mieleeni se suomalaisten parin haku..Rakkautta vain...sarja, vähän samoja teemoja ja hahmotkin ovat ihan oman ikäisiäni,
Toivotaan, että saat kutoa monta villapaitaa, minä vain virkkaan kalevala-peiton ruutuja, ja niistäkin olen valinnut vain helppoja, vaikeat olen unohtanut jo kättelyssä. Lisäksi teen sen ihan yksivärisenä peittona. - Saga.Kabinetti
maissiiii kirjoitti:
Kiitos,
toivottavasti näen revontulia kun lähden, niitä oikein varta vasten etsimään,
Saltön on todella tosi ihana kylä, yritin kerran oikein kartalta etsiä missä noin kivan näköinen paikka oikein on. En kyllä selvää varmuutta paikasta silloin löytänyt.
Miten ruotsalaiset osaavatkin niin kesäiset maisemat löytää sarjoihinsa.
Holgeri honkkeli, kuvaavasti kirjoitat, mua huvittaa kun ne kaksi heppua melkein kuin terapoivat toisiaan siellä vanhassa autossa istuen.
tässä iässä tarvitaan sitä vertaistukea.
Jotenkin tulee mieleeni se suomalaisten parin haku..Rakkautta vain...sarja, vähän samoja teemoja ja hahmotkin ovat ihan oman ikäisiäni,
Toivotaan, että saat kutoa monta villapaitaa, minä vain virkkaan kalevala-peiton ruutuja, ja niistäkin olen valinnut vain helppoja, vaikeat olen unohtanut jo kättelyssä. Lisäksi teen sen ihan yksivärisenä peittona.Täällä eteläisessä Suomessa ei minkäänlaista taivaallista väriloistoa ole näkyvissä. Joka toinen päivä tulee lumimössöä ja joka toinen päivä vettä.
Toivon suuresti, että näet revontulet. Sellaiset oikein isosti ja värikkäästi. Olen joskus lapsena nähnyt ja ne ovat vaikuttavat.
Rakkautta vain oli mielestäni mukavaa katsottavaa, kun siinä oli vanhoja tuttuja kasvoja. Nousiainen, Wallasvaara ja Uotila eritoten.
Mielelläni katsoisin ja toivoisin Seela Sellankin joukkoon.
Eilen katsoin Foxilta Tappava seitti -leffan. Siinä iki-ihana Morgan Freeman. Kuinka mies osaakin hymyillä niin, että ihan pienesti se hymy lähtee silmistä. Ja ne kauneuspilkut poskipäissään.
Naispääosan esittäjä Monica Potter oli niiin Pamela Tolan kaksoisolento, jopa häiritsevästi.
Otatko virkkauksen mukaan revontulimatkalle? Kalevala-peittoon ei minun kärsivällisyys riittäisi. Olen niin hätäinen, äkkiä valmista.
- RRRRRRrrPP
Täysjyväpastaa ja hirvenlihasta jauhelihakastiketta
Karjalanpaistia crockpotissa tehtyä, perunoita ja höyrytettyjä pakastevihanneksia. Iisi ruuanlaittopäivä. Jää vielä pakkaseenkin pahan päivän varalle.
- eilihaa
Pinaattikeittoa, pistaasipähkinöitä, kauraleipää, soijajogurttia, omenoita, pieni annos ranskalaisia perunoita.
- näinminulla
ja tummaa suklaata aamukahvin kanssa
- hytinäx1
Paistoin eilen uunissa kilon kontikän lihaista porsaankylki paistia ja pilkoin sen sitten valmiina pienemmiksi annoksiksi. Paistamisesta jääneestä rasvasta tein sitten valmiin kastikkeen . Vaan yhtäkkiä tänään tupsahtikin tytär perheineen kylään ja sinne ne meni kylkipalat ja kastikkeet keitettyjen perunoiden porkkanoiden kera . Vävyntekeleellä olikin kova nälkä, santsasi kaksi kertaa :) Pikkuvekarat saivat tacosjauhelihaa ja vihanneksia tortillasleivässään. Sitä valmista jauhelihaa löytyi myös pakasteesta. Jämät mitä jäi menee huomisella lounaalla töissä.
- Per-kel
Kebabpizzaa, salaattia chilikastiketta, itse maustettua votkaa, olutta .- Nastarovje :)
- tööttt
- pala ruisleipää, 3 kalapuikkoa, sitruunaa ja chilikastiketta päälle, vettä hanasta.
Itakahvia k-kaupan vaaleasta - oli erittäin hyvänmakuista ja pala mastekakkua
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745329Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy19510856Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 351597
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500