Poliisi: koirien hyökkäykset eivät harvinaisia

Mynämäen kaoottisesta tilanteesta: http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3448073/Bullmastiffi tappoi pienen koiran Mynamaella
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä tarkoitat Mynämäen kaaottisella tilanteella?
"Tutkinnanjohtaja kertoo, että vastaavat tapaukset eivät ole harvinaisia. Mynämäellä sattuneista vastaavista tapauksista hänellä ei ole tietoa."
Voisi siis jutusta tulkita, ettei Mynämäellä ole tuon yhden tapauksen lisäksi mitään muuta nyt meneillään.Kyseisen bullmastiffin kohtalosta ei mainita.Mutta onhan siinä aina toistumisen mahdollisuus.Jos koira taluttajaltaan pääsee karkuun.Omistajan on mietittävä, että pystyykö hän oikeasti jatkossa vastaavan estämään.Pikkukoira ei voi olla todellinen uhka bullmastiffille.Kyllä siinä on koirassa paha vika kun noin toiminut on.,

Asia on tutkinnassa, ja hyökkänneen koiran omistaja saa maksaa koiransa tekosista.
Koiran on oltava koostaan huolimatta aina omistajansa hallinnassa.Eikä koirasta saa olla vaaraa muille ihmisille tai koirille.

Minun mielestäni ei kannattaisi valita niin haastavia rotuja, ettei niitä hallitse.Monet rodut eivät siedä vieraita koiria, ja se pelkästään on jo suuri ongelma.Sellainen koira kun karkaa hihnasta, ovesta, käsistä, niin jonkun toisen koiralle käy pahasti.

Bullmastiffeja lähistöllämme on useampia.Valitettavasti yksikään niistä ei tule hyvin toimeen vastaantulevien koirien kanssa, vaan yrittävät räyhäten ja hihnoissa rytkien luo.Kyllä sen ohikulkija jo koiran käytöksestä huomaa, ettei hyvää seuraa jos niin käyttäytyvä koira hihnoistaan pääsee.Omistajiensa olisi myös asia ymmärrettävä, ja otettava tukevamman hallintavälineet käyttöön.Talvella liukuesteet kenkiin ja koiralle tukeva kuonopanta, jossa se myös ohituksissa pysyy.Ja koirien kanssa pitäisi pentuna nähdä sen verran vaivaa, että tutustuttaisi niitä pentutapaamisissa erikokoisiin muihin koiriin, ja rotuihin.
Kyllä omistaja itse koirastaan huomaa, jos se on muille vaaraksi.Jos koira kuumuu, ja alkaa hyökkiä ohituksissa, kannattaisi kiireesti hakeutua koulutuksiin, oli sitten mikä rotu tahansa.

Äänestä
  • Olen tällä palstalla aiemmin kertonut, mitä siellä tapahtui. Lyhyesti: sama koira on hyökkäillyt aiemminkin muiden koirien kimppuun. Tällä kertaa se pääsi irti ulkoiluttajaltaan, kaatoi ohikulkijan ja raateli tämän koiran kuoliaaksi. Paikalla vallitsi yleinen paniikki. Naapurit eivät uskalla mennä ulos tämän koiran ollessa ulkona. Poliisi on tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja harkitsee kyseisen häirikköeläimen lopettamista.

    Äänestä

  • Miksi kerrot sitten eri aloituksissa samoista asioista? Vaikea niitä on muiden keskusteluista kerätä, ja yhdistään toisiinsa.
    Eikö olis helpompaa muiden niitä tulkita, kun olisivat samassa kaikki?

    Eiköhän se kaikille ole parempi, että elikko hävitetään, kun on näyttöä, että vaarallinen muille on.Rodusta riippuen, pennut maksaa noin 1000, ja siihen tunnearvot päälle.Se on aika paljon hintaa menehtyneelle koiralle, ja silti on omistajilla karmeat muistot tilanteesta loppuiän mukanaan.Eli kyllä sen korvauksen on oltava riittävä, ja menetetyn koiran omistajan määrittelemä.Lisäksi vaarallinen koira pois kyliltä.Ei ole oikein että toiset saa sen uusintähyökkäystä pelätä.
    Poliisi tuskin eläintä lopettaa, kyllä se on eläinlääkäri yleensä.Paitsi heti paikanpäältä tavattuna, asia toinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


twetet kirjoitti:

Mynämäen kaoottisesta tilanteesta: http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3448073/Bullmastiffi tappoi pienen koiran Mynamaella

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu