Olen nelikymppinen bottom, mutta en ole koskaan ollut ihastunut yhteenkään mieheen.
Tunnen vetoa miehiin vain seksuaalisesti. Siksi kaikki kumppanini - ja siis aivan kaikki - ovat olleet naimisissa olevia heteroja. Joitakin heistä tapaan silloin tällöin, toisia 1-2 kertaa per vuosi. Naimisissa kun ovat ja monilla heistä kun on lapsiakin, he eivät jää roikkumaan eivätkä varsinkaan haaveile mistään romansseista.
Rakastun aina vain naisiin, mutta heidän kanssaan en osaa harrastaa seksiä. Se ei edes kiinnosta minua, koska olen siis bottom. En oikeastaan pidä itseäni edes homona enkä haluaisi mitään gay-elämää.
Usein olen yksinäinen, se kai on tällaisen elämän nurja puoli, vaikka muuten olenkin ammatissa menestyvä ja monien mielestä varmaan rikaskin. Onko minunlaisellani mitään toivoa? Olenko liian kummallinen ollakseni (edes) homo?
Tunnen vetoa miehiin vain seksuaalisesti. Siksi kaikki kumppanini - ja siis aivan kaikki - ovat olleet naimisissa olevia heteroja. Joitakin heistä tapaan silloin tällöin, toisia 1-2 kertaa per vuosi. Naimisissa kun ovat ja monilla heistä kun on lapsiakin, he eivät jää roikkumaan eivätkä varsinkaan haaveile mistään romansseista.
Rakastun aina vain naisiin, mutta heidän kanssaan en osaa harrastaa seksiä. Se ei edes kiinnosta minua, koska olen siis bottom. En oikeastaan pidä itseäni edes homona enkä haluaisi mitään gay-elämää.
Usein olen yksinäinen, se kai on tällaisen elämän nurja puoli, vaikka muuten olenkin ammatissa menestyvä ja monien mielestä varmaan rikaskin. Onko minunlaisellani mitään toivoa? Olenko liian kummallinen ollakseni (edes) homo?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa aika toivottomalta, ymmärrän yskän.
Haet itsellesi ilmoituksella avomielisen, toistensa taipumukset tietävän ja hyväksyvän bi-pariskunnan hotellitapaamiseen, jonka naiseen voit platonisesti rakastua, käydä päivällä kaksin tai kolmistaan shoppailemassa tai teatterissa tai syömässä ja mieheltä saat sitten yöllä innolla munaa, kun hän on kuitenkin pikkuisen mustasukkainen vaimon sinulta saamasta huomiosta ja antaa sinun tuntea sen nahoissasi. Tapaatte kerran kuussa maksimissaan yhden päivän/yön ajan, eikä sitten muuta kontaktia välillä.
Jos ei tunnu hyvältä, niin et ole missään liikaa kiinni ja jos tuntuu hyvältä, niin tarpeeksi harvoin tapahtuvalla jutulla on kaikille osapuolille joka kerta hieman kiinnostusta. Luonnollisesti valikoit tarkkaan ne, kenen kanssa alat yhtään mihinkään, mutta jos tälläkään hetkellä ei mitenkään aktiivista menoa ole, niin mikäs hoppu on valita huonot partnerit. Muista toki, että tämä järjestely on vain ja ainoastaan sinulle ja sinun ehdoillasi ja sinä määräät kupletin juonen, koska jos alat selittelemään, miten sulla nämä lemmenasiat ovat mies/nais-sarakkeilla, niin homma menee sekaisin. Outo juttu tai mahdottomuus seuranhaun puolella tuo ei sinänsä ole. Jokainen homo on kuitenkin omine tarpeineen yksilö, toiset haluaa enemmän ja toiset vähemmän ja kaikki eivät edes ole bottomeja, vaan käsi tai suu riittää.
Kyllä sen ymmärtää sun sisimpäsi ja ajatukset näin luettuna, mutta käytännössä menee arpomiseksi, jos yksinkertaisimmillaan se on
1) nainen saa päiväksi turvallisen seuralaisen ja
2) mies saa yöllä kiimaista peffaa
Ei mitään rakettitiedettä, jos et itse ala pitämään luentoa asiasta.
Hullumpiakin suhdejärjestelyjä on ihmisten kesken olemassa. Muuta apua en nyt tähän keksi. Kerro joskus kuinka kävi.
Ymmärrän kyllä tavallaan mistä aloittaja puhuu. Tunnen itsekin tuon "outouden". Homoelämän ongelmahan on juuri tuo jos ei halua pintaliitoa ja muuta ei-vakavampaa niin siinä jääkin luultavasti yksin. Ne "fiksut" homot ovat sitten useimmiten kaapissa tai muuten tavoittamattomissa. Toisaalta luojan onni että tänäpäivänä on internet, ilman sitä minkäänlaisien kontaktien luominen olisi tosi hankalaa.
Rakastutko naisiinkaan? Jokaisella asia menee eri tavalla, jos sinulle riittää pelkkä seksi, niin ei siinä sinäänsä vikaa ole. Ei sitä voi itseään pakottaakaan rakastumaan.