Avioero on juuri astunut voimaan, mutta omaisuus edelleen jakamatta. Meillä on takana pitkä liitto, 11 vuotta, kolme lasta, eikä avioehtoa. Tyhjätaskuina olemme elämää lähteneet taivaltamaan.Suurimmaksi osaksi tuosta ajasta olen ollut kotiäitinä ja nyt mies ei suostu suosiolla omaisuutta jakamaan. Näkee vain kaiken kuuluvan yksinomaan hänelle kun kerran on kaiken tienannutkin. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa asianajaja ja pesänjakaja. Yhtenä ongelmana on asunnossa oleva irtaimisto,huonekalut. Miten niiden kanssa yleensä toimitaan. Mies haluaa jonkun ne arvioimaan ja näin minut niistä ulos lunastamaan. Itse haluan jakaa irtaimiston puoliksi. Miehen kanta on edelleen, kun hän nekin on ostanut niin ne ovat hänen. Onko mitään kokemuksia miten toimitaan irtaimiston suhteen. Eikö voida olettaa että ne on yhteiseen käyttöön hankittu, vai voiko mies vain näin päättää miten toimitaan ?
vielä osituksesta...
eron pyörteissä oleva
4207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En ole lakimies, mutta sen verran tiedän, että miehesi on väärässä. Omaisuus menee (myös velat) puoliksi ja siihen kuuluu myös irtaimisto. Ikävää, että hän alkaa lusikoista tappelemaan.
Kerrohan, että avioliitto on "yritys", jossa molemmat antavat oman panoksensa. Olisithan voinut olla töissä 1000€/kk ja teille olisi palkattu kotiapu 1200€. Sitä työtä mitä kotona tehdään ei oikein osata arvostaa. Kerro myös, että hän on voinut kartuttaa eläkettään mutta sinä et (no oli vähän asian vierestä). Älä riitele ole vain tiukkana.
älä alistu uhkailun alla,minä pelkäsin ja menetin aikamoisen määrän omaisuutta.kun nyt alan vasta ajatella järkevästi,asianajaja sano mitään ei ole enää tehtävissä kun aikaa jo yli 3 vuotta osituksesta.Nyt kyllä olen vihainen ex-lle,mutta mitä se auttaa,paras kun unohtaa.
>>Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa asianajaja
Periaatteessa kumpikin pitää oman omaisuutensa, mutta rikkaampi maksaa köyhemmälle. Jos huonekalut on miehen omaisuutta, niin hän pitää ne, mutta joutuu maksamaan niistä. Omaisuuden omistussuhteet osoitetaan ostokuitein. Ne tavarat joista ei kuittia löydy jaetaan puoliksi siten, että kumpikin saa tietyn tyyppistä omaisuutta. Niinpä kumpikin saa yhden sängyn.