Miksi aina Suomea, suomalaista kansaa , kulttuuriamme , uskontoamme ja kieltämme halveksiva valta- eli valhemedia nyt niin kovasti mainostaa maamme itsenäisyyttä!?
Koska Suomi EI ole enää pitkään aikaan ollut itsenäinen ja vapaa maa! Maamme on alennettu Brysselin eliitin vallan alle ja lisäksi Ruotsin alusmaaksi.
Tajuatteko? Mitä vähemmän olemme itsenäisiä ja vapaita, sitä enemmän valtaeliitti ja sen media sitä toitottavat.
Koska Suomi EI ole enää pitkään aikaan ollut itsenäinen ja vapaa maa! Maamme on alennettu Brysselin eliitin vallan alle ja lisäksi Ruotsin alusmaaksi.
Tajuatteko? Mitä vähemmän olemme itsenäisiä ja vapaita, sitä enemmän valtaeliitti ja sen media sitä toitottavat.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niinpä. Ihmiset ovat pelkureita. On niin paljon helpompaa elää kauniissa valheessa kuin rumassa totuudessa. Kun Suomi lopulta romahtaa, niin ollaan muka kovinkin yllättyneitä!?
Kaikki asiat, mitä alustuksessa moititaan, on tehty täysin Suomen lain mukaan. Suomessa tehdään enemmistöpäätöksiä. Jos kansa on tyhmä, sille ei voi mitään. Siihen on vain tyytyminen.
Vai ihan "lain " mukaan!? Todella huvittavaa tuo lakiuskovaisuus... ;-)
Valtaeliitti tekee lait ja myös tulkitsee niitä. Korkeimmat tuomarit kuuluvat myös valtaeliittiin ja lakiasiantuntijat ovat sen lakeijoita.
Perustuslakikin on Suomessa kuten muissakin näennäisdemokratioissa laadittu siten, että kansan selväkin tahto voidaan kätevästi mitätöidä eliitin toimesta.
Venäjällä.
Kyllä kyse on ihan Suomesta, vaikka yritätkin vaihtaa aihetta!
Suomi Hölmölä on saanut hävettävän ja hälyttävän tunnustuksen Ykkös sijan vertailussa parhaasta lapsellisesta uskosta auktoriteetteihin ja helposti valheisiin uskovina kansana ja osoituksesta poliitikoiden petollisuudesta kansaa kohtaan Sokoksen,Usan,cian ym juutalaisten rahoittama järjestöltä Freedom, jonka päämäärä on valkoisen väestön vähentäminen ja Euroopan kansallisvaltioiden tuhominen ja multikultin edistäminen,islamisaatioon pakottamineseen.
Lähi itäläisten maailman valloitus jatkuu. Hallussa on pankit,poliitikot,Media,hallituksest jne..
Mutta millainen maa Suomi on nyt? Huomaatteko?
Virhe edellisessä. Ei sokoksen vaaan : SOROKSEN YMS. RAHOJA KÄYTETÄÄN eri maissa mellakoitsijoihin, anarkistien yms säkin palkkaamiseen. Toiminta kohdistuu kunkin maan kansallisia etuja ja kansalaisia vastaan tarkoituksena alistaa ja orjuuttaa ihmiset tottelemaan maailman rosvo ja roisto eliitin tarkoituksia.
Suomi on hölmölä vain pienen suomalaisryhmän mielestä. Useat kansainväliset tutkimukset arvioivat Suomen maailman kärkeen vähän kaikilla aloilla. Mitä tapahtuisi, jos tämä pieni suomalaisryhmä olisi vallassa? Mikä osa Suomea olisi silloin itsenäisempi?
Sitä ihmettelen kovasti, että tänäänkin Oulussa 100v itsenäisyysjuhlan puhujina ja kutsuvieraina on pääasissa itsenäisyyden vastaiset edustajat presidenttiä myöten. Onko Huhtasaari ja muut persut kutsuttu puhumaan, tuskin ovat. Siellä on Niinistö, joka vei Suomen euroon, pakenee EUn selän taakse ja on valmis luovuttaman päätösvallan Brysselille. Se on hänen mukaansa parempi paikka päätöksen tekoon kuin Moskova. Voi ollakin, kuka ties, mutta paras paikka Suomen ja suomalaisten päätöksille on Helsink. Se on juuri se paikka, jossa hän istuu. Miten noin hörhöä voidaan päästä puhumaan.
Hörhöllä+on+80%+kannatus.+Onko+kansa+taas+kerran+tyhmä?