En halua elää bipolaarihäiriön kanssa.

Olen pahoillani, että sulla on noin rankkaa tällä hetkellä. Mutta jos menestyt hienosti koulussa ja oot kokenut asioiden muuten olevan hyvin, niin älä luovuta. Kyllä biponakin menestyy elämässä, joskus jopa vähän paremmin kun muut ;) Ei sen tarvitse olla suurempi ongelma töiden ja opiskelun kanssa, vaikka työnteko eteniskin kausittaisesti. Itse opiskelen yliopistossa ja siinä sivussa teen duunia vaihtelevasti kahdella eri työnantajalla. Molemmat arvostaa mua kovasti ja pitää mua yhtenä niiden parhaimpana työntekijänä. Opinnot sujuu vähän hitaammin kun suurimmalla osalla, mutten ajatellut luovuttaa. Oon pystynyt oleen ilman lääkkeitä 1.5 vuotta, mutta nyt oli pakko alottaa taas manian ja unettomuuden takia. Oon varma, että jossain vaiheessa löydän sopivan lääkityksen tai opin hallitseen elämääni siten, etten tarvi niitä enää. Mutta näillä mennään. Bipolaarisyys tuo väriä ja mutkia elämään. Sitä paitsi, sehän on ihan jees olla vähän hullu. Ei sen siihen diagnoosiin tarvi päättyä.
:)

Kyllä ne lääkkeet, kun sopivat löydetään, on hyvä ottaa kuten suunniteltu. Diagnoosi ja lääkitys eivät aiheuta sairautta, vaan päinvastoin. Itse olin tyytyväinen, kun lopulta oikea diagnoosi löytyi ja sitä myötä asianmukainen lääkitys. Bipolaarihäiriöt ovat elinikäisiä, mutta onneksi nykyään on hyvät lääkkeet itseään hoitamalla voi elää jokseenkin normaalia elämää. Jos jättää lääkkeet pois yleensä ennemmin tai myöhemmin tulee ylikierrosjakso, jonka aikana sotkee kaikki asiansa elämässään ja sen jälkeen masennus, jolloin vaipuu maanrakoon. Tai nämä päinvastaisessa järjestyksessä. Omakohtaista kokemusta on, enkä näitä jaksoja kenellekään soisi. Sopivalla lääkityksellä ne pysyvät poissa. Pystyy opiskelemaan ja pysymään työelämässä mukana.