Sillä lailla.

212074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin
tulevat, ja voi sitä jonka kautta pahennus tulee .
-

Äänestä

Tälläkin palstalla on monta pahentajaa!

Äänestä
  • "katsokaa peiliin"
    -
    Sinä voit aloittaa, sovitaanko.

    Äänestä

Tuollaiset hokemat, että "katsokaa peiliin" ovat aika järkyttäviä esimerkkejä siitä, että hyvin vakavaa ongelmaa yritetään painaa villaisella. Samoin se, että onko kyseessä se vai se lestadiolaisyhteisö, on ihan toissijainen juttu. Aika moni, joka on vähänkään vanhemmaksi lestadiolaisyhteisössä elänyt, tietää että aikamoisen #METOO-kampanjan saisi hyväksikäytön osalta aikaan. Ihmiselämiä on pilattu, pieniä ja vähän suurempia taimia, jotka koko elämänsä kantavat ihan hirveätä taakkaa. Osa varmaan saa voimia antaa anteeksi, osa ei löydä näiltä tapahtumilta rauhaa koskaan. Ja yksi syy on se, että asia on täysi tabu.

Äänestä
  • Rippi ei saa olla ohittamassa maallisia lakeja.

    Äänestä

  • Tuo oli myös Laestadiuksen ymmärrys:
    (Hulluinhuonelainen §932)
    "..Miksi sitten kunnian perkeleelle on kirkkolaissa jätetty suurempia oikeuksia, niin että syntisellä on jopa oikeus ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen vakuutus salaisen tunnustuksen päälle, vaikka hän vielä onkin perkeleen vallassa ja elää tahallisessa synnissä? Hän ei varmaankaan ole sanoutunut irti perkeleestä ja sen joukkokunnasta, kun hän ei halua tunnustaa syntejään julkisesti, vaan salaa papille, jonka on henkensä uhalla käsketty salaamaan rikos, vaikka totuus vaatisi, että rikos tulisi julki armon ajassa, kun se joka tapauksessa tulee julki ikuisuudessa..."

    Äänestä

Kaikki tämän maailmanajan kauhistavaiset synnit lyövät laineitaan myöskin elävään kristillisyyteen. On eriasia kuitenkin lähteä hyväksymään tälläistä pahuutta.

Äänestä
  • Edelleenkö luulette olevanne maailmasta erillään, ette ole.

    Äänestä

Joten kaikki seksuaalista väkivaltaa kokeneet ilmoittakaa nyt ihmeessä jo asiasta viranomaisille! Tuollainen saasta on saatava loppumaan!

Äänestä

Onko esikoisia vai v:liä ?

Äänestä
  • "teuta meuta"
    -
    On sitä Es /Lesta poppoota, johon vanhimmat kuuluu .
    -

    Äänestä

Tämähän kuuluu lestadiolaisuuteen . Aivan normaalia. Voi tuntua oudolta, kun eroaa tavoiltaan muista kristillisistä seurakunnista.

Äänestä

Rikollinen lausunto tällä palstyalla viittaa tällä sivulla oleviin pahentajiin.

Jotakin rajaa sentään panettelussakin saisi olla..

Äänestä

Pahentaa voi monella tavalla, mm.puhumalla pahaa ja valheita kristityistä esim.tällä palstalla...
Sitten synneistä, ei ole pientä eikä suurta syntiä, kaikki ovat syntiä eikä syntiä pidä koskaan painaa villaisella, ei näitä lapsiin kohdistuvia asioitakaan.
Välillä kyllä näyttää siltä, että ollaan jopa vahingoniloisia , jos sattuvat olemaan eri porukkaa.
...ja voihan tällainen teko olla jopa "kostoa", jos on itse jättänyt kristillisyyden, saisi huonoon maineeseen koko liikkeen!?

Äänestä

Ei hyvänen aika. Yrittäkää nyt ymmärtää, että kaikki ei pyöri teidän typerien kuppikuntienne keskinäisen nokittelun ympärillä. Kyseessä on VAKAVA asia, joka jostain syystä on ihan erityisen kuvottavalla tavalla ollut mahdollista tapahtua vuosikymmenten ajan. On typeryyttä väittää, ettei mahdollistamisessa olisi käytetty hyväksi hengellistä väkivaltaa. Se tästä tekee pelottavan, sillä sellainen toiminta ei ole Jumalan lapsilauman toimintaa.

Äänestä

"Erjanen"
Ota yhteyttä sinne Norjaan, missä tällaista tapahtuu, ei kannata vain täällä voivotella, jos ei mitään tee asialle!

Äänestä
  • Tai Lapin Vanhimpiin. Aikaisempien norjasta tulleiden tietojen mukaan he ovat hyvin perillä tästä kammottavasta vyyhdistä. Jopa asiaa selvittäneet viranomaiset ovat olleet heistä joitakin halunneet kuulla asioiden johdosta. Ovatko Lapin Vanhimmat muistaneet lähetyskirjeissään tai saarnoissaan mainita asiaa ja seurakunnan paimenten ja hengellisen hallituksen roolia tämän asia viranomaisselvitykseen liittyen? Jos eivät ole muistaneet niin eikö hajamielistä kannata muistuttaa?

    Äänestä

  • ei_paineta_villaisella kirjoitti:

    Tai Lapin Vanhimpiin. Aikaisempien norjasta tulleiden tietojen mukaan he ovat hyvin perillä tästä kammottavasta vyyhdistä. Jopa asiaa selvittäneet viranomaiset ovat olleet heistä joitakin halunneet kuulla asioiden johdosta. Ovatko Lapin Vanhimmat muistaneet lähetyskirjeissään tai saarnoissaan mainita asiaa ja seurakunnan paimenten ja hengellisen hallituksen roolia tämän asia viranomaisselvitykseen liittyen? Jos eivät ole muistaneet niin eikö hajamielistä kannata muistuttaa?

    Raamattu on jatkuvasti esillä ja sen sana tuomitsee kaiken muun sukupuolielämän paitsi Avioliitossa miehen ja naisen välillä.
    Syntiset ihmiset eivät tee syntiä sinun eikä vanhimpien vuoksi. Jokainen vastaa omista synneistään .
    RUKOUKSEMME "päästä meidät pahasta"
    Ei maailmaa pelasta.

    Äänestä

  • ei_paineta_villaisella kirjoitti:

    Tai Lapin Vanhimpiin. Aikaisempien norjasta tulleiden tietojen mukaan he ovat hyvin perillä tästä kammottavasta vyyhdistä. Jopa asiaa selvittäneet viranomaiset ovat olleet heistä joitakin halunneet kuulla asioiden johdosta. Ovatko Lapin Vanhimmat muistaneet lähetyskirjeissään tai saarnoissaan mainita asiaa ja seurakunnan paimenten ja hengellisen hallituksen roolia tämän asia viranomaisselvitykseen liittyen? Jos eivät ole muistaneet niin eikö hajamielistä kannata muistuttaa?

    Tutkikoon eriseura ensin omat joukkonsa ja jos on puhdas, niin heittäköön ensimmäisen kiven.

    Äänestä

Aloittajan linkittämässä artikkelissa todetaan mm: "Moni heistä on myös lestadiolaisia"

Vain osa noista 151 tapauksesta on siis lestadiolaisia. Ei ehkä edes puolet, kuka tietää.

Äänestä
  • Niin. Moni UHRI on lestadiolainen!! Mutta ei nekään kaikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nonytt kirjoitti:

Lapista kajahtaa.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005468171.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu