lajiryhmälle

Lajiryhmälle on kilp. kalenteri palautettu takaisin. Hallitus ei ollut hyväksynyt.
Ensimmäinen kerta kartingissa. Tämä todistaa lajiryhmän kyvyttömyyden hoitaa asioita, Hallituksessa ymmärretään enemmän kilpiluista kuin "Alan ammattilainen lajiryhmä"
Täysin käsittämätöntä toimintaa ollut koko tämän lajiryhmän ajan.
Kilpailuita annettiin samana päivänä bisnesmiehelle, kun sm kisaa pitäis järjestää
puolet luokista bisnesmiehelle.
13648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuskin nämä pisnessarjan ajurit ajelee niillä raksuilla, koffeja oli viime kesänä akkn kisoissa ihan 5-7 kpl varmaan ihan sama milloin on

Äänestä

Hienosti muotoiltu ettei mennyt suunnitelmat hallituksessa läpi. Totuushan on ettei hallitukselle lähetetä asioita keskeneräisenä "kehitysversioina" joita voi kommentoida.
"Ensimmäinen kehitysversio oli AKK:n hallituksen edellisessa kokouksessa kommentointikierroksella, josta se palautettiin lajiryhmälle jatkotyöstöä varten"

Äänestä

Noin 4kk seuraaviin kisoihin, mutta ei edes alustavaa kalenteria pihalla. Sitten ihmetellään kun harrastajamäärät laskee. Kattojärjestössä pidetään itsestäänselvyytenä varmaan, että kyllä ne kisaajat tulee kisoihin päivämääristä huolimatta ja lomat muut menot järjestetään kartingin ehdoilla.

Äänestä
  • Tuu minne ehdit , älä pankoi

    Äänestä

  • Vähän panikoidaan jo kun suunnitelmissa yhä virallisen mestaruussarjan ajaminen. Pitäisi rakentaa kilpailuohjelma valmistautumisineen. Kerhokisa, ..X.. yms sarjojen harrastajille ei niin väliä varmaankaan ja voi ajaa milloin ehtii.

    Äänestä

Virallinen mestaruussarja? siis kartingliitto varmaan? Äläs sie hämeenlinnan huoltaja nyt panikoi, kyllä se teidän poitsu pääsee ajamaan ihan varmasti kilpailuita kaudella 2018. Muistatte harrastaa lujasti ja harjotella paljon niin kyllä se kuskikin kehittyy.

Kartingliitto EI ole julkaisemassa mitään kalenteria vielä pariin kuukauteen, katsos kun kisatkin on anomatta. Kartingliiton juttuja saa seurat anoa vielä joulukuussakin, joten se teidän sarja julkasee kalenterin EHKÄ helmikuussa. Tulette ajamaan Iame Series Finland kilpailuita ja lopetat sen ihmettelyn. Ihan samanlaisia harrastajia sitä on täällä kuin siellä toisessakin sarjassa.

Äänestä
  • Kartingissa on Suomessa VAIN yksi virallinen mestaruus sarja jossa ajetaan Suomen mestaruudesta. Se toinen on Suomen Juniori mestaruus ja KAIKKI loput on harrastesarjoja.

    Äänestä

  • wref kirjoitti:

    Kartingissa on Suomessa VAIN yksi virallinen mestaruus sarja jossa ajetaan Suomen mestaruudesta. Se toinen on Suomen Juniori mestaruus ja KAIKKI loput on harrastesarjoja.

    no, tuo on SM- uskovaisen mielipide...totta on vain tuo SM- arvo sarjalle. rotax ja x- sarja esimerkiksi, voittaja on sarjan suomen mestari, ihan sama mikä on jonkun instanssin muille sarjoille antama titteli...voittaja on sen sarjan suomen nopein kuski, eli mestari.

    Äänestä

SM-sarjalaisten ei tarvitse harjoittaa mitään vakuuttelu-uskontoa oman sarjansa arvosta, koska se on virallinen maan mestaruussarja. Sinne siis olisi tarkoitus mennä jos saisi kalenterin selville. Tällä menolla vaan ei ehdi tehdä kunnon valmistautumista. Kilpaurheilussa se on tarpeen ja harrastesarjoissa voi mennä enemmän löysin rantein.

Äänestä
  • jaa...montako niitä komeita SM-osakilpailuja on...kolme vai neljä? niissä on kymmenen-kaksikymmentä osallistujaa...jollei tuota määrää viikonloppuja pysty järjestämään vapaaksi lyhyemmälläkin varoitusajalla, jo on ihme...ja tuolla osallistujamäärillä ei paljon paikkakuntien hotellikapasiteettia rasiteta, joten siksikään ei tarvi ennakoida...SM tai ei...lasten leikkisarjoja kaikki...

    Äänestä

  • Joillain on muutakin elämänsisältöä kuin karting ja pitäisi vähän suunnitella sitäkin.

    Äänestä

  • aivan...juuri siksi ihmettelenkin teidän koohotusta kalenterista...tehkää sitä muuta elämää ja jos aikaa jää menkää ajamaan kartingia...

    Äänestä

Nyt kun on taas raketit saatu ammuttua taivaaIle ja lajipäivätkin pidettyä, niin ihan vaan vinkkinä karting lajiryhmälle.....

"AKK Hallituksen seuraava kokous pidetään 6.2.2018. Esitykset hallitukselle tulee toimittaa viimeistään viikkoa ennen kokousta."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


smkuru kirjoitti:

Lajiryhmälle on kilp. kalenteri palautettu takaisin. Hallitus ei ollut hyväksynyt.
Ensimmäinen kerta kartingissa. Tämä todistaa lajiryhmän kyvyttömyyden hoitaa asioita, Hallituksessa ymmärretään enemmän kilpiluista kuin "Alan ammattilainen lajiryhmä"
Täysin käsittämätöntä toimintaa ollut koko tämän lajiryhmän ajan.
Kilpailuita annettiin samana päivänä bisnesmiehelle, kun sm kisaa pitäis järjestää
puolet luokista bisnesmiehelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu