Aloitetaan ketju jossa kerrotaan vain hyvistä asioista,eikä nimetä yhtäkään paikkaa negatiivisessa valossa.Onnistuuko.
myönteisyys
86
1473
Vastaukset
- PienipäänKaveri
Aloitteesi on mitä parhain. Kannatan sitä ihan vilpittömästi.
Kanariansaaret on meidän suomalaisten suosiossa. Sieltä löytyy kaikille sopiva kohde ja ilmakin on yleensä meille sopiva.
Kohteena saaret ovat melko turvallisia ja infaltaan tutun oloisia. Siksi sinne on niin helppo mennä yhä uudestaan ja uudestaan. Joka kerta kun sinne menen, tuntuu kuin tulisin kotiin. Minulla on vasta noin 25 käyntikertaa pituudeltaan viikosta neljään viikkoon. Nykyisin yleensä noita pidempiä matkoja. Eniten Gran Canarialla ja siellä pelkästään Inglesissä. Muutama kerta Teneriffalla ja keran Lanzarotella.
Ensimmäinen matkani oli syksyllä 1987 ja sen jälkeen palvelut ovat kehittyneet valtavasti. Ruoka on hyvää ja valinnanvaraa on lähes minkä maalaisista ravintoloista ihan suomalaisiin asti. Jopa ihan espanjalaisia ja kanarialaisiakin löytyy!
Inglesiin on taas pakko päästä!!! - ISSO
Hyvä aliotus. Me olemme ihastuneet Gran Canariaan ja siellä Puerto Ricoon. Pari kertaa käytiin Inglesissä mutta nyt jo noin kymmenen vuotta peräkkäin Puerto Ricossa. Sen aurinko, ihmiset, ravintolat ja hotellit ovat vaan pakko kokea yhä uudelleen ja uudelleen. Hotelleista olemme kokoeilleet Marina Suitesia ja Punta del Reytä. Keväällä menenmme Marina Bayview-hotelliin. Tuskin maltan taas odottaa sitä tunnetta kun astumme ulos koneesta Gran Canarialla.
- EugeniaVictoriaan
Eka kerta 1986 Teneriffalla. Kaikkiaan noilla saarilla n.15 kertaa. Pari kertaa saarilta n. 7000km länteen käyneenä tykkäsin enemmän siellä merestä mutta lentomatka on kyllä niin pitkä että maaliskuussa -18 taas Inglesiin.
- realismus
Miksi pitäisi kirjoittaa vain hyviä asioita. Tottakai pitää kirjoittaa negatiivisistä asioista myöskin. Se on meidän kaikkien etu että huonotkin asiat tulevat julki.
- Miellyttäväilma
88 eka kerta inglesissä teininä.Saaret koluttu.Mukavan matkan päässä ja miellyttävä ilmasto.
- oikeapaikka
minusta parasta koko matkassa on lähdön odotus , en ole edes laskenut kuinka mones kerta tulee tänä talvena,melkein aina inglesiin siellä on kaikki mitä suomalainen tarvitsee lomalta, tammikuussa taas 4viikkoa.
- maspa
ihanaa luettavaa!! me tykätään inglesistä ja myös muistakin kanarian saarista. meidän lomaamme kuuluu kävelyä rannalla ja ulkoilua muutenkin. sää on mukavan lämmin, ei kuuma ja varsinkin illat ovat mukavia ulkosalla istuskeluun ilman hyttysiä!! suurinpiirtein samoilla seuduilla kun käy, tuntuu niin kotoisalta ja mukavalta, me emme kaipaa extremeä. muille ei pitäisi tulla päänvaivaa toisten lomatottumuksista, eikö vaan!?? maaliskuussa taas!!
- pannuonparas
Kuparipannu on Kanarian paras ravintola. Tervetuloa.
- Onslowi
Ingles on ihanan homomyönteinen. Sateenkaariväki kiittää.
- Hamehemmo
Kyllä vaan. Varsinkin Yumbon baarikierroksella saan olla oma itseni ilman tuomitsemista ja ilkeitä katseita. Lisäksi tällainen hameessa kulkeva mies löytää itselleem miesseuraa Inglesistä helpommin kuin mistään muualta maailmassa. Ingles on sateenkaariväen taivas.
- 744924373
Kanarialta jopa saarten eri turistikohteista voi löytää paljonkin paikallisuutta kuten esimerkiksi bodegan jossa kanarialaiset ja turistit kohtaavat hyvän musiikin parissa. Puerto de la Cruzissa Teneriffan saarella tälläinen paikka löyty osoitteesta Calle Puerto Viejo, 28.
https://www.youtube.com/watch?v=ddBbtq3Qdco
Hyvän mielen paikka meille kaikille. - Hinnatlaskeepannussa
Positiivisin asia on että Kuparipannubaari vaihtaa omistajaa. Ei se ole se positiivinen asia, vaan se että uudet omistajat rakentavat pannuun keittiön ja tekevät Kuparipannubaarista ruokaravintolan. Lisäksi uutisoinnin mukaan laskevat hintoja 60-75% eli todella suuret alennukset on tiedossa kun ruokaravintola Kuparipannu avaa ovensa tammikuussa.
- KeittiötönPannu
Kuparipannubaariin rakennetaan kuulemma tammikuun aikana keittiö ja siitä tulee ruokaravintola. Uutisista luin. Minusta se on positiivinen asia ja jatkossa meinaan siellä käydä syömässä. Nykyisinhän Kuparipannubaarista ei saa kuin makkaraperunoita ja pakasteesta sulatettavia kaalikääryleitä.
- PienipäänKaveri
Iloisia ja positiivisia uutisia nimimerkeille "Hinnatlaskeepannussa" ja "keittiötönPannu".
Olette ilmeisesti saaneet joltakin toiselta saitilta erheellisiä tietoja. Minä kerron teille ilouutisen, Pannu jatkaa nykyisten omistajien toimesta ja siellä on loistava keittiö ja hinnat tulevat jakossakin olemaan hyvin kilpailukykyisiä.
Voidaan siis yhdessä iloita nykyisen pannun menestyksestä ja nauttia sen erinomaisista antimista.
Kiva, että Tekin olette noin positiivisia! - Antigue__
PienipäänKaveri kirjoitti:
Iloisia ja positiivisia uutisia nimimerkeille "Hinnatlaskeepannussa" ja "keittiötönPannu".
Olette ilmeisesti saaneet joltakin toiselta saitilta erheellisiä tietoja. Minä kerron teille ilouutisen, Pannu jatkaa nykyisten omistajien toimesta ja siellä on loistava keittiö ja hinnat tulevat jakossakin olemaan hyvin kilpailukykyisiä.
Voidaan siis yhdessä iloita nykyisen pannun menestyksestä ja nauttia sen erinomaisista antimista.
Kiva, että Tekin olette noin positiivisia!Sanaa, Tekin ei kirjoiteta isolla. Onko peruskoulu jäänyt käymättä?
Ehdotan ehdottomasti tälle palstalle rekisteröitymispakkoa!
- treblebass
Parasta Kanariansaarissa on kesä keskellä talvea, luonto ja kanarialaiset ihmiset. Ihanaa vaihtelua kotimaan säähän ja suomalaisiin naamoihin. Vaihtelu virkistää.
Joku kaipasi myös kielteisiä asioita. Perustapa niille oma ketju ,niin saadaan molemmat ajatussuunnat käsiteltyä.
- P..P
Miksei niitä voi käsitellä samassa ketjussa?
- Teneriffan_terveiset
P..P kirjoitti:
Miksei niitä voi käsitellä samassa ketjussa?
Hyvä idea donluis.
Myönteisistä kirjoittakaamme!
Oma positiivinen palautteeni tulee Puerto de la Cruzista: Helteitä pitelee, kukat kukkii ja kaupunki on jouluasuun puettu. Tässäpä muutamia.
Huomenna ajellaan visiitille Americasiin. Laivaliput Gran Canarialle on tarkoitus varata Joulun jälkeen. Siellä sitten 7 päivää vietämme Las Palmasia tutkaillen.
Buenas noches! - aadalmiina
Teneriffan_terveiset kirjoitti:
Hyvä idea donluis.
Myönteisistä kirjoittakaamme!
Oma positiivinen palautteeni tulee Puerto de la Cruzista: Helteitä pitelee, kukat kukkii ja kaupunki on jouluasuun puettu. Tässäpä muutamia.
Huomenna ajellaan visiitille Americasiin. Laivaliput Gran Canarialle on tarkoitus varata Joulun jälkeen. Siellä sitten 7 päivää vietämme Las Palmasia tutkaillen.
Buenas noches!Ola palasin juuri Las Palmasista ,lämmintä oli eikä sateista tietoakaan kotimaan sää räntää satelee ja viileää on,
- Teneriffan_terveiset
aadalmiina kirjoitti:
Ola palasin juuri Las Palmasista ,lämmintä oli eikä sateista tietoakaan kotimaan sää räntää satelee ja viileää on,
Aadalmiinalle kaikkea hyvää! Olet aito ja rehellinen kirjoittaja.
Varmaan pidempi oleskelu Las Palmasin lämmössä antaa mukavasti voimia kestää kotimaan koleus ja räntä.
Sehän se on matkan tarkoitus!
PS. Torstain vietimme etelän Americasissa, mutta lämpötila siellä oli jopa hieman alempi kuin Puerto dl C:ssa! - aadalmiina
Ola olin 2kk.Las Palmasissa ja kyllä se antaa voimia kestää tämä pimeys ja räntäsateet. Ensi vuonna taas uudelleen ,aikahan menee tosi nopeaan ja kevättä kohden ollaan menossa.Toivottavasti tämä sivu pysyy asiallisena. Lämmintä ja Rauhallista Joulua kaikille.
- Teneriffan_terveiset
aadalmiina kirjoitti:
Ola olin 2kk.Las Palmasissa ja kyllä se antaa voimia kestää tämä pimeys ja räntäsateet. Ensi vuonna taas uudelleen ,aikahan menee tosi nopeaan ja kevättä kohden ollaan menossa.Toivottavasti tämä sivu pysyy asiallisena. Lämmintä ja Rauhallista Joulua kaikille.
Parhainta Joulunaikaa myös Sinulle Aadalmiina! Ja tietysti kaikille muillekin kirjoittajille!
Palstan siisteys olisi hieno asia.
PS. Laitoimme Puerton kodin jouluiseksi. Jopa pieni valkoinen tekokuusi hankittiin.
Aikaerosta johtuen kello täällä vasta vähän yli 22.
- tablero
Vuosi vuodelta paremmat ilmat ja hinnat pysyvät ihmisystävällisinä.(olut kaupassa 0,21 tölkki)joten toimiva lomapaikka .
- Teneriffan_terveiset
Myönteisiä asioita (PdlC:sta).
Nämä helteet, joista tykätään kovasti.
Edulliset ruokaostokset, eli säästetään noin puolet ruokakuluissa Suomeen verrattuna.
Kaunis ja vehreä kaupunki. On luontoa; kukkia ja lintujen laulua.
Vielä kauniimpi ja aidompi kaupunki Orotava 1400-luvulta ihan lähellä.
Siellä kannattaa käydä! - Puertosta_käsin
Teneriffan_terveiset kirjoitti:
Myönteisiä asioita (PdlC:sta).
Nämä helteet, joista tykätään kovasti.
Edulliset ruokaostokset, eli säästetään noin puolet ruokakuluissa Suomeen verrattuna.
Kaunis ja vehreä kaupunki. On luontoa; kukkia ja lintujen laulua.
Vielä kauniimpi ja aidompi kaupunki Orotava 1400-luvulta ihan lähellä.
Siellä kannattaa käydä!Nyt on tropiikin yöt tältä erää ohi Pto.Cruzissa. Enää ei iltaisin istuta hellevaatteissa terassilla. Nyyh! Vähän haikealta tuntuu. Päivällä ei ainakaan vielä takkia tarvitse.
Tästä voi löytää myös myönteisen puolen. Kaikki eivät tykkää niin kuumasta, mitä täällä on ollut. Moni onkin helpottunut, kun ilmat normalisoituivat.
Me tunnetaan Anna-lehden kolme päävakkaria ulkonäöltä. Eli papat A E rouva S.
Onko tuo sitten katsottava myönteiseksi vai kielteiseksi...hmm? Ei oikein kummaksikaan. Täällä pikkukaupungissa vaan törmäillään, etenkin me paljon liikkuvat.
Muuten, miksiköhän heitä ei saisi tuntea?
Olisiko omassa käytöksessään kenties parantamisen varaa?
Hyvää talvehtimista ja mukavia lomia kaikille!
Myönteisellä asenteella pärjää parhaiten. - Teneriffan_terveiset
Puertosta_käsin kirjoitti:
Nyt on tropiikin yöt tältä erää ohi Pto.Cruzissa. Enää ei iltaisin istuta hellevaatteissa terassilla. Nyyh! Vähän haikealta tuntuu. Päivällä ei ainakaan vielä takkia tarvitse.
Tästä voi löytää myös myönteisen puolen. Kaikki eivät tykkää niin kuumasta, mitä täällä on ollut. Moni onkin helpottunut, kun ilmat normalisoituivat.
Me tunnetaan Anna-lehden kolme päävakkaria ulkonäöltä. Eli papat A E rouva S.
Onko tuo sitten katsottava myönteiseksi vai kielteiseksi...hmm? Ei oikein kummaksikaan. Täällä pikkukaupungissa vaan törmäillään, etenkin me paljon liikkuvat.
Muuten, miksiköhän heitä ei saisi tuntea?
Olisiko omassa käytöksessään kenties parantamisen varaa?
Hyvää talvehtimista ja mukavia lomia kaikille!
Myönteisellä asenteella pärjää parhaiten.Kyllä saisi jo sataa!!! Täällä on kovan kuumuuden ja kuivuuden jälkiä jo näkyvillä. Kukkia palanut karrelle matkan varrelta.
Vuohia on jouduttu lopettamaan, kun laidunmaat on mustalla muralla. Tullut luista paistia niistä elikoista.
Vaikka viikkoturistit ovat tietystikin lämmöstä nauttineet, ei se hyväksi ole pitkän päälle tällainen.
Nyt säätiedote näyttää normaalilukemia ja muutamaa vesitippaa.
Se on positiivisempaan suuntaan!
- Kiljupää
Myönteistä kun herrasmiehet ovat palanneet keskuuteemme ja saadaan örveltää palstalla! Känniketjut kunniaan!
- kännäysonpop
Kännäys on pop
- Bissehalpaa
Positiivisuus on perseestä. Ettekö ymmmärrä miten vaikeaa tämä elämä täällä kanarialla on. Ei ole mitään tekemistä ja joutuu örveltämään koko ajan. Onneksi bisse on halpaa.
- tablero
Sehän on melko sama mistä positiivisuus tulee,sinulta sieltä mistä sanoit.ehkä muilla on toisin.
- sunnuntainasinne
Hei! Mitkä on lämmöt Puertossa nyt?
Ei kai kylmää? Pakataan just laukkuja, tartteeko laittaa lämpösempää vaatetta mukaan? - MasaNysä
Ketä kiinnostaa. Tule Inglesiin ja koe jotain uutta sateenkaariväen keskuudessa. Myös Kuparipannussa kannattaa pistäytyä.
- mikäsääpuertossa
MasaNysä kirjoitti:
Ketä kiinnostaa. Tule Inglesiin ja koe jotain uutta sateenkaariväen keskuudessa. Myös Kuparipannussa kannattaa pistäytyä.
Nysäsi ei todellakaan kiinnosta.
Puerton säät kyllä kovastikin. - vaingrania
Kysele yleistä espanjasta osiossa. Tämä on Gran Canarian palsta. Täällä ei ketään kiinnosta.
Älä hauku MasaNysää. Hän on mukava kaveti Inglesistä.
Tämä ketju pysyy positiivisena vain Granin jutuilla. - Puertosta_käsin
sunnuntainasinne kirjoitti:
Hei! Mitkä on lämmöt Puertossa nyt?
Ei kai kylmää? Pakataan just laukkuja, tartteeko laittaa lämpösempää vaatetta mukaan?Ihan mukavan lämmintä tänäänkin.
Takkia ei päivällä tarvinnut.
Nyt illalla kun päästiin kämpille, alkoi kauan kaivattu sade.
Ihan mahtavaa istua parvekkeella ja nauttia kun luonto saa vettä!
Myönteistä on tuo siunattu sade! - Teneriffan_terveiset
vaingrania kirjoitti:
Kysele yleistä espanjasta osiossa. Tämä on Gran Canarian palsta. Täällä ei ketään kiinnosta.
Älä hauku MasaNysää. Hän on mukava kaveti Inglesistä.
Tämä ketju pysyy positiivisena vain Granin jutuilla.Jaa, jaa. Mutta minä likkapa kirjoittelen tänne nyt Teneriffalta ja vain tämän saaren kuulumisia.
Tässä välillä käyn laivalla tai binterillä Granilla ja silloin kirjoitan sen saaren kuulumisia.
Manner-Espanjassa vierailen myös ja silloin käytän Yleistä Espanjasta osiota.
Tuliko selväksi?
Hyvää joulunodotusta! - mitä.mieltä.donluis
Teneriffan_terveiset kirjoitti:
Jaa, jaa. Mutta minä likkapa kirjoittelen tänne nyt Teneriffalta ja vain tämän saaren kuulumisia.
Tässä välillä käyn laivalla tai binterillä Granilla ja silloin kirjoitan sen saaren kuulumisia.
Manner-Espanjassa vierailen myös ja silloin käytän Yleistä Espanjasta osiota.
Tuliko selväksi?
Hyvää joulunodotusta!Tämä on donluisin aloitus. Hän voi vastata tarkoittiko ko. "myönteisyys" ketju kaikkia saaria.????? Luulen kyllä että koskee kaikkia Kanariansaaria.
- Teneriffan_terveiset
donluis kirjoitti:
Sehän on elämänasenne ,kaikkialla.
Gracias, donluis!
Kaikkiallahan myönteinen elämänasenne on tärkeä! Siihen oleellisena kuuluu se, että arvostaa ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä!
Sateen jälkeen luonto on ihanan raikas. Papukaija tuli oksalle meidän parvekkeen viereen. Linnutkin nauttivat!
Tänään mennään laulamaan kauneimpia joululauluja Puerton pääkirkkoon. - rainy.day
sunnuntainasinne kirjoitti:
Hei! Mitkä on lämmöt Puertossa nyt?
Ei kai kylmää? Pakataan just laukkuja, tartteeko laittaa lämpösempää vaatetta mukaan?Nyt on aika kehnot kelit. Vettä tullut pitkin päivää ja palttoot päällä kaikilla. Kuiva luonto tykkää, turistit ehkä ei.
Jos tuo tuosta selkenisi...
Oli hyvä päivä shoppailla La Villassa. - Pannunystävä
Missäpäin Inglesiä tuo villa on. Voisin poiketa. Poiketkaa te Kupsripannubaariin syömään hyvin ja viihtymään.
- voi..kamalaa
Pannunystävä kirjoitti:
Missäpäin Inglesiä tuo villa on. Voisin poiketa. Poiketkaa te Kupsripannubaariin syömään hyvin ja viihtymään.
Pannu on ahterissas,,, ja toinen pannu päässäs. Ku ei oo silmänreikii nii hankalaaha tän pannuihmise elämä on.
Kuka vois auttaa sua tuon kauheen ongelman kanssa?? - moukantuuri
rainy.day kirjoitti:
Nyt on aika kehnot kelit. Vettä tullut pitkin päivää ja palttoot päällä kaikilla. Kuiva luonto tykkää, turistit ehkä ei.
Jos tuo tuosta selkenisi...
Oli hyvä päivä shoppailla La Villassa.Voihan kurjuus! Pitääkö ottaa nyt siis raappahousuja fliistakkeja ja villasukkia matkaan? Ollaan tulossa joululomalle Puerto dl Cruziin ensi viikolla.
- vakiasukas
moukantuuri kirjoitti:
Voihan kurjuus! Pitääkö ottaa nyt siis raappahousuja fliistakkeja ja villasukkia matkaan? Ollaan tulossa joululomalle Puerto dl Cruziin ensi viikolla.
Tänään vielä sateli, mut parempaan suuntaan mennään.
Ihan kelpo kesäsäätä taas tulossa, 20C ja melko aurinkoista. Helteet talvikaudella ei kuulu Kanariansaarten ilmastoon. Poikkeuksena kalimajaksot.
Täällä oli pitkään epätavallisen lämpimät säät. Nyt on normaalit. - VainGrania
Eipäs hypitä silmille. Tämä on Gran Canarian palsta. Puerton jutut kuuluvat yleistä espanjasta osioon. Vain puerton sateenkaariväen jutut kuuluvat tälle palstalle. Saattohoitoväelle löytyy omat palstat hautaustoimustojen sivuilta.
- ThaiFani
Jos lämmintä haluatte tulkaa thaimaahan. Täällä sitä piisaa.
- Santa.Lucia
VainGrania kirjoitti:
Eipäs hypitä silmille. Tämä on Gran Canarian palsta. Puerton jutut kuuluvat yleistä espanjasta osioon. Vain puerton sateenkaariväen jutut kuuluvat tälle palstalle. Saattohoitoväelle löytyy omat palstat hautaustoimustojen sivuilta.
Älä horaja Grani, vanha janoisten ystävä.
Tää on donluisin alotus ja aiheena myönteisyys. Koskee kaikkia Kanariansaaria.
Tai samapa tuo mitä hourit, tänne me kirjotetaan. Ei kysytä sulta lupaa lainkaan.
Tee oma aloitus esim. "Vain Grania ja sateenkaarta". Sinne me ei tulla. - vakiasukas
ThaiFani kirjoitti:
Jos lämmintä haluatte tulkaa thaimaahan. Täällä sitä piisaa.
Kyllä ollaan oltu paljonkin tropiikissa, mm. Thaimaassa ja Malesiassa.
Koska lenkkeillään paljon, on tämä Kanarian ilmasto meille sopivampi. - Pannuonparas
Granin ihana ilmasto ja Kuparipannun maukkaat aterian. Ihana yhdistelmä.
- Aika.ero
ThaiFani kirjoitti:
Jos lämmintä haluatte tulkaa thaimaahan. Täällä sitä piisaa.
Ei tuo aika täsmää lainkaan Thaimaan kanssa. Eli Suomessa oot tällä hetkellä.
Toivottavasti pääset sinne joskus.
Hyvää matkan odotusta! - siitä_ihanuudesta
Pannuonparas kirjoitti:
Granin ihana ilmasto ja Kuparipannun maukkaat aterian. Ihana yhdistelmä.
Yks joulu oltiin Inglesissä. Tai siinä lähellä Maspalomasissa. Oli aikas vilakkaa ja kova tuuli. Kämppä oli kauhian kylmä ja villavermeet meillä päällä sisällä. Lattiat jääkylmät, hyvä ku otettiin villasukatki matkaan. Sitte ku menin suihkuun ja laitoin samppoon päähän, loppu lämmin vesi. Sillon aattelin et on tääki joulu. Paleli niin hitsikseen.
Myönteistä reissussa oli se että loma loppu ja päästiin kotio. - Puertosta_käsin
siitä_ihanuudesta kirjoitti:
Yks joulu oltiin Inglesissä. Tai siinä lähellä Maspalomasissa. Oli aikas vilakkaa ja kova tuuli. Kämppä oli kauhian kylmä ja villavermeet meillä päällä sisällä. Lattiat jääkylmät, hyvä ku otettiin villasukatki matkaan. Sitte ku menin suihkuun ja laitoin samppoon päähän, loppu lämmin vesi. Sillon aattelin et on tääki joulu. Paleli niin hitsikseen.
Myönteistä reissussa oli se että loma loppu ja päästiin kotio.Kyllä noin voi mennä niin Granin puolella kuin Tenskullakin. Etenkin viikon lomalla.
Täällä oli kaksi sadepäivää ti-ke. Nyt taas aurinkoisella parvekkeella liiankin kuuma. Yöt viilenivät normilukemiin 14-16C viikko sitten. Aamu oli pilvetön, nyt puoliltapäivin vähän pilvistyvää.
Mukavan lämmintä ulkoilusäätä, 20 . - Pienipää.ORG
Valehtelet. Puertossa sataa kaatamalla koko ajan. Eikö siellä kaavilla ole webbikameraa. Muutenkin tämä on Gean Canarian palsta, eikä saattohoitopaikkojen jutut ole tervetulleita. Tulisit inglesiin hakemaan lohtua elämääsi. Sinä et tallinnaa kauempana etelässä ole käynyt.
- Kruzista...kirjoitan
Pienipää.ORG kirjoitti:
Valehtelet. Puertossa sataa kaatamalla koko ajan. Eikö siellä kaavilla ole webbikameraa. Muutenkin tämä on Gean Canarian palsta, eikä saattohoitopaikkojen jutut ole tervetulleita. Tulisit inglesiin hakemaan lohtua elämääsi. Sinä et tallinnaa kauempana etelässä ole käynyt.
Aina se pappa jankkaa siitä Tallinnasta. Kas kun ei sossusta ja kiljusta!
Et kehtais vanha ukko. Muoriskin häpeää kylän raitilla.
Viihtykää vaan akkainlehdessä. Sopii niin hyvin sulle ja muille piällysmiehille.
Etkö pidä eläkeläisistä, vaikka olet jo itsekin?
Myönteisenä seikkana, että vielä ei sada. Mut kohta voi alkaa...sateenvarjo mukaan! - Pienipää.ORG
Kyllä me tosiaan vihataan eläkeläisiä ja siksi matkustamme Inglesiin missä noita viheliäisiä olentoja ei ole. Mitä iloa on kuolemankielissä olevista vanhuksista jossain puertossa tai tallinnassa. Inglesissä on nuorta oria tarjolla riittävästi. Me kun satsaamme laadukkaaseen sateenkaarielämään siksi Ingles. Häiriköi sinä vaan pappa siellä kotonas. Sinä et enää miestä saa.
- lovisa-muori
Hyvä donluis! Toivotaan että tämä palsta pysyy positiivisena eikä kaalikääryleitä ja Kuparipannua sotketa joka paikkaan. Täältä tullaan parin viikon päästä nauttimaan Inglesin hiekkarannoista ja auringosta. Ei nyt olla kuin kaksi viikkoa, mutta hyvä niinkin.
- Ilu67
Kyllä tuo Gran Canaria vaan vetää puoleensa vuosi vuodelta yhä uudelleen ja uudelleen. Kävimme syksyllä Kreetalla, joka on kiva paikka sekin, mutta kyllä Puerto Rico, kanarialla on enemmän meidä makuun. Siellä on turvallista ja siistiä. Nyt kun paikka on jo tuttu, "kesälomamme" alkaa heti ensimmäisistä minuuteista lähtien. Ei tarvitse etsiä ja ihmetellä mitä tehtäisiin ja missä. Keväällä mennään taas sinne. Valitettavasti työn takia olemme vain viikon. Täytyy seuraavaksi yrittää järjestää vähintään kahden viikon reissu.
- jytkylä
Ainakin on positiivista että inglesissä on Ruokaravintola Kuparipannu mahtavine annoksineen.
- tosi_kuin_vesi
"Ainakin on positiivista että inglesissä on Ruokaravintola Kuparipannu mahtavine annoksineen. "
Älä muuta sano!
- Vaudemitkäjonot
Positiivista on itse loma.Sama se missä käy syömässä kunhan ruoka on hyvää.Ei sitä jokapäivä samassa ravintolassa käydä.Kuparipannuravintola on yksi parhaista.Siksi jonot hirmuiset.Nyt vaan kävellään ohi kun on omassa hotellissa all inc.Kovasti on kuhinaa kuitenkin pannussa.Väentungoksesta tietää että pannussa on hyvää ruokaa kun jonot ovat valtavat.
- Pannuonparas
Siksi kanmattaa varata pannuun pöytä etukäteen.
- Jäljelläreippaasti
Positiivista on myös se,kun hyvän ruuanjälkeen naama on yhtä virnettä.Ja lomaa jäljellä 4-vkoa.
- Kerttusetä
Varsinkin Kuparipannussa aterioimisen jälkeen. Myös Inglesin kuumat yöt Yumbon poikarakkauden kehdossa saavat hymyn kenen tahansa normaalin ihmisen kasvoille. Varsinkin jos niille kasvoille on juuri saatu naminannaa kiihkeiden hetkien jälkeen. On tämä Ingles huikea paikka. Ihanan rentoa ja rietasta menoa ilman tulkitsevia katseita ja miespareja kaikkialla päivää sulostuttamassa. Ingles on oikea rakkauden kaupunki.
Hymyssä suin Kerttusetä vetäytyy yöpuulle. Hyvää yötä mussukat.
- aaaaahhh____
Jos satut olemaan Puerto Ricossa kaukana Kuparipannusta ja kaipaat kunnon pihviä lisukkeineen, mene PR:n pääostarissa sen alakerrassa sijaitsevaan San Miguel -raflaan. Sijaitsee keskikäytävän varrella sen vasemmalla puolella mereltä päin katsottaessa.
Mutta mene aikaisin, sillä jo iltakahdeksalta ihmiset jonottavat vapautuvia pöytiä. - Kerttusetä
Kerttusetä taas tykkää enemmän Kuparipannu ravintolasta. Kerttusetä tykkää myls kulkea hameessa kulkuset vilkkuen. Kaikki turistimiehet tulkaa kokemaan jotain ainutlaatuista Kerttusedän kanssa. Kaikki siis Inglesiin,maailman parhaaseen paikkaan.
- Pannuonparas
Noinhan se on. Kuparipannu on helmi keskellä sateenkaaren päät Inglesiä. Pannuun mars mars.
- gupper
Gastrogopian helmi....kuparipannu!
- Aatronomiaa
Kyllä atronomiaa parhaimmillaan.
- isojormakka
Maspalomasissa nakuilu ja se että naiset katselevat ihaillen varustustani.
- Kerttusetä
Kelpais mullekin. Tuu Kuoaripannuun tarjoamaan.
- kuoaori
Missä on kuoaripannu...mölli?
- Pannunystävä
Kuparipannu on Inglesin ja Kanariansaarten paras ruokaravintola. Ehkä jopa maailman paras. Jos et sitä tiennyt niin kysy vaan uudestaan. Me kyllä mielellämme kerromme.
- Kerttusetä
Jos molosta olet mölli kiinnostnut, niin Inglesissä sitä on runsaasti tarjolla. Tule Kerttusedän luo kylään ja elämäsi muuttuu lopullusesti.
- Kerttutätikin
Älä unta nää pölhökustaa..
- oikeapannunystävä
Pannunystävä kirjoitti:
Kuparipannu on Inglesin ja Kanariansaarten paras ruokaravintola. Ehkä jopa maailman paras. Jos et sitä tiennyt niin kysy vaan uudestaan. Me kyllä mielellämme kerromme.
Ehkä ei nyt sentään ihan maailman paras, mutta yksi Inglesin parhaista. Olen se Pannunystävä joka juuri tuli viikon lomalta Inglesistä.
Eli on se positiivisesti hyvä. - Pannuonparas
Pannu on kulinaristin paratiisi. Valehtelematta Inglesin, ehkä maailman paras ruokaravintola.
- Huippuuviistähtee
4tähteä pannussa.5:ttä hipoo.On niin kansainvälinen keittiö huippu ammattilaisineen,siksi jononpäätä ei näy.
- kuparipillittäjä
Alkupäätä?
- Pannuonparas
En voi olla muistuttamatta kuinka loistava ruokaravintola Kuparipannu oikeasti on.. Kanariansaarten paras ehkä jopa maailman paras.
- Kerttusetä
Kaupan päälle saatte Inglesissä maailman parhaat miesmarkkinat. Inglesissä meno on hurjaa eikä kellään ole kurjaa kun kaikki saavat miestä tarpeeseen. Ihana positiivinen Ingles.
- kikkelikille
Kerttusetä kirjoitti:
Kaupan päälle saatte Inglesissä maailman parhaat miesmarkkinat. Inglesissä meno on hurjaa eikä kellään ole kurjaa kun kaikki saavat miestä tarpeeseen. Ihana positiivinen Ingles.
Kylläpä mölli taas häärää..
- Ykköslistausparaså
Nyt kun suosio on huipussaan ja vaikka mennään kovaa ja kassakoneet laulaa...silti.kannattaa peruutuspaikkoja kysellä..ei tarvitse jonon hännillä aamuyöhön odotella.Netistä klikkaamalla varaus helppoa.Pöytä odottaa. Viinin ja mahtavan aterian kera..ykkösvarauksella ykköspaikkaan.
- Jaeikusyömää
Mitä..saako varauksen tehdä netistä jo.Uppeeta.Helmikuussa mennään ,täytyy alkaa varauksia tekemään,jot pääsee varmasti syömään.Hienompi homma tää on.
- Loistavaaaaa
Netissä saa tehdä.Menet kuparipannun ruokalistaan.Sieltä linkki nettivaraukseen.Helppoa kuin heinäteko.Kannattaa käydä.Ruoka on aivan mahtavaa,isot annokset edulliset kokoonsa nähden.Loistavaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912910Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4001307Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855