Nyt saa pensselisetäkin ottaa meisselin käteensä,oli meinaa niin paljon vapaita paikkoja markkinoilla.
Työtä tekevän kansan karttuisakäsi on mahdollistanut sen makeimman Kuhmolaisille.Duunia tekemään siis kaikki ja "eiku miljoonat kiertoon".
Työtä tekevän kansan karttuisakäsi on mahdollistanut sen makeimman Kuhmolaisille.Duunia tekemään siis kaikki ja "eiku miljoonat kiertoon".
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pärinä kuuluu niin kauan kun kaupungilla riittää rahaa. Huvitti lukea juttu siitä että pitäisi keksiä tuotteita jämäpaloista mitä jää kun elementtejä tehdään. Sama homma oli Kivian kanssa. Ihminen viedään kivikasan viereen, sitten sanotaan että viiskybää pitää tulla tunnissa ja sitten kun jotain teet niin yhtäkkiä alkavat ehdotella yrittäjäksi ryhtymistä. ÄLKÄÄ IKINÄ MENKÖ TEKEMÄÄN MITÄÄN TUOTTEITA NIISTÄ JÄMÄPALOISTA. Kuhmon kaupunki on maksanut Kainuun Edun tyypeille ainakin kolme ja puolimiljoonaa euroa että ne innovoivat valmiiksi myyvät tuotteet mutta toisaalta luulen että rahat on mennyt Aco Intimate Care Caring Glide anaali-liukuvoiteen ostoon ja se on käytetty voitelu reissuihin mitä on tehty kaupungintalolle. Minusta Kuhmon kaupungin toiminta muistuttaa lähinnä cp-vammaisten päiväkahvi seuranhakua ja sen kyllä huomaa kun kulkee kaupungin läpi.
Minä jo oikein odotin kaikuja.
Jauhopään karttuisan ja kuivakalla huumorilla höystetyn sanailijan luomisvimma ei jätä kylmäksi,Asuttakaamme ja voikaamme siis hyvin,viihtyisässä kauniiden kauppaliikkeiden somistamassa kirkonkylässämme.
Milloinhan Lidl kauppaliike avaa ovensa?
Kuulunut huhuja että tulisi keskeiselle paikkaa Kuhmon kaupunkia.Oisko ostaneet työttömien yhdistyksen tilat ja tontin?
eikö teillä raukoilla ole vieläkään siellä Kuhmossa Lidliä.
no ei täällä kuhmossa oo kohta yhtään mitään..
Ainoa hyvä syy käydä ulkomailla Sotkamossa.
Sotkamon Litukka on kyllä aivan ykköspaikka,ellei maahaanmuutto vastainen homokulttuuri ole saastuttanut aivohankaimiasi.
homona on jollakin varmaan hyvä olla.
kirvesmies onku mun työmaalla.rakennutin ja samanlainen kirvesmies.mut nää nykyset isoja egoja hauksiaa esittelee ja rungonpääs tyhmäpolla.tämä kirvsesmies on mun ajan.nykyset huonompia laskemaan mistäämitää.joutaa mennä mun rakennuksilta pois.ja niin ne on mennykki.pidä vaa ukko puoles.vittumaisia on kirvesmiehet.