Koiran suu on täynnä bakteereja ja viruksia

Terveyssivusto Hippocratic Postin mukaan koirat kantavat suussaan bakteereja, jotka voivat aiheuttaa hengenvaarallisen tulehduksen. Bakteerit vaihtavat omistajaa koiraa kuonoon koskiessa tai sen nuollessa ihmisen kasvoja ja suuta.

Näihin bakteereihin kuuluvat salmonella ja kolibakteeri, joten koiran kosketus voi johtaa vatsatautiin, ripuliin ja muihin sairauksiin. Arvioiden mukaan puolet koirista kantaa kantaa kampylobakteereita. Ne aiheuttavat ripulia, vatsakipuja ja kuumetta ihmiseen tarttuessaan.

Koirat voivat myös kantaa suolinkaisia, joita saattaa olla aikuisella koiralla oireettomana. Ne voivat kuitenkin tarttua myös ihmiseen aiheuttaen VLM-syndroomaa. Sitä esiintyy pääasiassa vain pienillä lapsilla, jotka ovat saaneet vanhempiensa huolimattoman koiran pidon vuoksi suuren määrän suolinkaisen munia suuhun ja sitä kautta elimistöönsä. Tauti aiheuttaa kuumeilua, keuhkotulehdusta, maksan suurentumista ja jopa aivokuumetta. Suolinkaisen toukat voivat vaeltaa silmään ja aiheuttaa sokeutumisen.

Virologian, bakterologian emeritusprofessori John Oxford Lontoon yliopistosta sanoo, ettei koskaan antaisi koiran nuolla kasvojaan.

– Kyse ei ole ainoastaan syljesta. Koirat viettävät puolet elämästään tonkien likaisia paikkoja ja haistellen ja syöden toisten jätöksiä, joten niiden kuonot ovat täynnä bakteereita, viruksia ja kaikenlaisia pöpöjä.

Oxfordin mukaan uusia tuntemattomia viruksia voi tarttua koirista ihmisiin ylittäen lajien välisen rajan.
15683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Koiran pussaaminen voi tartuttaa ihmiseen vakavan hampaiden tukirakenteiden tulehduksen, parodontiitin. Tutkimuksen mukaan koirista tarttuvat bakteerit saattavat aiheuttaa ihmisten hampaiden irtoamista ja jopa leukaluun tulehtumisen. Japanilaiset tutkijat analysoivat yhdentoista bakteerilajin esiintymistä koirien ja niiden omistajien hampaiden plakissa. He havaitsivat että tiettyjä koirilla yleisesti esiintyviä lajeja löytyi myös ihmisten hampaista.
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0003996912000635

Äänestä

Ei ainoastaan koira, vaan kaikki ympärillämme, ilma mukaan lukien on bakteeriperäistä. Onneksi koiran bakteerit aiheuttavat ilmaan myrkkyä, mikä antaa immuniteetin allergiaan. Siitä syystä, jos lapsi syntyy koiraperheeseen, hän immunisoituu. Mutta jos koira otetaan vasta lapsen ollessa kouluikäinen, niin koira allergia voi tulla, jos kantaa allergeeniä vanhemmiltaan.

Äänestä
  • "Onneksi koiran bakteerit aiheuttavat ilmaan myrkkyä, mikä antaa immuniteetin allergiaan."

    Kerropa tarkemmin tuosta. Mitkä bakteerit, mitä myrkkyä, mikä allergia, missä tutkittu jne...

    Äänestä

Ei kannata antaa yhdenkään koiran kanssa asuvan koskea itseensä. Samanlaisia bakteeripesiä kuin eläimet, joiden kanssa nukkuvat.

Äänestä
  • Hyi hitto, jotkut pussailevat rakkejaan ja sitten ihmisiä. Minä en ole koskenut milloinkaan mieheen, jolla on koira, enkä koske.

    Äänestä

  • yökmitätyyppejä kirjoitti:

    Hyi hitto, jotkut pussailevat rakkejaan ja sitten ihmisiä. Minä en ole koskenut milloinkaan mieheen, jolla on koira, enkä koske.

    Oksettavin ilmestys on typerä ämmä lässyttämässä likaiselle rakilleen. En milloinkaan olisi naisen kanssa, jolla on koira. Se kertoo naisen olevan likainen.

    Äänestä

immuniteettiko. <allergiaterveys.fi/fi/tietoa-allergiasta-/koira-allergia.html>

Äänestä
  • " immuniteettiko

    30.11.2017 10:09
    "Onneksi koiran bakteerit aiheuttavat ilmaan myrkkyä, mikä antaa immuniteetin allergiaan."

    Kerropa tarkemmin tuosta. Mitkä bakteerit, mitä myrkkyä, mikä allergia, missä tutkittu jne.."

    immuniteettiko, Ei onnistunut linkitys, mutta tässä. allergiaterveys.fi
    Kansallinen allergiaohjelma
    Suojaavatko kissa ja koira allergialta?

    Viime vuosina on julkaistu lukuisia tutkimuksia kissan ja koiran merkityksestä allergian ja allergisten oireiden estämisessä. Suurimmassa osassa niistä allergiaa ja allergiaoireita on kehittynyt vähemmän sellaisille lapsille, joiden kotona on ollut lemmikki lapsen ollessa alle yksivuotias. Vaikutus on korostunut, kun lemmikki on saanut vapaasti majailla lapsen makuuhuoneessa.

    Joissakin tutkimuksissa kissan antama allergiasuoja on ollut parempi kuin koiran, mutta suurimmassa osassa tutkimuksia koira on antanut paremman suojan. Tutkimusten joukossa on muutama, joissa tulos on tukenut perinteistä käsitystä, että altistuminen luo allergiaa.

    Kissan ja koiran allergialta suojaavan vaikutuksen mekanismia ei tunneta. Yleisesti arvellaan, ettei selitys löytyisi kissan tai koiran hilseestä vaan bakteereista ja muista mikrobeista. Kotieläin lisää ympäristössään esimerkiksi bakteerimyrkkyjen määrää. Ne puolestaan suojaavat allergian kehittymiseltä.

    Koiran ja kissan vaarattomuutta koskevia tutkimuksia on kritisoitu siitä, että tutkimusasetelma on ollut väärä. Kun ihmisiä ei voi määrätä pitämään tai välttämään lemmikkieläimiä, niitä on etupäässä sellaisissa kodeissa, joissa atooppisia allergioita ei ole tai niitä on vähän.

    Äänestä

  • Linkitetty hanke perustuu tutkimuskatsaukseen eikä empiiriseen primaaritutkimukseen. Tällaisessa sekundaaritutkimuksessa voidaan ensin päättää haluttu tulos ja sen jälkeen koota sitä tukevia tutkimuksia todisteiksi, sivuuttaen muut tutkimukset. Vanha kikka.

    Äänestä

  • Tästä asiastahan on näköjään olemassa varsin mittava tietopaketti, jossa luetellaan kuutisen kymmentä infektiota, loista tms. jollaisen koiran välityksellä voi saada:

    https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/1975/8984/TutkielmaRanki.pdf?sequence=3


    Muutama poiminta. Nämä ovat sikäli yleisiä että levinneisyysalueena on joko "maailmanlaajuinen" tai "kaikkialla, missä on koiria":

    Larva migrans, koiran suolinkainen

    Oireet ihmisellä: T. canis voi aiheuttaa ihmisen keuhkoissa ja sisäelimissä vaeltaessaan kiusallisen ja mahdollisesti kivuliaan viskeraalinen larva migrans -taudin (VLM). VLM:n vakavampi muoto on silmään päätyvän madon aiheuttama okulaarinen larva migrans (OLM). Yksittäisen suolinkaisen tunkeutuminen silmään voi johtaa sokeutumiseen ja silmän poistoon.


    Acanthocephalioosi, Väkäskärsämadot

    Oireet ihmisellä: Oireet vaihtelevat oireettomasta tartunnasta voimakkaaseen ruuansulatuskanavakipuun, jopa ohutsuolen puhkeamiseen.(14)


    Capnocytophaga canimorsus ja C. cynodegmi -haavainfektiot

    Oireet ihmisellä: C. canimorsus voi levitä haavan kautta vereen ja joskus aivo-selkäydinnesteeseen.(9) Se voi aiheuttaa kuolioivan haavatulehduksen ja erityisesti immunosuppressoiduille henkilöille verenmyrkytyksen, aivokalvontulehduksen, sydämen sisäkalvon tulehduksen, syvän ihotulehduksen ja kuoleman.(27) Myös Suomessa tiedetään ainakin yhden immuniteetiltään terveen ihmisen saaneen tuontikoiran aiheuttaman Capnocytophaga - puremahaavainfektion ja verenmyrkytyksen (Veikko Rosendahl, henkilökohtainen tiedonanto 2009). C. cynodegmi elää haavassa(9) ja voi aiheuttaa ainakin kuumeisen, yleisoireisen, voimakkaasti märkivän haavatulehduksen ja syvän ihotulehduksen.(28)


    Pernarutto eli anthrax
    Tämänkin levinneisyys on kyllä maailmanlaajuinen mutta tartunta kuitenkin onneksi harvinainen. Koiran pureman välityksellä kuitenkin mahdollinen.

    Oireet ihmisellä: Yleisin tautimuoto on ihoanthrax, jossa tartunta-alueelle kasvaa nekroottiseksi haavaumaksi laajeneva näppylä.(9) Keuhkoanthrax alkaa lievänä flunssana, joka etenee tappavaksi keuhkokuumeeksi. Vain nopea hoitoon pääsy voi estää kuoleman. Veren välityksellä pernarutto voi levitä myös ruuansulatuskanavaan tai aivokalvoihin.

    Äänestä

Kiviäkin kiinnostaa ;)

Äänestä

"OnhanNäitä
1.12.2017 10:29
Tästä asiastahan on näköjään olemassa varsin mittava tietopaketti, jossa luetellaan kuutisen kymmentä infektiota, loista tms. jollaisen koiran välityksellä voi saada:"

Ja tuon tutkimuksen on tehnyt J. Ranki, jolla koiria ollut koko ikänsä.

Äänestä

Jep, pitäkää omistajat eläimenne erossa ihmisistä, jotka eivät halua olla väkisin niiden kanssa tekemisissä... vaikka ovatkin harvinaisia tapauksia, niin siltikin mahdollisia.

"Yhdessä tapauksessa mies oli timpurin hommissa saanut käteensä ruhjeen ja oma koira nuoli sitä haavaa. Seurauksena oli dialyysiin johtanut munuaisten vajaatoiminta ja sormiamputaatioihin johtaneet kuoliot, kertoo vakuutuslääkäri.

HUS:n infektioklinikan ylilääkäri Asko Järvinen puolestaan muistaa tapauksen, jossa eräältä potilaalta jouduttiin amputoimaan useita raajoja samaisen bakteerin aiheuttaman infektion vuoksi.

Bakteeri on aiheuttanut myös ainakinyhden kuolemantapauksen.Savon Sanomat (siirryt toiseen palveluun)kertoi vuonna 2013, että Kuopion yliopistollisessa sairaalassa koiran pureman saanut potilas kuoli bakteerin aiheuttamaan infektiotautiin."

https://yle.fi/uutiset/3-7793907

Äänestä

Olen näistä erittäin tietoinen 😚 silti pusittelen koiraani päivittäin. So what! Huomenna joku voi ajaa ylitseni. Only life.
Joskus täältä lähdetään anyway!!!

Äänestä
  • moni varmaan ajaisi mielellaan sinun ja elukkasi ylitse

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SairauksienLevittäjiä kirjoitti:

Terveyssivusto Hippocratic Postin mukaan koirat kantavat suussaan bakteereja, jotka voivat aiheuttaa hengenvaarallisen tulehduksen. Bakteerit vaihtavat omistajaa koiraa kuonoon koskiessa tai sen nuollessa ihmisen kasvoja ja suuta.

Näihin bakteereihin kuuluvat salmonella ja kolibakteeri, joten koiran kosketus voi johtaa vatsatautiin, ripuliin ja muihin sairauksiin. Arvioiden mukaan puolet koirista kantaa kantaa kampylobakteereita. Ne aiheuttavat ripulia, vatsakipuja ja kuumetta ihmiseen tarttuessaan.

Koirat voivat myös kantaa suolinkaisia, joita saattaa olla aikuisella koiralla oireettomana. Ne voivat kuitenkin tarttua myös ihmiseen aiheuttaen VLM-syndroomaa. Sitä esiintyy pääasiassa vain pienillä lapsilla, jotka ovat saaneet vanhempiensa huolimattoman koiran pidon vuoksi suuren määrän suolinkaisen munia suuhun ja sitä kautta elimistöönsä. Tauti aiheuttaa kuumeilua, keuhkotulehdusta, maksan suurentumista ja jopa aivokuumetta. Suolinkaisen toukat voivat vaeltaa silmään ja aiheuttaa sokeutumisen.

Virologian, bakterologian emeritusprofessori John Oxford Lontoon yliopistosta sanoo, ettei koskaan antaisi koiran nuolla kasvojaan.

– Kyse ei ole ainoastaan syljesta. Koirat viettävät puolet elämästään tonkien likaisia paikkoja ja haistellen ja syöden toisten jätöksiä, joten niiden kuonot ovat täynnä bakteereita, viruksia ja kaikenlaisia pöpöjä.

Oxfordin mukaan uusia tuntemattomia viruksia voi tarttua koirista ihmisiin ylittäen lajien välisen rajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu