Minkä ikäinen on nuorin sodat käynyt?

Mitä kivaa siinä on?

Onni Kokko – Wikipedia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Onni_Kokko
Onni Valdemar Kokko (4. maaliskuuta 1904 Helsinki – 22. huhtikuuta 1918 Vaasa) oli suomalainen lapsisotilas, joka kaatui Suomen sisällissodassa valkoisten puolella vain 14-vuotiaana. Sodan sytyttyä Kokko lähti Pohjanmaalle, jossa liittyi liminkalaisiin joukkoihin. Liminkalaisten mukana Kokko osallistui ....

"Wiki" auttaa aina.

Kiitos tiedosta -- Onni Valdemar Kokko -- Kunnia sinun muistolle -
Sinun ja näiden muiden Sankarivainajille Kunnioitus ja Kiitos Suomi on Vapaa maa !

Suomi apinoita on FN joukoissa kuolevat vähän väliä.

Varmaan hän joka äidin mahassa joutui evakkoon.-

Sotaveteraaneita on vielä tuhansia, sota on tehnyt ihmisistä vanhoja he elävät hyvin kauan.

Isäni kuoli 86 vuotiaana tavallaan nuorena syntynyt 1923 toimi itäkarjalassa.

Äitini lottana itäkarjalassa Suomen uudessa kaupungissa Äänislinna ja siellä muuallakin.

Olen syntynyt luovutetulla alueella -38, muistan evakkoreissusta muutamia kauhunhetkiä.
Juna pysähtyi jameidä ajettiin pusikkoon, lentokoneet pommitti ympäristöä ja palattiin hiekkasena vaunuihin kun laivue meni pois.
Yksi vanha nainen kuoli vaunuun ja vasta päivän kahden takaa hänet siirrettiin jonnekin muualle, juna kulki kaiken aikaa kukaan ei tiennyt missä kaikkialla me käytiin.
Olivat umpinaisia tavarankuljetus vaunuja joihin meidät majoitettiin.
Kaikenlaista jäi mieleen ja vuosia näin painajaisia tapahtumista.

Santahaminan joukkohaudassa lepää vasta 15-vuotiaita oikeita työväenkaartin sankareita vuodelta 1918 kansanmurhan uhrina.

Isän munissa moni.

Vuoden 1926 ikäluokka oli viimeinen, joka kutsuttiin palvelukseen. Mutta se ei osallistunut taisteluihin, joten ikäluokkaa 1925 voi sanoa nuorimmaksi sodassa olleeksi (ei tietenkään kaikkia yksilöitä siitäkään).

1925 syntynyt.

Tänään on Suomi täynnä veteraaneita?

Tiedän ainakin lankomiehen, s.1929. Oli jonkinlaisena pikkulähettinä raja-alueella.

Anni Seikku, kerrohan mitä kivaa sen tietäminen olisi?

Olen tässä muutaman vuoden ajan seurannut paikallisen sotaveteraanijärjestön toimintaa.
Muutama ihan oikeasti sodassa on ollut, mutta suurin osa näistä veteraaneista oli ollut hyvin pieniä silloin, kun isät vietiin kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta taistelemaan.

Olin isin pikku-äiti, joka aamuisin käsi isän turvallisessa kädessä käveli kirkonkylän lenkin.
Isä kertoi kaikkea paikallisista taloista ja ihmisistäkin. Hän oli minun pikkupoikani, joka sotaan jouduttuaan lähetti rintamalta postikortteja pikkuäidilleen., joka aamusta iltaan ikävöi pikkupoikaansa ja pelkäsi isän milloin kastuvan kaatosateessa, palelevan pakkasessa, haavoittuvan tai kaatuvan.

Pääsihän se minun isäni hengissä ja haavoittumatta kotiin, mutta henkisesti hän oli lopussa,
Töihin hän tarttui ripeästi ja osallistui aktiivisesti järjestötoimintaan, mutta kotona hän oli etupäässä puhumaton eikä öisin pystynyt nukkumaan.
Hän ei varmastikaan ollut ainoa, jonka yöunia sotamuistot pelottivat ja turmelivat. Omasta kunnasta ei apua löytynyt, mutta isä etsi Helsingistä lääkärin, jolta apu löytyi.
Lääkäri oli ollut asiallinen mies, joka sanoi heti, ettei potilas ollut ensimmäinen, jota sota unissa vainosi. Hän oli myös maininnut, että sodan kokeneet miehet oli jätetty heitteille, ja heistä monet lankesivat ryyppäämiseen ja sitä tietä siltojen alle,
Lääkäri oli sanonut, että isä oli onnekas, kun hänellä oli perhe, työ ja koti. Parissa kuukaudessa painajaiset olisivat ohi, ja mies nukkuisi hyvin ansaittua untaan. Lääkärin mukaan hänellä oli niin paljon univelkaa, että hänen piti kahdesti päivässä ottaa kunnon päivänokoset ja ruokalusikallinen lääkettä, jonka lääkäri antoi,
Isä teki työtä käskettyä. Kahdesti päivässä hän otti suuresta neliskanttisesta pullosta ruokalusikallisen pahan makuista lääkettä, ähähti ja joi lasillisen vettä päälle.
Lääkäri oli ollut oikeassa: muutaman päivän jälkeen hän tosiaan nukahti päivänokosille ja pikkuhiljaa hän oppi nukkumaan yöunensa rauhassa. Kaiken tämän myötä hän päivä päivältä lakkasi olemasta hermostunut. Kun iso puteli oli tyhjä, oli isäkin taas isä.

Olettaisin nuorimmat sotaveteraanit on jotain yli 90
sillä he olivat vielä lapsia sota-aikana.
mutta nuoret lapsetki joutui tekemään kaikenlaista työtä
varsinki maalla
jossa oli kaikki ruoka ja elämisen mahdollissus revittävä kovalla työnteolla maasta ja metsästä,

- ja luovutettava ilmaiseksi Kansanhuoltoon.
Sillä elätettiin armeijat.