Tilanne oli tämä: minut oli otettu tyttöjen kesken silmätikuksi koska olen hieman ärsyttävä, jolle en kuiteskaan itse mitään mahda. Olen ylitsepääsemättömässä pinteessä johon jouduin työpaikalla ollessani. Meillä työmaalla oli vain yksi pienehkö pukkari jossa tytöt vaihtaa ensin ja sitten miehet. Mutta yleensä me ainoat 3 miestä haetaan vain kamppeet sieltä ja vaihettiin vaatteet käytävässä. Eräänä päivänä en ehtinyt saada niitä käytävään vaan ovi läimäistiin kiinni nenäni edestä. Yritin koputella ja huhuilla että antaisivat tavarani ulos mulle, mutta eivät suostuneet ja ajattelin odottaa että ovat pukeissa että pääsen hakemaan kamppeeni. Yksitellen tulivat ulos laittaen oven aina perässään kiinni, eikä väliin huuteluni heitä havahduttanut tuomaan tavaroitani tullessaan ulos. Olin nimittäin sopinut tapaamisen heti työn jälkeen joten minulla oli kiire päästä lähtemään. Sitten ei enää kukaan tullut ulos viiteen minuuttiin, kunnes viimein ovi jätettiin auki erään lähdettyä ulos. Selvä. Viimein he ovat valmiina ajattelin ja kävelin pukkarin ovelle. Ehdittyäni vasta oven kynnykselle kun eräs tytöistä nousi yllättäen esiin muiden, takit päällään olevien tyttöjen takaata vähä pukeisena ja alkoi kirkua. Samalla hetkellä olivat he työntäneet minut ulos ja oven lyöneet kiinni. Ja näin. Tälläisen tilanteen pohjalta syytetään minua tahallisesta salakatselusta ja viisi paikalla ollutta tyttöä todistaa sen vedenpitävästi todeksi. Omille sanoilleni ei jää mitään painoarvoa eikä siksi anneta edes puolustautua. Työpaikan työnjohtaja ja pomo ovat naisia ja uskovat viiden tytön sanaan paremmin kuin minuun ja siihen että sanon asian olleen vain väärinkäsitys.
Ex poliisi, riitatilanteita selvittävä työpaikan vartija on selvittänyt asian jo omalla tavallaan. Eli kuulemalla ensin kaikkia muita todistajia ja viimeiseksi minua kuulematta, toteaa minut syylliseksi.
Onko minulla kenenkään mielestä enään mitään mahkuja selvittää tätä.
Kiva syytön mies VS ryhmä syyttäviä vihaaja naisia
VäärinkasitystenKunkku
1
187
Vastaukset
- ImperialStormTrooper
On. Työnantajasi on velvollinen huolehtimaan siitä, että miehillä ja naisilla on erilliset riittävät pukeutumis- ja pesutilat. Koska näin ei ole niin työnantajasi on myös suurelta osin vastuussa siitä että ko tilanne päässyt syntymään... eli ei muuta kun miespuolisten työtoverien kanssa yhdessä työsuojelupiirin pakeille ja ilmoitus laiminlyönnistä joka mahdollistaa seksuaalisen häirinnän työpaikallasi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1205850
- 574306
- 532665
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s282478Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161855- 151514
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹331362Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗241301- 261147
T, miten mun pitäis toimia
Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest431101