Nyt on monella kova huoli. Mies oli menomatkalla perjantaina porukoitten kanssa laivassa ja hotellissa. Lähdön aika tuli parin päivän kuluttua. Mutta mies ei ilmestynytkään laivaan. Laukut olivat hotellissa. Missä on tämä mies. Lauantaista on jollain jotain hataria tietoja hänestä. Muuten ei oikein kukaan tiedä mitään. Ihmettelen tällaista seuruetta, että kun joku puuttuu jo lähes alkumatkan kokouksesta, kukaan ei huomaa mitään. Ei huomata, että kaveri on poissa aamupalalta, lounaalta ja kokouksesta. Vasta laivassa joku neropatti kyselee, onko ko. mies matkassa. No, ei ollut, eikä ole mistään tavoitettu. Tiistaina kutsui jo työtkin. Ihmiset elävät tänäpäivänä niin kiireistä ja hektistä elämää, että ei ympärille ehditä vilkaista. Toivon, että tämä mieshenkilö vielä löytyisi jostain säällisestä paikasta.
Seuramatkat
yksilesken
9163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
se on niin normia että miehet painuu Tallinnan"kokousmatkoillaan" maksullisiin, ettei heitä kaivata ennen kuin jos paluumatkalla puuttuvat
perus
Onko sekin peruskamaa, että miehet eivät palaa naisreissuiltaan. Tämä mies on tähän asti ollut säntillinen kokouksissa istuja ja työssäkäyvä. Ja aina ilmoittanut esimiehelle, jos on tullut muutoksia. Hän on hyvin persoonallisen näköinen, niin että lähes kaikki hänet kotikaupungissaan tietävät. Ja kovasti odottavat hyviä uutisia. Mutta maailma on julma.
Ei minnekkään iliman emäntää :D
Lemmenkä
Kysymyksessä on 53-vuotias perheetön poikamies.
Jos vielä siinä iässä poikamies niin jotain on kyllä vialla? Onkohan sitten sitä kolmatta sukupuolta???? :D
Lemmen
Ei mitään sellaista. Hänestä on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus. Ihmettelen edelleen sitä, että kun Tallinnassa kursseilla ollaan kokouksessa ja jokapäiväksi on merkitty virallista ohjelmaa, kukaan ei kaipaa, eikä kysele hallituksen jäsentä. Ja ihmettele missä mies luuraa. Aina säntillinen mies, joka ei yleensä ole ollut poissa mistään, ilmoittamatta esimiehellleen. Kotikaupungissaan hän on päivän puheenaihe. Hyvin erikoisen ulkomuotonsa ja kävelyvauhtinsa vuoksi hänet tietää kaikki. Hän on kova puolueaktivisti, eikä elämä ole ollut hänelle helppoa. Hän on sitkeydellään ja määrätietoisuudellaan päässyt elämässään eteenpäin ja raivannut monia ennakkoluuloja. Hyvin Kunnioitettu henkilö. Toivon hartaasti, että hänen kohtalonsa ratkeaisi pian, hyvään suuntaan.
Onko hän joku sinun tuttavasi, vai onko tämä jotain, mistä lukee jossain lehdessä?
Tell
Tavallaan on tuttava kun ollaan oltu joskus samassa työpaikassa. Hän on juuri se, mistä lehdet kirjoittavat. Ja paljon netissä on tietoa. Hän ikäänkuin kuuluu kotikaupunkimme katukuvaan. Kiireisine askeleineen, salkku kainalossa hän porhaltaa eteenoäin. Tiedän että ihmisiä katoaa paljon, mutta kummallisesti ajatukset muuttuva, kun on jokin tuttava kyseessä.
Ahaa, no nyt löysin sen jutun Ilta-Sanomista.
Ei tosiaankaan näytä siltä, että hän vapaaehtoisesti olisi häippässyt. Jotain varmaan sattunut ...
Meidän kylällä etsitään yhtä 24v nuorta naista, joka hävisi nyt viikolla. Suuret etsintäpartiot kerätty vapaaehtoisista etsimään häntä vielä tänään. Yhtenä yönä poliisihelikopterit pörräsivät monta tuntia yhteen menoon seutukunnan yllä ja pitivät koko kylän hereillä.
Mutta eihän sitä tiedä missäpäin maata hän nyt jo saattaa olla, onko enää tässä maassakaan ...