David Icke on tulossa Suomeen ensi vuonna pitämään esitelmän osana pohjoismaista kiertuetta.
Mitä mieltä olette hänen teorioistaan, joihin myös ufot ja et-elämä kuuluvat olennaisena osana?
Mitä mieltä olette hänen teorioistaan, joihin myös ufot ja et-elämä kuuluvat olennaisena osana?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Sieluni iloitsee!
koko aikuisiän olen sanonut Marssissa olevan elämää ja asteroidivyöhyke on aikoinaan tuhannen p päreiksi räjähtänyt planeetta - mistä Raamattu alku sivuillaan kertoo. " Kun taivaissa sodittiin"
Asteroidit eivät yksinään riitä planeetan kokoisen kappaleen massaksi. Kun otetaan komeetat mukaan, niin yhteinen massa alkaa riittämään. Joku tutkija oli mallintanut monien komeettojen alkupisteen Marsin ja Jupiterin välimaastoon asteroidivyöhykkeelle. Kyseinen ulkomainen sivusto on kadoksissa missä kyseiseen mallinnukseen viitattiin. Ehkä se joskus vielä löytyy.
Komeettojen vesi on aiheuttanut myös pohdintaa. Mistä vesi on peräisin?
Komeetat ovat peräisin Kuiperin vyöhykkeestä tai Oortin pilvestä, paljon kauempaa kuin asteroidivyöhykkeeltä.
Vety on maailmankaikkeuden yleisin alkuaine ja happi kolmanneksi yleisin. Ei kai tarvitse ihmetellä, miksi vettä on niin paljon.
Liiteristä ne lastut vaan lentelevät joka paikkaan.
Ei liiteristä tällä kertaa, mutta sama kai se on, kuka teitä tietämättömiä valistaa.
Siellä mitään planeettaa ole ollut. Ylijäämäroinaa, aurinkokunnan synnyn hukkapätkiä.
Damn! Hyvät uutiset, oon aina tykänny kuunnella David Ickea, hän on lämminsydäminen ihminen. Saisko tästä lisää tietoa missä ja milloin?
Ei kai kukaa sitä huijaria tänne halua?
Tämä henkilökohtaisista ongelmista kärsivä huijari tulee kuitenkin halutaan sitä tai ei.
David Icken jutut vaikuttavat mielisairailta.
Sinä vaikutat rajoittuneelta aivan sellaiselta joka elää kuplassa jonka sisälle eivät Alienit mahdu
Tuskin on, mutta hänen juttuihinsa uskovat ovat varmasti. Kaveri on selkeästi löytänyt markkinaraon tuosta porukasta ja antaa yleisölleen juuri sitä mitä se haluaa.
Icke foorumilla lisää jutskaa
https://forum.davidicke.com/forumdisplay.php?f=3
Eikös tämä David Icke ole väittänyt sellaista,että Englannin kuningashuoneesen kuuluvat ovat liskoihmisiä eli reptiliaaneja.Tällainen mielipide kertoo aivan tarpeeksi kyseisestä hemmosta ja hänen kannattajistaan.
Reptiliaanit ovat kiinnostava, mutta kiistanalainen puheenaihe. Aihe kuitenkin kiinnostaa, koska jokainen älyllisesti rehellinen ja ajatteleva voi havaita sen, että ihmiset edustavat kahta, tai useampaakin, eri lajia ainakin henkisesti. Moni meistä on ollut elämänsä aikana tekemisissä hyvin petollisten ja juonittelevien ihmisten kanssa, joiden pahuutta on ollut vaikea ymmärtää.
David Icken suosio tuskin kantaisi vuodesta toiseen, jos hänen teorioissaan ei olisi mitään perää.
Reptiliaanien tanssia on kivaa seurata yöllä täydenkuun aikaan kun eliitti pitää Bohemian Groovessa kekkereitään. Kun reptiliaanit vyöryvät pippalojensa jatkoille maan Agartha-maailmasta, niin silloin pois alta risut ja männynkävyt! Heh, heh kyllä monet kerrat reptiliaanien sikarinmuotoiset alukset ovat lentäneet Andromedaan tästäkin ohi!
Uusimmat uutiset
http://www.fufora.fi/foorumi/viewtopic.php?f=10&t=4818&sid=e8a3358b772c62f7412a36386a8543c2#p43420
Suomen Ufotutkijat Ry siinä esittelee toimintaansa. Kiertäkää hyvät ihmiset se pulju kaukaa...
Nyt puhut täyttä asiaa koska tuo haamupulju kannattaa kiertää kaukaa.Itse otin ritolat kyseisestä haamupuljusta yli 7-vuotta sitten.
Megatron, Valon Herra, ei osaa edes valon nopeutta oikein.
Vakuuttavaa
David Icke on kevyttä kamaa David Wilcockin rinnalla!Tämä hemmohan kertoo,että Kuussa on esim. tuhottu ET-poppoiden tukikohtia ydinaseiden avulla.
Siellä on,tietysti jenkkkien toimesta,posauteltu ydinpommeja muutenkin ja kuu on kuulemma myös ontto.Näiden juttujen on pakko olla tosia koska niistä kerrrotaan myös sutilaisen keskustelufoorumilla!
Näin asia on, ja ufouskovahullut ottavat asian TODESTA !
Saattaa olla että joku onkin. Mutta sinä olet pieni, vihainen ja pelokas pikkumies joka huutaa hädissään päivittäin jollakin fakin ufosivulla.
Tuollainen tuskanparahdus kertoo siitä,että joku veti herneet nenään kun ufouskiksia arvostellaan negatiiviseen sävyyn.Ehkäpä saattoi tapahtua myös pyhäinhäväistys.
Arvostella saa, mutta muistakaa mitä laki sanoo:
"Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta, on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."
Suomen Ufotutijat Ry voidaan laskea uskonnolliseksi liikkeeksi ja David Icke heidän pyhäksi profeetakseen. Siksi laki uskonrauhan rikkomisesta koskee myös heitä. Älkää siis menkö ainakaan remuamaan heidän uskonnollisiin tilaisuuksiinsa, mutta täällä toki saa tuostakin kirkkokunnasta siististi keskustella. Keskustella saa myös heidän profeetoistaan kunhan sen tekee uskontoaan kunnioittaen.
Ufotutijat??? Niilläkö alkaa aina puntti tutista kun skeptikon näkevät?
Tässä todiste sille, että David Icke on sutilaisten pyhä profeetta. Pyydän siis kunnioittamaan heidän uskonnollista vakaumustaan ja keskustelemaan asiallisesti.
http://fufora.fi/foorumi/viewtopic.php?f=10&t=5875&sid=b1e229438fc0a65e89df305421aaa25b
Meillä sattuu olemaan lähes sata vuotta nuorempikin uskonnonvapauslaki joka aina voittaa vanhat kalkkikset! Nykylaki ei puhu mitään jumalien pilkkaamisesta.
Uskonnonvapauslaki 6.6.2003/453
vittu, että ootte Pihalla
fukin moroooons. Tilais silti Lehen, jos niiku
Tuure Lehen?
Tuon o hyvä lehti.Se on paljon parempi kuin esmes.7-lehti.
Mä en ole ikinä lukenut David Icken kirjoja tai katsonut hänen haastattelujaan tai mitään mitä häneen liittyy, vielä.
Nöyrästi Ickelle kumarramme koska hän meidän profeettamme on!
David on profeetta ja sexy. David Icke sensijaan ei ole oikeasti sillä tasolla..
Apropoo,joko David Icke on vieraillut Suomessa? Jos ei,niin milloin hän saapuu ja minne?
Meinaan vaan sitä,etteä David Icke on minunkin profeettani jonka edessä haluan polvistua ja hänen mu....ei kun siis kenkiään suudella.
Oliko joku paikalla 9.10, vai jouduttiinko tuo esitelmätilaisuus perumaan?
David Ickehän ei ole kovin tunnettu täällä Suomessa, eikä kirjojakaan ole suomennettu.
Tuota tilaisuutta muuten mainostettiin aika näkymättömästi, enkä itsekään siitä tietäisi mitään, jos en olisi Facebookissa ihan sattumalta nähnyt juttua siihen liittyen.
On se ilmeisesti pidetty 9.10, mutta kun tilaisuuden mainoksessa ei puhuta suomenkielisestä tulkkauksesta mitään, niin yleisömäärä on saattanut jäädä aika vähäiseksi.
Joo, kyllä tuo esitelmä on pidetty Helsingissä 9.10 ja yksi lyhyt videokin on Youtubessa, mutta mielestäni siinä ei puhuta kovin kiinnostavasta aiheesta.
Se kiinnostavin aihe - ja David Icken pääteoriahan - on siis se, että maaplaneettaa hallitsee pahantahtoinen saalistaja-et-rotu. Hän puhuu usein myös mm. muodonmuuttajareptiliaaneista.
Ajasta 3:10 alkaa lyhyt jakso tässä ensimmäisessä videossa, jossa salaliittoteoria pääpiirteissään selitetään. Englanninkielinen tekstitys on valittavissa:
https://www.youtube.com/watch?v=1w2dMekIJLw
Itse en kyllä oikein usko satanistien ja pimeyden voimien täyteen hallintaan, vaan siihen, että ylimpänä hallitsijoina ovat maaplaneetallakin Valon ja Taivaan Voimat ("Jumala").
Liian usein me ihmiset vedämme "mutkat liian suoriksi", oli sitten kyse "Jumalasta" , "salaliitoista" tms.
Mitä mieltä olette?
Hölynpölyä. Mitään jumalia, lisko-olentoja tai taivaan valtoja ei ole olemassa vaan ne ovat pelkkää lapsellista satuilua.
Kirjoja myyty 20 miljoonaa ja on suosittu esitelmien pitäjä. En sano, että itse uskon suoraan kaiken hänen teorioistaan, mutta jos niissä ei mitään perää olisi, niin suosio varmastikin olisi lopahtanut jo aikoja sitten.
Luulenpa niin , että meistä hyvin monetkin ovat miettineet tietynlaisen pahuuden syitä ja päätyneet siihen, että selitys ei ole geeneistä, aivojen rakenteessa,eikä kasvatuksessakaan, vaan jossain ihan muualla ja Icken teoriat tarjoavat yhden selityksen. Muodonmuuttajista en tosin itse tiedä mitään, mutta uskon siihen, että ihmisten sieluilla on erilainen historia ja ne ovat kotoisin eri paikoista, eli
eri tähtijärjestelmistä. Jotkut sielut ovat positiivisia ja jotkut vähemmän positiivisia. Valinta on aina sielun oma, kumman polun valitsee.
Taivaan Voimat ovat kyllä hyvin todellisia - siis korkeimmat voimat, jotka ovat mm. suunnitelleet aurinkokuntamme ja asuttaneet maaplaneetan ja valvovat mm. planeettaamme. Aina voidaan tietysti aiheellisesti kysyä, että miksi pahuuden on annettu rehottaa täällä melko vapaasti ja hyvin pitkään. Esimerkiksi Hengellisen Hierarkian viestejä välittävän Sheldan Nidlen mukaan pimeyden voimat ovat olleet jopa vuosituhansia maaplaneetalla vallassa.
Mitään sieluja tai taivaan voimia ei ole olemassa. Jonkin asian suosio ei kerro asian todenperäisyydestä, sen todistavat jo suositut uskonnot joiden todenperäisyydestä ei ole olemassa yhtään oikeata todistetta.
"Kirjoja myyty 20 miljoonaa ja on suosittu. . ..mutta jos niissä ei mitään perää olisi, niin suosio varmastikin olisi lopahtanut jo aikoja sitten. "
Ei se, että 20 milj. kärpästä pyörii sontaläjän ympärillä tarkoita että se olisi hyvää.
Ja suurin intohimosi on tämä sonta vuodesta toiseen.