Hieno joulukonsertti Tampereella

Nimisieppaus

Eilen 1.12. 2017 Tapani Kansalla oli hieno joulukonsertti Tampereen tuomiokirkossa.
En ole vähään aikaan kuullut tällä tavoin elävänä Kansaa ja olin odottavalla mielellä.
Tapani Kansa esitti kauniita ja hartaita joululauluja ja sellaisia ne olivat hänen laulaminaan.
Parissa laulussa pianisti Mikko Helenius osallistui myös laulamalla duettoa . Hienoja.

8

719

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miekinolin

      Olin Tapanin Oulun konsertissa muutama päivä sitten ja se oli myös todella vaikuttava elämys. Tapanilla on äänessä upeaa sointia ja se kantaa. Taitaa olla aika harvinaista , että ns. iskelmälaulaja laulaa kirkossa ilman mikrofonia, mutta Tapani Kansa lauloi ja komeasti lauloikin.

      • AnnuRitari

        T. Kansa on huippu kaikilla mittareilla! Nih, ettäs tiiät!!


      • Gillas

        Sun rikkinäisillä mittareilla mitattuna. Verenpainemittari kyllä näyttää korkeita lukemia Taspukka-konsertin ja Tapsukan ns musiikin kuuntelun jälkeen mutta siihen se sitten jää. Lisäksi Tapsukan kuunteleminen aiheuttaa metabolista oireyhtymää mm hengenahdistusta ja disbetesta.


    • belcantoinlied

      Itse asiassa koko konsertti oli syvältä sieltä eli perseestä.

    • Tapani Kansan joulukonsertti Tampereella oli huippu hieno. Mahtavia tulkintoja ja upeita lauluja. Uutta ja vanhaa. Tästä konsertista aloi minin jouluni.

      • melinakakkonen

        Tapsukka Kansalaisen epäkonsertti Mansessa oli rimanalitus. Järkyttäviä ns tulkintoja ja kauheita kipaleita. Uutta ja ikiwanhaa. Tämä kidutus pilasi minin jouluni.
        .


    • Anonyymi

      rulez!

    • Anonyymi

      Tapanin Kansan ääni on kultaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe