Auto probleema

Olen asentamassa autooni VDO Tempostat GC -vakionopeudensäädintä. Säätimen käyttökytkimelle tulee viisi johtoa ja siinä on neljä eri toimintoa. Kaksi näistä toiminnoista (set/ ja set/-) toimivat siten että kytkin on normaalitilassa auki ja johdot yhdistyvät yhteen johtoon kun kytkintä käytetään. Kaksi muuta toimintoa (off ja memo) toimivat päinvastoin eli kytkimet ovat kiinni normaalitilassa ja avautuvat kun niitä käytetään. Tässä vielä säätimen asennusohjeesta napattu kuva käyttökytkimen toiminnasta: http://aijaa.com/flBzGF

Sitten itse ongelmaan: Autossani on valmiina ja vailla käyttöä neljään suuntaan käytettävä viiksi, joten haluaisin kytkeä säätimen tuohon viikseen. Autossa valmiina oleva viiksi toimii kuitenkin siten, että kaikki kytkimet toimivat kuten set/ ja set/-, eli kytkimet ovat auki normaalisti ja kun niitä käytetään, yhdistävät kunkin johdon yhteen johtoon.

Siis minkälaista elektroniikkaa/kytkentöjä tarvin, jotta saan toimimaan myös säätimen off- ja memo-toiminnot autossa valmiina olevalla viiksellä?
12315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Se vähän riippuu siitä minkälainen jännite tuohon punaiseen kytkimen tulojohtoon tulee. Onko plus vai miinuspuolella ja paljonko se pystyy antamaan virtaa, Mutta oletetaan että jos siihen tulisi akkujännite niin voisit kääntää toiminnot vaihtokärkireleellä. Jos taas virran antokyky on olematon niin täytyy toiminto kääntää vaikka transistoreilla. Kytkin voi olla myös maapuolella, koita selvittää.

Äänestä
  • Ei ole juuri tämä laite, mutta käyttökytkin lienee samanlainen kuitenkin. En sitten tiedä mitä tuo dippikytkin tekee. Minun säätimen ohje löytyy hakusanalla VDO tempostat GC

    Äänestä

  • Samanlaiset asetukset tuossakin on dip.kytkimin. Eli tiekierrosluku, manuaali/automaatti, moottorityyppi, käyttökytkin ym.

    Äänestä

Eihän tuossa näyttäisi olevan kuin off-kytkin avautuva, muut kolme sulkeutuvia.
Pitää selvittää kytkeekö tuo plussaa vai miinusta ja se kuinka suurerta virrasta on kyse. Laittaa sitten kykintransistorin, jota ohjaa sulkeutuva kytkin, tuohon avautuvaan piiriin.

Äänestä
  • Onko näin? Ilmeisesti luin sitten väärin tuota kytkentäkuvaa. Mitä siinä tarkoittaa tuo eräänlainen nuolen kuva missä on kaksi viivaa ja kärki? Myös memo-toiminnon kohdalla näyttäisi olevan johdot yhdessä joten siitä kuvittelin että se on avautuva kytkin.

    Äänestä

  • BkdöabsLfö kirjoitti:

    Onko näin? Ilmeisesti luin sitten väärin tuota kytkentäkuvaa. Mitä siinä tarkoittaa tuo eräänlainen nuolen kuva missä on kaksi viivaa ja kärki? Myös memo-toiminnon kohdalla näyttäisi olevan johdot yhdessä joten siitä kuvittelin että se on avautuva kytkin.

    Kytkentäkuva on vähän suttuisesti piirretty, mutta vain off-kytkin on avautuva. Ilmeisesti kuitenkin riittää dippikytkimen 12 kääntö ON-asentoon, että auton oma kytkin toimii.

    Äänestä

  • Hienoa jos näin on. Kiitoksia asiallisista vastauksista

    Äänestä

Lisää aiheesta. VDO:n kanssa ulkoisesti ja piirilevyltään juuri samanlaiselta näyttää Rostran 250-1223. Erona näillä on kuitenkin se, että Rostra on huomattavasti yleisempi kun taas tuota VDO:ta ei jostain kumman syystä meinaa löytää edes ulkomailta.

Kuitenkin laitteet eroavat käyttökytkimensä osalta. VDO:ta käytetään tuollaisella neljään suuntaan toimivalla kytkimellä mikä tässä ketjussa jo aiemmin tuli esille. Rostraa taas käytetään periaatteessa kahdella napilla, eli set/- ja res/ ovat samassa napissa amerikkalaiseen tapaan.

Onkohan Rostraa siis mahdollista saada toimimaan tuon samannäköisen VDO:n tyyppisellä käyttövivulla, joka autossa olisi jo valmiina? Millaisia kytkentöjä tämä vaatisi? Laitteet vaikuttavat kuvissa täysin identtisiltä joten käyttökytkimen erilaisuus kummastuttaa. Olisi tuota Rostraa vain huomattavasti helpommin saatavilla. Säädintä minulla ei siis vielä ole kun mietin mikä laite passaisi autoon parhaiten.

Äänestä
  • Todennäköisesti, mutta ne kaksi muuta asentoa jäävät käyttämättömiksi.

    Äänestä

  • niin_se_on kirjoitti:

    Todennäköisesti, mutta ne kaksi muuta asentoa jäävät käyttämättömiksi.

    Mutta eikö esim johtoja piirilevylle eri tavoin kytkemällä saisi samoja toimintoja aikaiseksi, jos nuo piirilevyt ovat kerta samanlaiset?

    Äänestä

  • Sllflldldkpdksw kirjoitti:

    Mutta eikö esim johtoja piirilevylle eri tavoin kytkemällä saisi samoja toimintoja aikaiseksi, jos nuo piirilevyt ovat kerta samanlaiset?

    Voi olla, pitäisi nähdä kuvia ja kaavioita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Automieseisähkömies kirjoitti:

Olen asentamassa autooni VDO Tempostat GC -vakionopeudensäädintä. Säätimen käyttökytkimelle tulee viisi johtoa ja siinä on neljä eri toimintoa. Kaksi näistä toiminnoista (set/ ja set/-) toimivat siten että kytkin on normaalitilassa auki ja johdot yhdistyvät yhteen johtoon kun kytkintä käytetään. Kaksi muuta toimintoa (off ja memo) toimivat päinvastoin eli kytkimet ovat kiinni normaalitilassa ja avautuvat kun niitä käytetään. Tässä vielä säätimen asennusohjeesta napattu kuva käyttökytkimen toiminnasta: http://aijaa.com/flBzGF

Sitten itse ongelmaan: Autossani on valmiina ja vailla käyttöä neljään suuntaan käytettävä viiksi, joten haluaisin kytkeä säätimen tuohon viikseen. Autossa valmiina oleva viiksi toimii kuitenkin siten, että kaikki kytkimet toimivat kuten set/ ja set/-, eli kytkimet ovat auki normaalisti ja kun niitä käytetään, yhdistävät kunkin johdon yhteen johtoon.

Siis minkälaista elektroniikkaa/kytkentöjä tarvin, jotta saan toimimaan myös säätimen off- ja memo-toiminnot autossa valmiina olevalla viiksellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu