voisin adoptoida Marsun ilmoitathan jo sinulla on Marsu josta et pysty huolehtimaan sillä minulla on tarjolla loppuelämän asiantunteva koti.
MARSUN ADOPTIO
eläinrakass
1382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siihen mainostamaasi asiantuntujuuteen kuuluu mm. tietää, että marsusta on turha puhua yksikössä, sillä marsut ovat laumaeläimiä. Lisäksi siihen kuuluu myös jonkin sortin ymmärrys siitä, mistä kotia vailla olevia marsuja löytää. Se ei ole suomi24, vaan esim. tori.fi. Tälläkin palstalla voi periaatteessa kauppoja tehdä, mutta yhteydenpito yksityisesti ei onnistu eikä antamillasi tiedoilla pitäisi kenenkään sinulle marsuja tarjota. Jotainhan sinustakin pitää nimittäin tietää ennen kuin eläimiä lupaa luovuttaa, mutta etpä vaivautunut kertomaan yhtään mitään. Niinpä juttu toiminee parhaiten siten, että katselet vaikka torista kotia vailla olevia marsuja ja otat itse yhteyttä myyjiin etkä odota vain sopivien tipahtavan syliin ilman, että olet itse pistänyt asian hyväksi tikkua ristiin.