Yhteishaku maisteriohjelmiin 2018, hakijat tänne.

haaveenaKTM

Hei,

ajattelin hakea ensimmäistä kertaa maisteriohjelmaan (kauppatieteet) ensi keväänä. Sain kuulla avoimen puolelta, että hakupisteeni riittävät hyvin todennäköisesti sisäänpääsyyn, mutta kaikki riippuu tietysti muusta hakijamateriaalista. Joten olen varautunut siihen, että en pääse sisään, mutta kokeilen ainakin onneani.

Onko muita, jotka ovat yrittämässä sisään seuraavassa haussa? Oletko ensikertalainen vai jo aiemmin yrittänyt? Minkälaisilla arvosanoilla lähdet koittamaan onneasi?

24

3324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haaveenaKTM

      Huhuu, missä kohtalotoverit?

    • 76577567

      Itsellä vielä haaveissa/ mahdollisissa suunnitelmissa ehkä hakea juuri kauppatieteen maisteriksi kunhan saan AMK:n käytyä. Tutkiskelin, että olisi muka mahdollista päästä suoraan maisteriohjelmaan jos esim. logistiikkainsinöörinä hakee ja erikoistuu maisteriopinnoissa esim. tuotantotalouteen yhtenä aineena. Onko näin ja onko kellään kokemusta? Eli kahdessa vuodessa sais maisterinpaperit. Se kyllä itseä kiehtoisi.

      Diplomi inssiks meikäläisestä ei olis, koska koen olevani niin keskiverto matikassa ja todella huono fysiikassa (uusi aine periaatteessa), eikä logistiikassa taida edes olla DI-ohjelmaa. Jäljelle jäis ylempi johtamisen AMK tutkinto. Tiedä onko siitäkään miten hyötyä. Riippuu tietty mitä haluais ylipäätänsä opiskella.

      • ettäsemmosta

        Itellä on semmoista tietoa, ettei yleensä tule insinööristä kahdessa vuodessa maisteria. Melkein aina määrätään täydentäviä opintoja sen verran, että helposti vierähtää kolme vuotta. AMK:n ja yliopiston välissä on nimittäin kuilu, jonka yli on rakennettava silta.

        YAMK-tutkintoa voi alkaa miettiä, kun on työkokemusta riittävästi.


      • haaveenaKTM

        Insinööriopinnoista ei ole kokemusta, itse olen valmistunut liiketaloudesta. Maisteriohjelmaan saa käsittääkseni opinto-oikeuden 2 2 vuotta ja kyllä, täydentäviä kursseja määrätään aina. Itse olen tehnyt muutaman kurssin jo osaksi aiempaa tutkintoani ja teen myös työn ohella pari kurssia tässä ennen yhteishaun alkamista. Olen selvittänyt, että kyseessä on juurikin näitä kursseja, mitä minulle määrättäisiin täydentäviksi, jos sisään pääsen. Kannattaa käydä avoimen yliopiston opinto-ohjaajan juttusilla, niin saat enemmän tietoa, että mihin kannattaa panostaa ja millaiset sisäänpääsyrajat on.


      • aaltokone
        ettäsemmosta kirjoitti:

        Itellä on semmoista tietoa, ettei yleensä tule insinööristä kahdessa vuodessa maisteria. Melkein aina määrätään täydentäviä opintoja sen verran, että helposti vierähtää kolme vuotta. AMK:n ja yliopiston välissä on nimittäin kuilu, jonka yli on rakennettava silta.

        YAMK-tutkintoa voi alkaa miettiä, kun on työkokemusta riittävästi.

        Ainakaan Aallossa ei enää määrätä täydentäviä opintoja AMK:sta valmistuneille kandeille, paitsi yksilöllisesti erikoistapauksissa. Syynä on, että DI-opinnot pitää olla suoritettavissa kahdessa vuodessa. Samalla valintakriteereitä tiukennettiin.


      • ffgfgdfg

        Hei, LUTissa on tosiaan sellaisiakin omia maisteriohjelmia, joihin voi mennä AMK-pohjalta ja suorittaa kahdessa vuodessa. Osa luokkatovereistani jatkoi sinne. Käsittääkseni heidän ei tarvinnut juurikaan tehdä täydentäviä opintoja, mutta tämä on sellainen asia, josta olisi hienoa saada ihan virallinenkin tieto. Toverini ovat log.inssejä ja opiskelevat tuotantotalouden DI:ksi. En tunne suuntautumisvaihtoehtoja, mutta tuotanto ja logistiikkahan ovat hyvin läheisiä aloja, ja suoraankin liittyvää kurssisisältöä varmasti löytyy.

        Lahdessa on sitten vielä LUTin "aikuisille suunnattu" AMK-taustainen TUDI-ohjelma, jossa voi erikoistua mm. toimitusketjun johtamiseen.

        Kaupallisen puolen mahdollisuuksia en valitettavasti tunne.


    • Opinnotkutsuu

      Minä myös olen hakemassa, en vain ole varma kohteista.
      Luultavasti haluamani linjan (laskentatoimi) takia valinnaksi tulisi LUT, Vaasa tai Jyväskylä. Onko kellään mitään kokemuksia tai tietoa näiden oppilaitosten tasosta, ilmapiiristä tms?

      Itse olen ensikertalainen myös ja haen tradenomin, noin nelosen keskiarvon papereilla.

      Tsemppiä muillekin hakuihin!

      • hakija1123

        Vaasan yliopiston maisterihaun valintatilastot löytyvät tuosta alla olevasta linkistä. Sen mukaan laskentatoimeen on hakenut 72 ja hyväksytty 13 vuonna 2017 kevään haussa.
        Sitten taas v. 2016 hakijoita oli 110 ja hyväksyttyjä 10. Riippuu paljon muusta hakijamateriaalista ja -määristä, että millainen mahis päästä sisälle. Kokemusta ilmapiiristä ym. ei ole.
        http://www.uva.fi/hakijat/tietoa/tulokset/valintatilastot/

        Vaasassa on kiristetty hakukriteerejä maisterihakuun tradenomin papereilla. Ennen riitti ilm. opintojen keskiarvo ja opparin arvosana. Nyt katsovat tarkasti vain haettavan pääaineen mukaiset opinnot ja niiden painotetun keskiarvon. Hakupisteitä saa opintojen määrästä, menestyksestä niissä, opinnäytetyön arvosanasta ja motivaatiokirjeestä.

        Tässä linkki laskentatoimen maisteriohjelman hakuperusteisiin, voit laskea mahdolliset hakupisteesi valmiiksi: https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.52227185262


    • ns2018

      Heippa,
      mitä kursseja/kuinka paljon olette avoimen kautta suorittaneet, ennen kuin olette lähteneet hakemaan maisterihaussa paikkaa? Onko joku instanssi, josta voisi kysellä ja selvittää, että mitä avoimen kautta tulisi lukea ennen kuin kannattaa edes hakea maisterihaussa? Itsellä jo aiempi yliopistotutkinto suomalaisesta yliopistosta takana, mutta ei käytännössä mitään kaupallisen alan opintoja.

      • jjmarti

        Kun mitään kaupallisen alan opintoja ei ole, tekee viisaimmin, kun hakee kandiopintoihin ja tekee ne parissa vuodessa. Tie maisteriopintoihin on sitten varmasti auki.


      • HaaveenaKTM

        Avoimen yliopiston kautta ainakin itse sain tarkat speksit, että mitä katsotaan tradenomipohjalta tiettyyn maisteriohjelmaan haettaessa. Yksi väylähän on avoimen väylä, mutta siinä joutuu tehdä tosi paljon hommia, yleensä kai 100op pitää olla kasassa, joten joutuu lukemaan turhiakin kursseja osittain. Ottaisin yhteyttä kyseisen yliopiston avoimen opinto-ohjaajaan aluksi.


    • Tradingornot

      Osaako joku sanoa, jos haluaa kandin jälkeen vaihtaa toiseen yliopistoon maisteriohjelmaan, että millä keskiarvoilla on yleensä päästy sisään? Ei väliä yliopistosta ja kaupaptieteet siis kyseessä.
      Onko kandeilla alemmat pääsykriteerit kuin tradenomeilla?

      • mastersss

        On. Yliopisto huomattavasti vaativampi kuin ammattikorkea.


    • TulevaKTM

      Itse hain LUTtiin Lahden toimipisteeseen opiskelemaan Tietojohtamisen ja johtajuuden maisteriohjelmaan. Tämä olisi minulle unelmien koulutusohjelma ja erittäin kiinnostava.

      Tradenomitausta, noin 4 ka ja 4 vuotta työkokemusta valmistumisen jälkeen.

      Jännittää miten paljon hakijoita tuohon ohjelmaan on nyt ollut, kun ensi kertaa mainostettiin töiden ohessa opiskeltavaa maisteritutkintoa jossa lähiopintoja tarjotaan Lahdessa. Uskon että etenkin Helsingin seudulta hakijoita on ollut hurja määrä. No, 45 opiskelijaa silti valitaan joten uskon mahdollisuuksieni olevan melko hyvät. :) Työkokemusta kun saisi olla enemmän niin saisi hakua varten enemmän pisteitäkin.

      Muita tähän ohjelmaan hakeneita? Minkälaisilla taustoilla?

      • mycomment

        "Jännittää miten paljon hakijoita tuohon ohjelmaan on nyt ollut, "

        Hakijoita on 427, siis paljon. Keskinkertaisilla (ka 3,0-3,9) tradenomin papereilla ei siis mitään mahdollisuuksia varsinkaan, jos työkokemuskin on vain pari kolme vuotta. Nimimerkin TulevaKTM tilanne voi olla kiikun kaakun, pääseekö valintakokeisiinkaan. Toivotaan parasta.

        Itselläni KTK (ka 3,8) ja 8 vuotta hyväksyttävää työkokemusta, joten ohitan TulevaKTM:n kirkkaasti. Katsotaan kuka on tuleva KTM.


      • usuckatlife
        mycomment kirjoitti:

        "Jännittää miten paljon hakijoita tuohon ohjelmaan on nyt ollut, "

        Hakijoita on 427, siis paljon. Keskinkertaisilla (ka 3,0-3,9) tradenomin papereilla ei siis mitään mahdollisuuksia varsinkaan, jos työkokemuskin on vain pari kolme vuotta. Nimimerkin TulevaKTM tilanne voi olla kiikun kaakun, pääseekö valintakokeisiinkaan. Toivotaan parasta.

        Itselläni KTK (ka 3,8) ja 8 vuotta hyväksyttävää työkokemusta, joten ohitan TulevaKTM:n kirkkaasti. Katsotaan kuka on tuleva KTM.

        Itsellä ka 4,65 (DI) ja täydet työkokemukset, joten ilolla tulen nolaamaan KTK-reppanat :)


      • ktminspe
        usuckatlife kirjoitti:

        Itsellä ka 4,65 (DI) ja täydet työkokemukset, joten ilolla tulen nolaamaan KTK-reppanat :)

        Nyt nolasit itsesi!


    • KA4

      Moro,

      Tavoitteena hakee kauppikseen tradenomiopintojen jälkeen. Nyt starttaamassa opparin kirjoittaminen ja pohdin onko väliä maisterivaiheeseen hakiessa onko opparin tehnyt yksin vai parin kanssa?

      • sfdgbfdvk

        Tekisin yksin, niin homma ei kaadu toisten toistaitoisuuteen ja saa tehdä juuri sellaisen kuin haluaa. Arvosana siinä ilmeisesti vain merkkaa ja se, että onko oppari hakemaasi alaan liittyvä mahdollisesti.


    • Hakija9999

      Täällä olisi myös haaveena päästä kauppakorkeaan. Lukiosta aikaa noin 20v ja korkeakoulututkinto muualta kuin talouden alalta. Valintakokeen esitiedoissa mainitaa materiaalina lukion oppimäärät tietyistä aihealueista. Abeillahan on nyt lukiokirjat käytössä mutta mistä muut ovat hankkineet materiaalin.?Valmennusfirmoillahan on joitain kirjapaketteja, mutta kannattako ne tilata?

      • ainanna

        Lainaa kirjastosta tai osta omaksi käytettyjä koulukirjoja myyvistä nettikaupoista. Tai osta vaikka ihan uudet.


    • haaveenaKTM

      Pian alkaa hakuaika. Minkälaiset hakuprosessit teillä on edessä?

      Minun pitää kaivaa kurssisisällöt kaikista hakuvaiheessa pisteisiin laskettavista kursseista, että näkevät vastaavuudet ja mitä voidaan haussa huomioida. Kyseisessä yliopistossa tehdyistä opinnoista ei tietenkään tarvitse, mutta käytännössä kaikki suuntaavat AMK-kurssit pitää laittaa sisältöineen liitteeksi hakemukseen. Opintomenestyksen lisäksi huomiodaan motivaatiokirje, joka pisteytetään myös. Haastattelua tmv. ei ole.

    • haaveenaKTM

      Tuntuu kyllä kohtuuttoman pitkältä ajalta odotella valinnan tuloksia tästä edespäin. Onneksi on paljon töitä ja uutta opittavaa sielläkin, niin menee aika nopeasti.
      Oliko muita, jotka hakeneet maisteriohjelmaan jo päättyneessä haussa?

    • Asdfghjkklöäqwerty

      Hain ekaa kertaa. Pohjakoulutus muualta yliopistosta, avoimesta yliopistosta kauppatieteen opintoja 60 opintopistettä kasassa n nelosen keskiarvolla. Ei mitään tietoa, miten suhtautuvat mun pohjakoulutukseen, mutta kokeillaan ja ens vuonna uudestaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      87
      3492
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1614
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      5
      1402
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      26
      1246
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      47
      876
    6. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      852
    7. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      35
      832
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      800
    9. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      764
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      747
    Aihe