Keinolihaa

Kohta ei maajuhania tarvita, joutavat sossun elätiksi!
https://yle.fi/uutiset/3-9954268
22447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Holmin mukaan mikrolevissä on proteiinin lisäksi paljon hivenaineita, kalsiumia ja rautaa. Yrityksen ensimmäinen tuote on levästä tehty proteiinipatukka, jonka voisi syödä vaikkapa lounaaksi.

Tuote tuli myyntiin Yhdysvalloissa kuluvan viikon tiistaina. Kaksi kappaletta 75 gramman patukoita maksaa 9 dollaria.

Holm kertoo, että hinta saadaan painettua alemmas,

Äänestä

Vaan mistäpä saadaan ravinto noille leville ynnä muille mikrobeille?

Äänestä

Se on sitten eri adia, onko se samantyyppinen ravintoarvo saatavissa miellyttävään muotoon tuolla tavalla. Ruokaa syödään myös silmillä ja makuelämyksillä,ei vain terveysvaikutuksilla. Eilen tutkijoiden haastattelussa radiossa mainitsivat jostakin tulevaisuuden innovaatiosta ruoan saralla, että tällähetkellähän se on vielä semmoinen musta mössö vielä, että eri asia, haluaako sen näköistä kukaan sitten syödä. Maku on kuulemma kuitenkin hyvä.

Äänestä
  • Jopille sama mitä kuraa niille tarjoaa, viina ja hasis.

    Äänestä

Vai vieläkö kylmis joutuu tyytymään keinolihaan?

Äänestä
  • Eipä joudu. Niin kauan kun oikeaa ruokaa löytyy.

    Äänestä

  • kylmiksen morsian.

    -kyllikki nyrkki-

    Äänestä

  • Kiva nimi kylmiksen morsiamella.

    Äänestä

  • Eihää se vain oo sulhaanen?

    Äänestä

  • Ai, että tykkääki punposkisista pojista?

    Äänestä

Minusta tulee isona bakteeri- viljelijä, siihen saa hyvin tukia. Meiän navetta ja sikala laitetaan täyteen bakteeri altaita ja sitten ne basillit syö kaikenlaista sontaa ja yhdyskunta jaätettä. Kerran viikossa siivitään se litku kuivataan , homo geenisoidaa ja lämpö käsitellään ja laitetaan nättiin pakettiin.

Äänestä
  • Ai mää luulin että nykyään suomalaiset maajussit on tehnyt noin jo pitkään...varsinkin jos suomalaista tuotetta tarkastellaan nytte !!!!!!

    Äänestä

Olen katsellut tuota lehmien kanssa olevia maanviljelijöitä, aika tarkkaa ja valtavaa siisteyttä vaativaa on heidän työnsä.
Joka ainoan lehmän tissi pestään uudella pestyllä rätillä ja pestään askareiden jälkeen koneella.
En itse ole alalla, mutta en siihen haluaisikaan. Ei kestäis hermo tuota haukkumista,, silti nää haukkujat vetää juustoa ja jukurttia suupielet valuen.

Äänestä
  • Tallinasta saa elävää lihaa

    Äänestä

  • ONKO HAUKKUMISTA JOS YRITTÄJÄÄ JOKA EI HALUA NOSTAA HINTOJAAN MUTTA KITISEE PÄIVÄT PÄÄSTYÄ VALTIOLTA TUKIA SANOTAAN TYHMÄKSI

    EI SE HAUKKUMISTA OLE VAAN KERRON TYHMÄLLE ETTÄ HÄN ON TYHMÄ JOS VAIKKA JOSKUS SEN ITSEKKIN HUOMAISI

    Äänestä


  • TUETPOIS kirjoitti:

    ONKO HAUKKUMISTA JOS YRITTÄJÄÄ JOKA EI HALUA NOSTAA HINTOJAAN MUTTA KITISEE PÄIVÄT PÄÄSTYÄ VALTIOLTA TUKIA SANOTAAN TYHMÄKSI

    EI SE HAUKKUMISTA OLE VAAN KERRON TYHMÄLLE ETTÄ HÄN ON TYHMÄ JOS VAIKKA JOSKUS SEN ITSEKKIN HUOMAISI

    Itse olet tyhmä, kun et kaikkina näinä vuosina ole tuolta huutamiseltasi kuunnellut kertaakaan, mitä Sinulle on vastattu syyksi hintojen nostamattomuuteen. Tiedätkö tarinan kolmesta apinasta, joista yksi ei nähnyt mitään pahaa, toinen ei kuullut mitään pahaa ja kolmas ei puhunut mitään pahaa?

    Äänestä

  • ireaparakki kirjoitti:

    ILMANKOS RAAMATUSSA SANOTAAN LOPUN AIKOINA NÄISTÄ HEINÄSIRKKAVITSAUKSISTA
    KUN TUOLLAINEN TEOLLISUUSHALLIN KOKOINEN KASVATTAMO PÄÄSTÄÄ EREHDYKSESSÄ HEINÄSIRKKAPARVEN LUONTOON JA NÄMÄ JALOSTETUT YKSILÖT KEHITTÄVÄT HAARP JÄRJESTELMÄN TUOMAAN SUOTUISAAN ILMANALAAN SOPIVAN LAJIKKEEN NIIN SILLOINHAN NÄMÄ HEINÄSIRKAT OVAT KAIKKIEN PYYDYSTETTÄVISSÄ JA KÄYTETTÄVISSÄ JA NURMIPELLOT OVAT HYÖNTEISTEN RUOKAAN


    ONKOHAN SILLOIN VITSAUKSESSA MYÖS POSITIIVISIA VAIKUTUKSIA

    NO HEINÄSIRKAT KÄYVÄT MYÖS IHMISTENKIMPPUUN JOLLOIN VOISI KUVITELLA
    SOTILASKÄRPÄSTEN SEKÄ HEINÄSIRKKOJEN SEKASIKIÖIDEN MUODOSTUMISESTA TAI SUORAAN SOTILASHEINÄSIRKOISTA

    HIENOA ETTÄ TE PUUPÄÄT LUOTTE AINA NÄILLE VITSAUKSILLE ITSE POHJAN

    Äänestä

  • JaksatRankuttaa kirjoitti:

    Itse olet tyhmä, kun et kaikkina näinä vuosina ole tuolta huutamiseltasi kuunnellut kertaakaan, mitä Sinulle on vastattu syyksi hintojen nostamattomuuteen. Tiedätkö tarinan kolmesta apinasta, joista yksi ei nähnyt mitään pahaa, toinen ei kuullut mitään pahaa ja kolmas ei puhunut mitään pahaa?

    KOSKAAN+KUKAAN+MUU+AMMATTIRYHMÄ+EI+OLE+100%+TÄYSIN+TYRMÄNNYT+TUOTTEIDENSA+HINTOJEN+NOSTOA+MUUTA+KUIN+MAAVILJELIJÄTTÄMÄKÖ+EI+OLE+TYHMYYTTÄ

    Äänestä

  • TUETPOIS kirjoitti:

    KOSKAAN+KUKAAN+MUU+AMMATTIRYHMÄ+EI+OLE+100%+TÄYSIN+TYRMÄNNYT+TUOTTEIDENSA+HINTOJEN+NOSTOA+MUUTA+KUIN+MAAVILJELIJÄTTÄMÄKÖ+EI+OLE+TYHMYYTTÄ

    Mitä ihmettä höpötät? Ei varmaan kukaan tuottaja vastusta maataloustuotteiden hintojen korotuksia. Jos vaikka MaasTul juttuja viitsisit lukea niin valistuisit, että nimenomaan parempia tuottajahintoja kaikki peräänkuuluttavat.

    Äänestä

  • ihansekohöpinäätäällä kirjoitti:

    Mitä ihmettä höpötät? Ei varmaan kukaan tuottaja vastusta maataloustuotteiden hintojen korotuksia. Jos vaikka MaasTul juttuja viitsisit lukea niin valistuisit, että nimenomaan parempia tuottajahintoja kaikki peräänkuuluttavat.

    NO OLETKO NIIN TYHMÄ ETTET SITTEN VAADI NIITÄ

    EI TYHMÄ OLE SE JOKA OSTAA HALVALLA VAAN SE JOKA MYY HALVALLA
    MITÄ SITTEN MYYT HALVALLA TAI TUOTAT HALVALLA

    ONHAN SE NYT IHME KUN KOKO TEIDÄN TORVISOITTOKUNTA TUOTTAA SITTEN VÄKISIN TAPPIOLLA....EIKÖ JUURI SE OLE SITÄ TYHMYYTTÄ

    Äänestä

Paljonko+yli+nykyisten+kaupan+hintojen+olet+tuotteista+valmis+maksamaan?+Tuottajat+kun+nostaa+hintaa+kannattavaksi,+myös+teollisuus+ja+kauppa+luultavasti+nostavat+osuuttaan,+mutta+noin+aluksi:++mitä+laitetaan?+10+%,+vai+20+%?+Kannattavaan+tuotantoon+vaadittaneen+vielä+enemmän,+varsinkin,+jos+noita+'hinnanalennuskorvauksia'+ei+enää+maksettaisi,+kuten+joku+hajaääni+täällä+järjettömästi+vaatii.++Vai+menikö+todellisuus+tarua+ihmeellisemmäksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HesanKetku kirjoitti:

Kohta ei maajuhania tarvita, joutavat sossun elätiksi!
https://yle.fi/uutiset/3-9954268

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu