Empatia

Viime aikoina on käyty taas tätä keskustelua lasten kasvattamisesta ja siitä, voisiko niitä pikkuisen kurittaa myös fyysisesti? Eihän se nyt voi olla niin kovin paha, jos lasta kevyesti tirvaisee, jos ei se ei kerran muuten usko? Osuva perustelu on tuntunut olevan myös se, että ainahan minuakin lyötiin kevyesti.

Jo heti toisella ikävuodella lapsen aivojen kehitys on vaiheessa, jolloin alkaa muodostua pohja myötätunnon kehittymiselle. Tarina on pitkä, mutta siitä kannattaa ottaa selvää. Ensimmäinen uhma sattuu usein samaan ajankohtaan. Se ilmenee kaikenlaisena anarkismina ja kapinoimisena. Uhma on raskasta, lasta sattuu (sieluun ja välillä myös ruumiiseen), mutta hän tarvitsee kokemuksen, että aikuinen ymmärtää, kuinka paljon tässä meikäläistä nyt sattuukaan. Tästä kokemuksesta lähtee syntymään oivallus: olen tärkeä. Kun lapsi tuntee jo varhaisessa lapsuudessaan olevansa tärkeä, hänellä ei myöhemmällä iällä ole niin suurta ja pakottavaa tarvetta ryhtyä narsistiksi. Asia kuulostaa yksinkertaiselta ja selvältä? Mutta kun lapsen kokemuksia vähätellään tai häntä peräti rangaistaan häiritsevästä ja ei-suotavasta toiminnasta, jää aivo sellaiseen kulmaan, että isona on ehkä pakko alkaa jopa liikemieheksi.

Siis joka lastaan vihaa, kasvattaa häntä kuin kapiainen.
0177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hidas kirjoitti:

Viime aikoina on käyty taas tätä keskustelua lasten kasvattamisesta ja siitä, voisiko niitä pikkuisen kurittaa myös fyysisesti? Eihän se nyt voi olla niin kovin paha, jos lasta kevyesti tirvaisee, jos ei se ei kerran muuten usko? Osuva perustelu on tuntunut olevan myös se, että ainahan minuakin lyötiin kevyesti.

Jo heti toisella ikävuodella lapsen aivojen kehitys on vaiheessa, jolloin alkaa muodostua pohja myötätunnon kehittymiselle. Tarina on pitkä, mutta siitä kannattaa ottaa selvää. Ensimmäinen uhma sattuu usein samaan ajankohtaan. Se ilmenee kaikenlaisena anarkismina ja kapinoimisena. Uhma on raskasta, lasta sattuu (sieluun ja välillä myös ruumiiseen), mutta hän tarvitsee kokemuksen, että aikuinen ymmärtää, kuinka paljon tässä meikäläistä nyt sattuukaan. Tästä kokemuksesta lähtee syntymään oivallus: olen tärkeä. Kun lapsi tuntee jo varhaisessa lapsuudessaan olevansa tärkeä, hänellä ei myöhemmällä iällä ole niin suurta ja pakottavaa tarvetta ryhtyä narsistiksi. Asia kuulostaa yksinkertaiselta ja selvältä? Mutta kun lapsen kokemuksia vähätellään tai häntä peräti rangaistaan häiritsevästä ja ei-suotavasta toiminnasta, jää aivo sellaiseen kulmaan, että isona on ehkä pakko alkaa jopa liikemieheksi.

Siis joka lastaan vihaa, kasvattaa häntä kuin kapiainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu