Tiedän, ettei digivaluutta ole osakkeeseen verrattava sijoitusinstrumentti. Kryptovaluuttoja on kuitenkin olemassa satoja erilaisia Bitcoinin lisäksi, ja niillä käydään kauppaa samalla tavalla kuin pörssiosakkeilla. Arvonmääritys onkin sitten toinen juttu.
Onko täällä muita jotka sijoittavat/ovat harkinneet kryptovaluuttoihin sijoittamista?
Kryptovaluutat siis perustuvat lohkoketjuteknologiaan ja ovat riippumattomia valtioista, keskuspankeista yms. Viime vuosina rahaa on virrannut virtuaalivaluuttoihin hurjia määriä. Esimerkiksi Bitcoinin kaikkien kolikkojen yhteenlaskettu markkina-arvo on $193 805 532 200 (3.12.2017). Ei siis puhuta pelkästään pienen piirin puuhastelusta. Virtuaalivaluuttamarkkinoilla nähdään helposti jopa 10%:n nousuja ja laskuja päivän sisällä.
Täältä näkee kryptovaluuttojen "kurssit" sekä markkina-arvot https://coinmarketcap.com/
Tänne olen kirjoittanut infoa aiheesta. http://digivaluutat.blogspot.fi/
Onko täällä muita jotka sijoittavat/ovat harkinneet kryptovaluuttoihin sijoittamista?
Kryptovaluutat siis perustuvat lohkoketjuteknologiaan ja ovat riippumattomia valtioista, keskuspankeista yms. Viime vuosina rahaa on virrannut virtuaalivaluuttoihin hurjia määriä. Esimerkiksi Bitcoinin kaikkien kolikkojen yhteenlaskettu markkina-arvo on $193 805 532 200 (3.12.2017). Ei siis puhuta pelkästään pienen piirin puuhastelusta. Virtuaalivaluuttamarkkinoilla nähdään helposti jopa 10%:n nousuja ja laskuja päivän sisällä.
Täältä näkee kryptovaluuttojen "kurssit" sekä markkina-arvot https://coinmarketcap.com/
Tänne olen kirjoittanut infoa aiheesta. http://digivaluutat.blogspot.fi/
Vastaukset 59
Vanhimmat
Olen kesästä saakka seuraillut Bitcoinia, ja kieltämättä on kyllä yllättänyt meikäläisen ja monet muutkin kurssi nousu. Tuli pistettyä kesällä 500 euroa ihan kokeilumielessä ja marraskuun alussa toiset 500 euroa ja hyvin tuottanut. Nyt on alkanut kiinnostamaan enemmän muut coinit, koska tuntuu että bitcoin olisi jo yliarvostettu..
Mukavaa ajanvietettähän näiden seurailu, nyt vaikuttaa olevan kuplaa ilmassa, josko sitä ostaisi sitten lisää korjausliikkeen tullessa. Kohtahan isot instituutiot alkaa sijoittamaan näihin tai vaihtoehtona on että keskuspankit alkavat rajoittamaan näiden toimintaa.
"tuntuu että bitcoin olisi jo yliarvostettu.."
Yllä kirjoitettiin näin. Asettumatta yhtään kirjoittajaa vastaan, herätän mietinnän siitä, miten Bitcoinin oikeaa arvoa perinteinen sijoittaja edes mittaa?
Ne, joilla nyt tuntuu, että se olisi jo yliarvostettu, niin eikö tuntunut silloin, kun se oli 4 000e? Jos ei tuntunut, niin olisi pitänyt sijoittaa siihen. Näin sijoittajan näkökulmasta.
Mutta palataan siihen, että jos nyt tuntuu, että on jo yliarvostettu, niin millä mittaat sen? Onko muuta mittaria kuin perinteisen sijoittajan silmin liian jyrkkä nousu?
Tähän asti liian jyrkät nousut ovat aina romahtaneet vähintään paljon, joskus kokonaan. Olisiko nyt ensimmäinen kerta, että näin ei käy?
Ei tietenkään ole, muttei se romahdus välttämättä tapahdu nyt, eikä alimmillaankaan välttämättä alita nykytasoa .
Ongelma Bitcoinissa sijoituksena on siinä, ettei se:
A) tuota mitään, kuten eivät valuutat muutenkaan
B) sen tulevaisuus on hyvin epävarma. Tullaanko sitä lopulta hyväksymään vai kielletäänkö? Tuleeko tilalle valtioiden omia virtuaalivaluuttoja?
Mutta jos Bitcoinista tulee globaali tulevaisuuden valuutta, niin onhan tuossa varmaan edelleen helppo satakertaistuminen edessä. Vai miljoonakertaistuminen, en tiedä..
Koska arvonnousu perustuu miljoonien uusien ymmärtämättömien "hölmöjen" ahneuteen, niin kaikki tulee joskus tulevaisuudessa romahtamaan. Kyse on pelkästä tyhjästä kuplasta. Kaikki olisi OK ja rehellistä ja jopa hyödyllistä jos arvo pysyisi (pidettäisiin) vakiona.
Koska kukaan ei tiedä koska romahdus tapahtuu, homma jatkuu.
Kyseessä onkin "peli" eikä varsinainen sijoitus, koska "kryptot" eivät tuota mitään eikä niillä voi ostaa lähikaupasta mitään eli niillä ei ole mitään käytännön arvoa. Pelinä varmasti ihan jännä.
Tähän+asti+jokaisesta+pienestä+romahduksesta+Bitcoin+on+toipunut.+Viime+viikon+20%+ei+kauaa+kestänyt.+Mutta+on+erittäin+mielenkiintoista+nähdä,+koska+on+se+oikea+romahdus.+Sen+tuleminen+on+kuitenkin+varmempaa+kuin+99%!
Itse+en+ole+tässä+kuplassa+mukana,+mutta+voin+vaan+kuvitella+kuinka+siellä+hikoillaan+sormi+enterillä,++että+joko+myyn.+Että+riittäisikö+tämä+"600%"+voitto+vai+odotanko+vielä?
Tuota+pohdintaa+tekee+nyt+erittäin+moni+sellainen,+joka+ei+koskaan+ole+Bitcoineja+hankkinutkaan+käyttöä+varten+vaan+pelkkää+sijoittamista+varten.+Ja+hikoilu+on+suurta.
Vaikka+kuinka+toivoisin,+ettei+moni+polta+näppejään,+niin+heitä+vaan+valitettavasti+on+paljon+enemmän+kuin+voittajia.
Nyt suuri osa toiminnasta on laitonta ja rikollista. Tullaan lopettamaan loppuvuodesta isolla kansainvälisellä poliisioperaatiolla. Kaikki nollautuu. Siihen asti voi nauttia ruudulla näkyvistä isoista numeroista.
Kyseessä on ponzihuijaus. Kuka on se salaperäinen henkilö joka näitä kontrolloi eli kuka ne on luonut? Se joka on valuutan luonut pystyy tienaamaan hyväuskoisilla hölmöillä miljoonia ja lopettamaan "valuutan" koska tahansa. Kyseessähän on leikki"valuutta" josta ei vastaa kukaan organisaatio tai henkilö omalla nimellään. Oikeasta valuutasta vastaa keskuspankki ja sen toimintaa valvotaan. Tällaiset leikkivaluutat vetävät puoleensa lapsekkaita pikavoiton tavoittelijoita jotka valitettavasti joutuvat pettymään raskaasti kun homma näpsähtää näpeille.
Kannatta pysyä näistä poissa, tällaiset rahanpesuvälineet sopivat huumerikollisille ja mafialle.
Huijauksen huipulla ei ole vain yksi henkilö tai taho, vaan mukaan on tullut useita isoja tekijöitä täysin toisistaan riippumatta. Ja koko ajan tulee lisää. He tietävät voivansa menettää kaiken, mutta laskevat saavansa suuria voittoja lyhyellä tähtäimellä ja pyrkivät kaikin keinoin saamaa muita isoja tahoja rahoittamaan toimintaansa. Lehdistö ja sosiaalinen mediakin on saatu mukaan.
Virtuaalivaluutat, esim. bitcoin, on nimenomaan turvallinen siksi ettei sitä kontrolloi yksittäiset tahot, kuten esimerkiksi euroja tai dollareita. Ymmärrän kyllä, että normaalit pankit tuntuu turvalliselta, mutta pankit voi aina mennä nurin (kuten esimerkkejä historiasta on), jollon rahat voi menettää ja pankit kun on yksittäisiä paikkoja, niin hakkerointi on helpompaa. Bitcoin nojaa lohkoketjuun, jota ei hallinnoi kukaan yksittäinen taho ja sinne lisätty merkintä ei katoa ikinä. Bitcoinista on hyvää juttua täällä virtuaalivaluutta.com/bitcoin ja sen lohkoketju-teknologiasta virtuaalivaluutta.com/blockchain.
Mikä tekee edelleen Bitcoinista "toisen luokan" valuuttaa on se, että innokkaimmatkin Bitcoin-tyypit vertaavat Bitcoinin arvoa dollareihin ja euroihin, siis OIKEISIIN valuuttoihin.
Vasta sitten Bitcoin on ylivertainen, kun tuo vertailu loppuu.
Bitcoin ei pärjäisi ilman dollaria, mutta dollari pärjäisi hyvin ilman Bitcoinia - toistaiseksi ainakin...
Bitcoin ei ole missään nimessä huijaus. Se on avoimeen lähdekoodiin perustuva valuutta, jonka kaikki transaktiot ovat julkisia mutta anonyymejä. Sitä ei pyöritä mikään "tietty taho", joka voisi sulkea sen yhtäkkiä. Eri maat voivat kyllä rajoittaa Bitcoinin käyttöä, mutta sitä ei voi "poistaa" käytännössä niin pitkään kuin internet on olemassa.
Bitcoinin kurssi on noussut pitkälti mediahuomion ja kasvaneen kiinnostuksen myötä, mutta Bitcoinin ja muiden virtuaalivaluuttojen ostaminen on peruspertille vielä sen verran työlästä, että tuulipukukansa ei ole rynnännyt ostamaan sitä. Seuraavien vuosien aikana isot instituutiot kehittävät Bitcoiniin ja muihin kryptovaluuttoihin liittyviä sijoitustuotteita (esim ETF), jolloin iso raha alkaa oikeasti virrata virtuaalivaluuttamarkkinoille. Tällä hetkellä kryptomarkkinoilla toimivat pääosin alle 35-vuotiaat miehet, joilla ei välttämättä löydy muuten sijoituskokemusta paljoakaan. Tämä näkyy tietysti kurssivaihteluissa, meno on välillä aika hurjaa.
Mutta parhaimmillaan olemme vasta lohkoketjuteknologian kehityksen saralla lapsenkengissä, mikä on aika hieno juttu. https://digivaluutat.blogspot.fi/
Hyvä esimerkki aivopestystä ymmärtämättömästä höppänästä. Jatka samaa rataa.
Hyvä esimerkki peruskansalaisesta, joka ei kykene ajattelemaan omilla aivoillaan saati ymmärtämään mitään uutta teknologiaa, koska ei osaa englannin kielen taso on luokkaa Puljujärvi. Se, että menetit rahasi Onecoin -huijauksessa sekä Wincapitassa, ei tarkoita, että 1200 muuta kryptovaluuttaa olisivat kaikki huijauksia.
Itsekkäät huijarit yrittävät aivopestä kansaa. Sairasta! Kyse on tyhmien rahastamisesta. Peli vihelletään poikki ennen vuodenvaihdetta. Pitäkää kiirettä.
Suomi Finland 100 AirDrop Congratulations Finland!
https://bitcointalk.org/index.php?topic=2331167.msg25839190#msg25839190
Olisin kiinnostunut 'sijoittamaan' vaikka tonnin pari, mikäli Bitcoinin shorttaaminen tulisi mahdolliseksi ja jos siihen saisi pitkäjuoksuisen johdannaisen. Käytännöllisyyden suhteen vielä kiinnostavampaa jos shorttauksen voisi toteuttaa vaikkapa Nordentin kautta.
* Kauppapaikoista sekä CME Group että Cboe Global Markets suunnittelevat aloittavansa bitcoin-futuurien myynnin joulukuussa. Nasdaq kaavailee futuurikauppaa vuodesta 2018 alkaen, Bloombergin lähde kertoi. Myös myös finanssiyhtiö Cantor Fitzgeraldin Cantor Exchange luo parhaillaan bitcoin-johdannaisia.
- https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005481397.html
Mikäli globaalissa taloudessa ei ihan heti pian tule uutta talouskriisiä ja arvotustasojen radikaalia alaskorjausta, joka on vain ajan kysymys, niin Bitcoin saattaa jatkaa 'arvonnousuaan' niin kauan kuin hölmöjä ostajia vain riittää.
meneeköhän ensi vuonna bitcoinilla 100000 rikki. 6-kertainen hinnannousu ei ole enää paljoakaan.
2024 bitcoin rikkoo 500 000$, sanoi John McAfee, ja jos ei riko niin seppä on luvannut syödä oman pilinsä.
Kuinka todennäköisenä pidätte että muut virtuaalivaluutat kuten litecoin,ehtereum yms. voisivat nousta bitcoinin rinnalle. Aivan kuten perinteiset valuutat kuten euro,dollari,kruunu yms.
Varsin mahdollista, jo nyt litecoin on nettikaupan maksuvälineenä parempi kuin bitcoin: nopeammat transaktiot ja pienemmät siirtokulut. Lisäksi mr. Litecoin eli Charlie Lee on tunnettu henkilö toisin kuin Satoshi Nakamoto, jos tällä seikalla on merkitystä. Analyytikot sanovat litecoinin olevan hinnaltaan aliarvostettu, hinta tulee nousemaan pilviin jos Lightning network saadaan vietyä onnistuneesti läpi ja älysopimukset siihen päälle vielä.
Uskon, että tulee olemaan yksi markkinajohtaja "digitaalisena kultana" eli ns arvonsäilyttäjänä, minkä lisäksi jokin muu markkinajohtaja maksamisessa, esimerkiksi Litecoin.
Ethereumista sanotaan, että se joko tulee lyömään läpi isosti tai ei ollenkaan, eli joko/tai.
https://digivaluutat.blogspot.fi/
No miksei sillä arvonsäilyttäjällä sitten maksettaisi?
Jospa+se+olisikin+arvonsäilyttäjä,+mutta+kun+arvo+nousee.++Kuka+hullu+maksaa+sellaisella+rahalla,+jolla+saisi+kuukauden+kuluttua+10+%+enemmän?
Bitcoinilla suoraan maksaminen on hidasta. Muilla kryptovaluutoilla se onnistuu ainakin teoriassa tehokkaammin. Tosin TenX -sovelluksella voi Bitcoineja käyttää kuten oikeata rahaa ilman, että edes r-kioskin myyjä huomaa. https://www.youtube.com/watch?v=IoYoPHonRHE
No miksi sitten tarvitaan Bitcoinia mihinkään, jos se ei ole hyvä maksuväline?
Ei sitä mihin tarvitakkaan. Hinta perustuu ihmisten tunteisiin enemmän kuin käytäntöön.
Milloin coinmotion ottaa litet käyttöön. Ois kiirus päästä painaan rahat kiinni??
Lieneeköhän kovinkin aikaa kestävällä pohjalla tuo ihmisten rakkaus Bitcoinia kohtaan? Kulta sentään kimaltelee ja on säilyttänyt arvostuksensa korkealla jo vuosituhansia, joten tuskin sen arvo meidänkään aikanamme täysin katoaa. Lisäksi sille on käyttönsä teollisuudessa.
Vajaa kolme viikkoa aikaa nauttia ruudulla näkyvistä numeroista. 1.1.2018 kaikki nollia ja jos on tehnyt jotain johdannaiskauppaa, seurauksena miljoonatappiot. Kotiuttaminen on jo alkanut!
https://www.litebit.eu/en
Hei jos ostelen tuolta litebitistä hieman eri kryptoja niin mihinkä siirrän ostetut valuutat?? johonkin lompakkoon. Mutta mikä olis sellanen joka tukee useampia eri valuuttoja? Oli ajatuksena ostaa ainakin rippleä,NEM ja Populousta.
Jaxx ainakin tukee monia kryptoja, en nyt löydä listaa kaikista mutta kannattaa tsekata projektien kotisivuilta lista lompakkosoftista. Kannattaa myös varoa feikkilompakoita, joista hakkerit ryöstävät kryptosi. Tee kotiläksyt tänään kunnolla niin huomenna ei tarvitse itkeä.
https://digivaluutat.blogspot.fi/2017/12/kryptovaluutat-verotus-kuinka-paljon.html
Uutta tekstiä pukkaa: verotusasiaa tällä kertaa!
Itse ennustanut että Bitcoin tulee romahtamaan ja rajusti, mutta krypto valuutat tulee aina olemaan keinottelijoiden kohde.
Hyvä "sijoituskohde" ollut viimeisen viikon aikana ... shorttaus olisi tuottanut.
"Coindesk-sivuston mukaan kryptovaluutta bitcoinin kurssi on laskenut lähes kolmanneksen siitä, mihin sen arvo oli korkeimmillaan yltänyt viikko sitten."
- https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005500118.html
Ps. Jokunen viikko sitten ulkolaisessa lehdessä oli artikkeli perheellisestä miehestä, yrittäjästä, joka laittoi koko kiinteän omaisuutensa myyntiin, talonsa ja muutti perheineen vuokralle 'sjoittaakseen' kaiken Bitcoiniin rikastumisen toivossa ... tulee mileen 90-luvun ja vuosituhannen vaihteen teknokupla ja niillä hinnoilla sijoittaneet, sen ajan tuotto-haave-kiimat, josta sitten tultii agresiivisesti maan pinnalle lukuisten murhenäytelmien säestämänä.
Historia toistaa itseään ja seuraava agresiivinen globaali talousrysäys on jo nurkan takana, vaikka voikin edelleen viipyä, tosin pankit ja rahoitussektori on nyttemmin huonommassa hapessa kuin edellisellä kerralla...
Tulppaani mania..
Hyvää joulua niin rikkaille kuin köyhille.
Bitcoinin lasku kiihtyy. Nollautuu vielä tänä vuonna. Seuraavt vuodet käydään oikeutta ja pahimmille huijareille vankeutta. Eivät tajunneet tuhansin isojen loishuijarien (pankkiiriliikkeet, yritykset, kokonaiset valtiot) tulevan mukaan lyhytjänteisesti pikavoittoja tavoitellen sotkemaan kuvioita.
Taas tyhmiä vedätetään näillä "valuutoilla", ihan täyttä kusetusta. Heh, joku IT-nörtti vedättää tyhmiä, laiskoja pikavoitontavoitteijoita oikein isosti.
Ei kyse ole enää yhdestä nörtistä, vaan sadoista ahneista yrityksistä, erilaista loisista, välittäjistä, jne... Iso porukka pystyy kasvattamaan kuplaa lehdistön ja sosiaalisen median avulla. Tälläkin palstalla on lukuisia "uskovaisia", joiden mielestä tyhmiltä varastaminen on ihan OK. Suuri osa valtioista tulee pian viheltämään pelin poikki Etelä-Korean tavoin.
Keskiviikkona+julkaistun+kyselygallupin+mukaan+31,3%+Etelä-Korealaisista+toimistotyöntekijöistä+sijoittaa+kryptoihin+keskimääräisen+sijoitussumman+ollessa+us-dollareissa+5170+usd.+Bitcoin-johdannaisia+alettiin+myös+kaupata+kahdessa+yhdysvaltalaisessa+pörssissä+viime+kahden+viikon+kuluessa.
Jos joku on missannut niin ladatkaa Electroneumin virallinen mobiilisovellus Playkaupasta https://play.google.com/store/apps/details?id=com.electroneum.mobile.
Antavat ilmasia kolikoita virtuaalimainauksella, oon beta-testaaja ja hyvin toimii. Käyttäkää referral koodia 2BC684, voi voittaa kolikoita.
Piste pois linkistä: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.electroneum.mobile
Hei tänne kannattaa luoda tili: https://initiativeq.com/invite/Hl1rqAEnQ
Koska siellä jaetaan ilmaista kryptovaluuttaa mitä ei ole vielä tullut myyntiin.
Tämä on tälläinen ex paypal tyyppinen projekti.
Ei hemmetti, näitä oli hauska lukea! :D
Tuleva kryptovaluutta Pi näyttää ihan lupaavalta, ja sitä voi louhia kännykällä pilvessä joten ei tarvitse muita tarvikkeita. Mitä enemmän porukkaa liittyy sitä varmemmin ja nopeammin se saadaan markkinoille. Sitä voi louhia Pi Network sovelluksella, jonka voi ladata Google playsta esim. Kaikki tarvitsee tässä vaiheessa kutsukoodin ja sillä saa myös lisää louhinta nopeutta. Lisää "MikkoS21" kutsukoodia pyydettässä.
#PantherSwap+Farms+and+Staking+#dapps+for+#BinanceSmartChain+#BSC+tokens.+
https://pantherswap.com/?ref=5z4nopajr2rju5k6q9waya42ub2k4rngeavvu7azw+The+First+Automatic+Liquidity+Acquisition+Yield+Farm+&+AMM+on+Binance+Smart+Chain
Tämä+tulee+taas+nousemaan+Beefyn+yhteistyön+kautta.+Viiksi+00,3d+mentiin+viiteen+dollariin+nyt+polttavat+kolikoita+ja+holdaajia+palkitaan.+(safemoonin+tapaan).+Hinta+nyt+0,3d+ja+steikki+tuotto+780%+jos+vielä+nousisi+jossain+vaiheessa+niin+hyvät+hillot+luvat.+Viimeksi+50d+sijoituksella+15000d.+:D
Tänä+vuonna+tuotot+jo+yli+500%.+otin+osan+talteen+ja+loput+hajautan+vielä+uusiin+gaming+nft+platformeihin,+lisäksi+DeFi+alustat+ovat+oivia+sijoituskohteita.+
esim+Sandbox+ja+decentraland+tuottavat+jo+ihan+kivasti.+:D
livecoinwatch.com ja coinmarketcap.com , sieltä löytyy kolikoiden pörssitiedot jos jotain kiinnostaa miten tuottaa ja miten ei missäkin aikavälissä.. :D
Mitä mieltä olette Cryptosta? Iso kampanja päällä. Onko tässä yksi lähivuosien nousijoista? Törmäsin tuohon sivuun jossa oli crypton visasta juttua ja alkoi houkuttelee. Cashback lähinnä ja pieniä täkyjä pumpattu mukaan. Onko moni mukana?
https://otakoppia7.webnode.fi/
Piti+t%C3%A4h%C3%A4n+vastata+jo+mut+meni+v%C3%A4%C3%A4r%C3%A4%C3%A4n+lokeroon.+Siis+ainakin+crypto+on+oikea+firma+ei+mik%C3%A4%C3%A4n+bonzi+tms.+Jos+nyt+ite+l%C3%A4htis+vasta-alkajana+laittasin+ehk%C3%A4+minimisumman+mill%C3%A4+saa+visakortin+ja+muut+edut+k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n%2C+Minimill%C3%A4+350euron+steikkauksella+saa+1%CAshbackin+ja+spotifyn.+Steikkaus%3D+stake+Lontooksi.+%3Cbr+%2F%3E%3Cbr+%2F%3ET%C3%A4st%C3%A4+linkist%C3%A4+p%C3%A4%C3%A4set+rekister%C3%B6ityyn+ja+saat+25dollaria+Crypton+coineina+kun+laittaa+kiinni+v%C3%A4hint%C3%A4%C3%A4n+se+350+fiat+rahaa+eli+euroja+%26gt%3B+https%3A%2F%2Fcrypto.com%2Fapp%2Fa7n6cz6744%3Cbr+%2F%3E%3Cbr+%2F%3ECashback+on+kaikissa+korteissa%2C+my%C3%B6s+ilmaiskortissa.+Mut+ilmaises+ei+sit+muuta+etua+ole+kun+1%25+cashback.+Joka+kyl+sekin+on+hyv%C3%A4+jos+vertaa+muita+mit%C3%A4+on+tarjolla+muulla.%3Cbr+%2F%3EBank+Norwegianilla+on+lentopisteit%C3%A4+kerrytt%C3%A4v%C3%A4++1%25+cashback.+Cryptolta+saman+saa+rahana.+Tosin+Crypton+cashback+maksetaan+Crypton+coineina+josta+sen+kyl+halutessaan+voi+vaihtaa+euroiksi+ja+ottaa+ulos+aina+kun+v%C3%A4h.+100%E2%82%AC+on+t%C3%A4ynn%C3%A4.+Ilmaista+rahaa+siis.%3Cbr+%2F%3E%3Cbr+%2F%3ECashbackit+nousee+aina+tasoittain%2C+tos+350euron+kortissa+on+2%25%2C+3500euron+kortissa+3%25.
Crypto haalii porukkaa mukaan bonuksilla yms. Tässä yksi esim.jossa tarjoavat rekisteröitymisestä parikymppiä. Pitää vaan steikata eli laittaa väh.350€ fiat-rahaa (perinteinen raha) kiinni 6kk. Sit saa visakorttia ja ilmaisia spotifyita ym. Jox laittaa 3500€ saa sit netflix ja ilmaisen loungen sisäänpääsyn yhdelle lentokentillä. 3500€ on vaan aika iso raha yhtäkkiä tietämättömälle laittaa kiinni. Se on sit eri jos on jo voittoja näistä pohjalla ja niillä nostaa tasoa.
Kyl toi lounge lentokentillä houkuttelis tälläselle paljon matkustavalle. Netflixillä en tee oiken mtn. Spotify ihan ok, ärsyttää ilmaisversion mainokset. Sen sain jo 350€. Ilmaisenkin kortin saa mut se on muovikortti. Noi muut tasot on metallikortilla.
Toi cashback on plussaa. Kaikki kotiipäin.
Kryptovaluutat+ovat+edelleen+riskialtis+sijoituskohde,+vaikka+monet+Wall+Streetin+rahastot+tulivat+tänä+vuonna.+
Joka+tapauksessa+kryptovaluutoille+ei+ole+vielä+mitään+käyttöä,+eivätkä+ne+tuo+mitään+hyötyä+tässä+vaiheessa!+
Kirjoitimme+hiljattain+https://cryptodaily.se+kanssa+siitä,+mitä+uskomme+kryptovaluuttojen+tulevaisuuteen.+Yksi+teeseistämme+on,+että+99,9+%+katoaa+ja+bitcoinista+tulee+kuin+SNP500.
Superpalloina pomppivat altcoinit ovat sekoittaneet pakkaa melko urakalla ja siellä on tuhansien prosenttien nousijoita, jotka houkuttavat porukkaa - mutta niiden kohdalla kyse on lähinnä vain tuurista... mutta parempi tuuri siellä käy kuin lotossa.
Tosin onhan kyse tuurista osakkeissakin - siellä samassa käyrähississä menee ylös ja alas analyytikot ja aloittelijat kysymysmerkit ja hiet otsalla.
Itse ikuisena pidetyn osakerimpulan maineessa olevana aion myös hiljalleen siirtyä kryptolinjalle, jossa ne suurimmat/nopeimmat voitot tehdään ja ei ole inflaation- ja pankkien arvopaperien ostamatta jättäminenkään enää silloin uhkakuvana.
eli kannattaa vaan isompien kryptopörssien omiin coineihin työntää vaan rahaa ? cro,bnb,yms
onko PancakeSwapista mihinkään vai saako sieltä kautta vaan kuraa ?
helppoo olis jos joku kertois jonkun coinin ja sen arvo nousis tuhkasta vaikka 8 vuodenpäästä
Aika vanha keskustelun aloitus ja paljon on tapahtunut tuon jälkeen.
Yhä enemmän on taviksia mukana kuten vaikka tämän blogin "perheenäiti".
https://millahelenius.fi/bitcoin-kokemuksia/
Tämä oli kuitenkin ihan kiinnostava Bitcoin- tarina. Ehkä enemmän naisille suunnattu juttu mutta varmaan miehetkin voi lukea :) Ja tuolla blogissa oli ihan ok ohjeet miten pääsee alkuun ja ale-linkki Suomalaiseen Coinmotion -palveluun jos joku haluaa kokeilla!
Käyrä+on+alusta+lähtien+ollut+ylöspäin.+Suuret+omistajat+myyvät+välillä,+ja+sitten+taas+ostavat.+Nyt+on+taas+sellainen+superale,+jossa+voi+hypätä+kyytiin,+varsinkin+Litecoin+ja+senttien+hintaisten+kolikoiden+kohdalla.
Litecoin+on+100%+varma+tällä+hetkellä+ja+tulevausuudessa,+kun+taas+alle+euron+kolikoissa+niiden+menstys+voi+riippua+teknologiasta,+jos+halvempaa+treidata,+voi+nousta+suosio,+ja+siten+joku+fanfaarikolikko+kuten+Doge,+joka+samaten+nyt+superalessa,+vaikkei+sen+pohjista+sitten+tiedä,+jos+kilpaileva+pikkukolikko+vie+sen+paikan,+että+sellaisiin+ei+kannata+liikaa+sijoittaa,+jos+ei+ole+varma+teknologiasta+ja+hinnan+rakettinoususta.+Paitsi+jos+haluaa+rikastua+paljon,+niin+johonkin+sellaiseen+sijoitettava+sopivasti.
Litecoin+tosin+voi+nousta+10+tonniin+asti,+jos+ei+sataan+tonniin,+mutta+se+vie+kauan.+Suositut+kolikot+säilyttää+arvonsa+teknologiasta+riippumatta,+koska+ovat+sijoituskohteita.
Kysyttyjen kryptopyramidihuijausten vaihtoehtona voi harkita lottoamista.
in tosin voi nousta 10 tonniin asti, jos ei sataan tonniin, mutta se vie kauan. Suositut kolikot säilyttää arvo
Kryptovaluutat ovat mukavia, mutta viime aikoina olen alkanut tienata rahaa pelkällä blackjackin pelaamisella. Opin soittamaan https://blackjackonline21fi.com/, joten suosittelen sitä myös kaikille muille.